En oikein tiedä mitä tehdä. Meillä on kaksi lasta, vanhempi on pian 3 ja nuorempi noin 6kk vanha. Ongelmanani on oma aggressioni. Pinnani palaa hetkessä ja kun se palaa, tunnen toisinaan halua satuttaa lastani. Pari kertaa olen antanut luunapin tai pidellyt tottelematonta lasta turhan voimakkaasti kiinni. Suustani on myös lipsahtanut kaikenlaisia sammakoita. Olen omasta käytöksestäni todella hämmentynyt, sillä ennen lasten syntymää pidin itseäni kärsivällisenä ja rauhallisena ihmisenä. En halua, että lapseni pelkäävät minua, enkä todellakaan tahdo litistää heidän itsetuntoaan sanomalla niitä kamaluuksia, sillä tiedän, että vaikka niitä pyytäisi anteekis, ne satuttavat ja vaikuttavat lapseen. Olen monta kertaa miettinyt, että nyt oli viimeinen kerta, kun käyttäydyn noin ja miettinyt keinoja hoitaa tilanne raivostumatta, mutta koskaan en tunnu pystyvän siihen. Aina en voi ottaa itselleni aikalisää tai poistua paikalta… Esimerkiksi viime viikolla imetin pienempää sängyn reunalla, kun esikoinen alkoi puskea selkääni. Pyysin monta kertaa lopettamaan, yritin ohjata mielenkiintoa muualle, lopulta vedin lapsen kerran kädestä sivuun, katsoin tiukasti silmiin ja käskin lopettaa. Seuraava pusku oli jo aika paljon kovempi ja sattui jo ja silloin paloi pinna ja työnsin lapsen selälleen sängylle ja karjuin (todella karjuin) että nyt juma****** loppuu tuo ja pari muuta ei niin sievää ilmaisua. Sillä hetkellä teki mieli heittää lapsi alas sängyltä ja todella sanoa jotain kamalaa ja satuttaa takaisin (niin lapsellista ja ala-arvoista käytöstä!!) Lapsi säikähti ja alkoi itkeä isäänsä (joka oli töissä silloin). Miten ihmeessä opettelen hillitsemään itseni noina hetkinä??? En halua aiheuttaa lapsilleni mitään vaurioita, en fyysisiä enkä henkisiä! Neuvokaa! Auttakaa!
Hei!
Olen kohdannut samanlaisia tunteita ja tilanteita omien lasteni kanssa, kun olen ollut todella väsynyt. Olen huomannut, että tärkeintä ennalta ehkäisyä on huolehtia omasta jaksamisesta ja riittävästä levosta. Koeta päästä välillä tuulettumaan ja tekemään jotain itselle iloa tuottavaa. Silloin arjen haasteita lasten kanssa jaksaa paljon paremmin.
Vaikuttaisi myös siltä, että esikoisesi kaipaa huomiota ja hellyyttä sinulta, kun osoitti juuri imetyksen aikaan mieltään puskemalla. Kaipasi varmaan päästä lähellesi pikkusisaruksen tavalla. Jos mahdollista, järjestä aikaa kaksin esikoisen kanssa ja helli häntä paljon. Se vähentää mustasukkaisuutta.
Kolmanneksi kehottaisin puhumaan puolison kanssa tai äidin tai ystävän kanssa tuntemuksistasi. Neuvolastakin voi pyytää apua. On tärkeää, ettet jää yksin tunteiden kanssa, vaan puhut niistä jollekin läheiselle.
Pienten lasten hoitaminen on rankkaa työtä, moni kokee samanlaisia tunteita ja kohtaa samanlaisia tilanteita kuin sinä. Huolehdi jaksamisesta, anna aikaa pienelle esikoiselle ja puhu tunteistasi.
Kovasti voimia ja jaksamista arkeen lasten kanssa!
Juttua lukiessani tuli mieleeni äidin jaksaminen. Tuo vaihe on rankkaa etenkin, jos ei pääse tuulettumaan yksin tai ystävien seurassa. Pitää olla hetkiä vain itselleen esim. luonnossa, harrastuksen parissa tai rauhallisia kauppareissuja.
Isän tulee huomioida äitiä pienin teoin, jolloin äiti saa tuntea itsensä tärkeäksi vaimonakin eikä vain lapsenhoitajana. Olisi tärkeää, että lapset voi silloin tällöin jättää tunniksi-pariksi jonkun luotetun ihmisen seuraan.
Kolmevuotias haluaa jo olla ikäistensä seurassa ja tarvitsee toimintaa. Vauva vaatii paljon äidin aikaa, jolloin isompi saattaa jäädä liian vähälle huomiolle. Vanhempien pitää viettää aikaa isomman lapsen kanssa myös ilman vauvaa. Isompi hakee huomiota tottelemattomuudella, jollei saa sitä muuten.
Neuvolasta pitäisi löytyä myös neuvoja ja tukea. Toivotan sinulle voimia ja apuja tuikitärkeässä työssäsi!
Mä elän ihan samaa tilannetta tällä hetkellä, lapset 3v ja 9kk. Tämä vuosi on ollut yhtä helvettiä. Voin vaan sanoa, että toivottavasti sinulla on harrastus, jonka parissa voit viettää pari kertaa viikossa? Se on minun pelastus. Meillä ei ole hoitoapua, mutta jos sinulla on edes pieni mahdollisuus, niin röyhkeästi vaan pyydät apua. Minä ja mieheni järjestämme välillä ”treffi-iltoja” ihan kotona kun lapset ovat nukkumassa, koska emme pääse koskaan kahdestaan minnekään. Eli herkkuja, lasi viiniä, hyvä leffa, toisen kainalo jne. Sekin piristää arkea kun on jotain mitä odottaa. Voiko teidän neuvolasta pyytää apua? En voi muuta sanoa kuin hurjasti tsemppiä täältä kohtalotoverilta ja yritä selviytyä päivä kerrallaan raivostumatta. Päätä se aamulla. Kun tulee tiukka paikka, mene hetkeksi muualle rauhoittumaan. Välillä se ei onnistu, me äiditkin olemme ihmisiä. Pyydä apua ennen kuin tilanne kärjistyy liikaa!! Toivottavasti teillä on miehesi kanssa hyvät keskustelevat välit, se on todella tärkeää jaksamisen kannalta.
Minulla myös kaksi alle kouluikäistä lasta, toinen vauva.
Suuttuminen ja raivostuminen tuttua kun alan kunnolla väsymään.
Itselläni kaikkein tehokkaimat keinot nyt käytössä, eli kunnollinen mielialalääkitys ja oma terapia.Lasteni vuoksi olen valmis syömään lääkkeitä vaikka seuraavat 20v jos tarve vaatii.
Lääkkeet toimivat erittäin hyvin ja terapiassa voi syvällisesti käsitellä elämäntilannettaan.Suosittelen kääntymään suoraan mielenterveystoimiston tai jonkin yksityis psykiatrin puoleen, koska tällöin lääkkeet osuvat varmemmin kohdalleen ja mahdollinen psykoterapian tms tarve tulee kartoitetuksi.Jaksamista kaikille.
Itselläni oli sama tilanne mutta sitten löysin hyvän keinon:liikunta. Vedän 3-4 kertaa viikossa kunnon juoksulenkin jossa aivot nollautuvat,lihakset huutavat apua ja hikeä pukkaa. Keho erittää hyvänolonhormonia jonka vaikutus kestää pitkään!
Suosittelen. Keskustele asiasta miehesi kanssa ja sano että lasten ja oman hyvinvointisi takia sinä tarvitset oman hetkesi. Kun äiti voi hyvin,perhe voi hyvin.