Miten korjata kiintymyssuhde vauvaan?
Minulla on kaksi lasta, nyt 1v7kk ja 4kk vanhat. Molemmat ovat kotihoidossa.
Ongelma on tämä: minulla ei ole päivässä tarpeeksi aikaa keskittyä yksinomaan vauvaan, ja nyt huomaan että hän välttelee katsekontaktia, ei rauhoitu ja lohdutu sylistä, ei enää heittäydy kanssani leikkiin ja nauruun. Mulla sydän särkyy kun pelkään että olen pilannut kiintymyssuhteemme ikuisesti. Mitä tehdä?
Taustaa:
Esikoinen on iälleen tyypillisesti hyvin utelias ja meneväinen, kiipeilee ja tutkii kaiken; iso osa päivästäni kuluu hänen valvomiseensa. Vaikka olemme tehneet kodista mahdollisimman turvallisen, niin esikoista ei oikein voi yksikseen jättää hetkeksikään. Lisäksi aikaani vievät ruuanlaitto ja siivous, vaikka olenkin koittanut pitää kotityöt minimissä. Kuopus taas on ollut syntymästä asti hyvin itkuinen ja vaativa (lääkärit on käyty, mitään allergiaa tai muuta selittävää syytä ei ole löytynyt), hän selvästi kaipaisi enemmän huomiota ja syliä kuin ehdin hänelle antamaan. Vauvan itku ja oma univajeeni stressaavat ja ärsyttävät minua paljon ja olen uupumuksessani huutanut lapsille useita kertoja viikossa – teen silti parhaani ylläpitääkseni hellää ja rauhallista ilmapiiriä kotona.
Mikään ei tunnu kuitenkaan riittävän. Vauva huutaa ja huutaa, rauhottuu vain kun häntä kanniskelee hytkytellen ympäriinsä pitkiä aikoja. Hyvin, hyvin usein en ehdi häntä tällä tavoin lohduttamaan, joten usein minun on pakko antaa hänen vain huutaa. Koitan aina jutella, laulaa ja sanallisesti lohduttaa, mutta kun se ei näytä auttavan, niin helposti sitä lakkaa yrittämästä. En ole jättänyt häntä varsinaisesti yksin mutta pakostihan häneen vaikuttaa se, kun hän näkee äidin, mutta äiti ei reagoi hänen huutoonsa. Nyt huomaan, että silloinkin kun ehdin vauvaa huomioimaan, hän tarvitsee jatkuvasti pidempiä sylittelyjä rauhoittuakseen ja on koko ajan passiisempi vuorovaikutustilanteissa. Epäilen että olen tuhonnut kiintymyssuhteemne pohjan, eikä vauvani enää saa turvallisuuden tunnetta lähelläni.
Mitä siis voin tehdä? Olen puhunut arjen haasteista neuvolassa ja sainkin perhetyöntekijän avukseni, mutta tämän käynti kerran viikossa ei auta jokapäiväisen vuorovaikutussuhteen korjaamiseen. Miten pelastan pienen vauvani ennen kuin on liian myöhäistä – kuitenkaan laiminlyömättä esikoista?
Hei,
Sinulla on kaksi todella pientä lasta, ja arkesi heidän kanssaan on ymmärrettävästi hyvin ”täyttä”. Sinun käsiäsi tarvitaan lähes koko ajan jomman kumman lapsen kanssa, ja varmsti enemmän 1 v 7 kk lapsen kanssa, sillä on taatusti varsin liikkuvainen. Ymmärrettävästi pohdit aivan kuten monet muutkin äidit vastaavassa tilanteessa, saako vauva riittävästi huomiota.
Et varmastikaan ole pilannut kiintymyssuhdetta kuopukseesi. Elätte varmasti vielä sellaista vaihettakin, että vauva kehittyy vauhdilla ja hänen tarpeet ja käytös muuttuvat tiheään, lähes päivittäin. Nuo muutokset saattavat tuntua sinusta suurilta, vaikka ne ovat aivan normaaleja.
Aivan tavallinen arki ruoanlaittoineen ja puuhailuineen omassa kodissanne lastesi kanssa ovat parasta, mitä voit lapsillesi tarjota. Ja se riittää. Kumpikaan lapsi ei tarvitse mitään erityistä viihdytystä tai sinun suorittamista heidän eteensä.
Kirjoitat, että vauva huutaa, mutta et saa häntä rauhoittumaan vaan joudut kanniskelemaan paljon. Voisiko syynä olla vatsakivut? Ne voivat alkaa, tulla ja mennä epäsäännöllisesti, eikä se millään lailla liity siihen että olisit huono äiti tai et kiinnittäisi lapseesi riittävästi huomiota.
Ottamalla vanhemman lapsen mukaan vauvanhoitopuuhiin ja syöttämisiin, voit varmasti yhdistää läheisyyden molemmille lapsille. Voit myös laittaa vauvan makamaan isomman lapsen läheisyyteen seuraamaan esikoisen leikkejä ja puuhia – ne alkavat varmasti viihdyttää häntä päivä päivältä enemmän!
Varmasti haluat myös omaa aikaa joko esikoiselle tai kuopukselle, ja se olisikin kiva! Onko lasten isä miten paikalla, jotta voisitte vuorotella lasten kanssa? Tai onko sinulla ystävää, naapuria tai sukulaista joka voisi välillä ottaa isomman lapsen, jotta voit viettää aikaa vauvan kanssa? Ja päinvastoin; välillä olisi mukava viettää aikaa vain isomman lapsen kanssa.
Oletko pohtinut, että 1 v 7 kk lapsesi voisi jossain vaiheessa viettää vaikkapa muutaman tunnin tai kerran viikosta leikkipuistossa tai vastaavassa, jotta sinä saisit hieman levähtää ja viettää aikaa vauvan kanssa? Olisiko tästä apua?
Pienten lasten äitinä elämä on ihanaa ja antoisaa, mutta myös hyvin vaativaa. Älä pidä rimaa liian korkealla ilmapiirin ja tunnelman luomisen suhteen tai kodin siisteyden suhteen. Kirjoitat, että olet pyrkinyt minimoimaan kotitöitä – hyvä! Riittää, että olet juuri sellainen ihan tavallinen äiti kuin olet. Olet lapsillesi hyvä juuri sellaisena kuin olet.
Jos asia sinua pohdituttaa, ota asia esiin neuvolassa uudestaan. Aivan mahtavaa, että olet saanut ja ottanut perhetyöntekijän vastaan auttamaan sinua. Olen ihan varma, että mitään tuhoa ei ole tapahtunut eikä sinun erityisesti tarvitse pelastaa vauvaasi tai esikoistasi huonolta vuorovaikutukselta. Näin pienille lapsille heidän perustarpeiden täyttäminen – riittävä uni, puhtaus, ruoka, lepo ja leikki ja lämmin kiinnostus lasten asioihin – riittää.
Pidä huolta myös omasta jaksamisestasi, vaikka se ymmärrettävästi kahden alle kaksi vuotiaan kanssa on usein helpommin sanottu kuin tehty. Kuitenkin pyri varaamaan edes joskus aikaa itsellesi ja tee asioita, joista nautit. Nuku, kun lapset nukkuvat ja imuroi,kun he ovat hereillä. Syö ruokia joista pidät, katso ohjelmia mistä nautit ja lue mikä sinua kiinnostaa. Kun voit hyvin, lapsesi voivat hyvin.
Jos haluat keskustella ja pohtia tätä tai jotain muuta lapsiperheen arjen ja jaksamisen huolta tai murhetta, voit soittaaa meille nimettömänä MLL:n maksuttomaan Vanhempainpuhelimeen. Tavoitat meidän numerosta 0800 – 922 77. Päivystysajat ovat ma 10-13 ja 17-20, ti 10-13 ja 17-20, ke 10-13, to 14-20.
Toivotan sinulle ja ihanalle perheellesi kaikkea hyvää ja jaksamista!
Hei,
Kertomasi kosketti ja tuntui tutulta. Sinusta huokui vastuullisuus, herkkyys ja huoli pienemmän lapsesi perusturvasta. Tämä on jo erittäin hyvä lähtökohta turvallisen kiintymyssuhteen kehittymiselle. Itse aloin tukemaan lastani korjaavasti vasta kun hän oli 2-3 vuotias ja vaikka haasteita on ollut, upea 20 vuotias ihminen on nyt elämässäni, joka kertoo säännöllisesti todella luottamuksellisia asioita minulle… ei kysyttäessä, mutta silloin kun hän on siihen valmis.
Me kaikki olemme täällä haavoittuneita ihmisiä ja siten myös vanhempina. Lisäksi yhteiskunnallisissa rakenteissa olisi paljon korjattavaa, mm. jotta äidit eivät jäisi yksin haastavissa elämäntilanteissa. Onneksi lapset tarjoavat jatkuvasti mahdollisuuksia korjata sitä, mikä on jäänyt tapahtumatta. Antaisin tässä aluksi muutaman vinkin, joista voisi aloittaa.
Avena sativa eli kauranversouute on loistava apukeino lapsiperheelle. Se rauhoittaa luonnollisella ja turvallisella tavalla niin äidin ja vauvan kuin isommankin sisaruksen mieltä.(Annostus taisi olla lapselle yhtä monta tippaa kuin ikävuosia, useita kertoja päivässä, rintamaidon mukana siirtyy äidiltä sopivasti pienelle vauvalle). (Jos itkuisuus vain jatkuu pitemmän päälle, on hyvä miettiä vatsakipujen mahdollisuutta, ruokavalio, maitohappobakteerit..)
Kun stressitasot ovat laskeneet, yritä järjestää mahdollisimman paljon yhdessäoloa vauvan kanssa, varsinkin ihokontaktia. Käytännön vinkkejä oli edellisessä vastauksessa. Lisäksi suosittelen lämpimästi kantoliinaa ja perhepetiä. Tee vain välttämättömimmät kotityöt, vauva kantoliinassa. Mistähän saisit päiväsaikaan 1-2 h hoitoapua vanhemmalle sisarukselle? Illalla on varmaan helpompi saada hoitoapua. Myös vanhempi sisar tarvitsee oman tuokionsa, jolloin saa olla kahdestaan äidin kanssa.
Tarjoa rauhallista katsetta! (pakotettu hymy voi näyttäytyä irvistyksenomaisena, mikä stressaa vauvaa), kosketusta, jutustelua, hyräilyä tämän tästä. Vauvaa inspiroi vaihtelevuus (hipaise poskia, ota vauvan pää hellästi käsien väliin, supattele korvaan, piirtele sormella masuun, kokeile luovasti, älä kuitenkaan stressaa kutitellen!). Ole herkkänä vauvan pienimmillekin reaktioille. Kysy ääneen ”Miltä tuntuu?”
Jos vauva katselee poispäin sinusta, seuraa hänen katsettaan ”Mikähän siellä kiinnostaa?” -asenteella. Ja jos sieltä löytyy esim pehmolelu tms., miksi et otaisi sitä käteen, hellisi hetken ja sitten siirtäisi hellintää varovasti vauvallesi. On lupa olla lempeä myös itselle, tehdä vain sen minkä arjessaan kykenee.
Kontaktin sitkeä tarjoaminen ja siinä pysyminen rauhallisena on kaiken avain.
Arvostukseni Sinulle