IidaA

Olen jo eläkeikäinen, äiti ja mummi. Olen ollut mieheni kanssa naimisissa yli 40 vuotta ja meillä on yksi lapsi. Minua painaa kovasti asia, jonka olen salannut kaikki nämä vuodet: mieheni ei ehkä olekaan lapsemme isä.
Monen vuoden ajan pystyin lähes unohtamaan tuon epäilykseni, mutta ihan viime aikoina asia on alkanut pyöriä päässäni jatkuvasti. Olen kovin ahdistunut, häpeissäni ja murheissani siitä.

Kun aloitimme seurustelun mieheni kanssa, niin suhteemme ei ollut mitenkään erityisen vakiintunut, kunhan hengailtiin. Opiskelijoiden piirissä juhlittiin paljon ja kynnys seksin harjoittamiseen ”hyvien kaverien kesken” oli matala. Minulla oli parikin seksikokemusta niihin aikoihin, kun jo säännöllisesti tapailin tulevaa miestäni. Kun sitten huomasin olevani raskaana, pidin itsestään selvänä, että hän oli lapsen isä. Jälkeenpäin ajatellen tuntuu oudolta, ettei minulla ollut minkäänlaisia epäilyjä tästä.

Menimme naimisiin ja kasvatimme lapsen. Olemme yhä naimisissa ja meillä on ihanat lapsenlapset ja elämä kaikin puolin kunnossa. Parisuhde on kokenut monenmoista, mutta olemme hyviä ystäviä.

Olen nyt kovin ahdistunut. Ajattelen, että minun on otettava tuo asia puheeksi sekä mieheni että lapsemme kanssa. Heillä on oikeus tietää. Ja itse haluan eroon ahdistuksta ja jaettava salaisuus, jonka jo koen haittaavan terveyttäni, Miten otan asian puheeksi? Pelkään, että he hylkäävät minut.

Onko ketään muita, joilla olisi tälläinen tilanne?

Ajatus

Ehkä hylkäävätkin. Älä ota puheeksi. Unohda koko juttu. Tuntuu kummalliselta, jos nyt avaudut vuosikymmenten jälkeen asiasta. Miehesi on lapsesi isä, muuta isää hänelle tuskin tulee, vaikka nyt avautuisit asiasta. Aiheuttaisit turhaa mielipahaa ja ehkä katkeruutta.

Tytär

Hei..
Minä olen avioliitossa syntynyt toisen miehen tytär. Äitini oli seurustellut miehen A kanssa ja hänellä oli ollut hyvin lyhyt suhde mieheen B. Äitini oli tullut raskaaksi ja he menivät miehen A kanssa naimisiin. Häiden jälkeen äitini oli kertonut miehelle A epäilyksestään, että lapsi saattaa olla toiselle miehelle. Mies A oli hommannut puoskarin ja he olivat ajatelleet sillä tavoin päästä asiasta. Kuitenkaan näin ei käynyt ja synnyin. Minulle ei asiasta puhuttu ja minulle syntyi pikkusisko myös. Äiti ja mies A erosivat, kun oli lapsi. Äitini sairastui masennukseen, kun olin 32-vuotias ja hän halusi kaivaa kaikki luurangot kaapista ulos. Siinä vaiheessa sain tietää, että mahdollisesti mies A ei ole isäni. Teimme DNA-tutkimukset, joista selvisi, ettei mies A ole biologinen isäni. Äitini otti yhteyttä mies B:hen ja kertoi asiasta. Tapasimme ja olemme sen jälkeen pitäneet yhteyttä. Mutta mies A – jonka kuitenkin edelleen pidän isänäni, lopetti yhteydenpidon siihen paikkaan. Tilanne oli myös itselleni kriisi, josta sain psykosomaattisia oireita.
Lapsen näkökulmasta (vaikkakin aikuisen lapsen) ajattelen, etten olisi halunnut asiaa selvitettävän. Ajattelen, etten ollut koko asiaan osallinen ja silti se aiheutti minulle paljon asioita. Sukulaiset, joita olin pitänyt aina tärkeinä – eivät yhtä äkkiä olleetkaan sukulaisiani, esimerkiksi isän puoleiset isovanhemmat. Ja taas toisaalta, sain uuden ja oudon suvun biologisen isäni puolelta. Koen, että sukulaisuus ei ole sidoksissa biologisuuteen, vaan tunteeseen.
Mutta on asiassa jotain hyvääkin.. Sain upean biologisen isän, jonka kautta olen oppinut ymmärtämään miksi olen tällainen kuin olen. Olin saanut lapsesta asti kuulla, etten ole kuin muut ja nyt tiedän syyn.

Jos itse olisin vastaavassa tilanteessa, niin ajattelisin, että koska asiaa ei ole aikaisemmin selvitetty, niin vien asian mukanani hautaan. Miksi rikkoa hyvää ja kaunista?? Jos koet palkollista tarvetta puhua asiasta ja purkaa sydäntäsi, hakeudu psykoterapiaan. Anna itsellesi anteeksi ja nauti siitä mitä sinulla on. Älä siirrä tuskaasi läheisillesi. Aurinkoa elämääsi

Marja-Terttu

Hei

Ainoa varsinainen syy asian puheeksiottamiseen on minusta se, että jos lapsesi jostakin lääketieteellisestä syystä tarvitsee tiedon biologisesta vanhemmastaan. Voisiko tällainen olla tarpeen? Itse en ole mustasukkaista tyyppiä, joten pitäisin tärkeämpänä tietää totuuden kuin olla tietämättä. Minulle sosiaaliset suhteet ovat itsessään merkityksellisempiä kuin biologiset, joten tuollainen tieto tuskin muuttaisi suhdettani läheiseen ihmiseen. Mutta tietenkin ihmiset ovat tässä erilaisia.

Alueelle ‘Perheen kriisit ja muutokset’ ei voi kirjoittaa uusia aiheita eikä vastauksia olemassaoleviin aiheisiin.