THL:n Terve Suomi -tutkimuksen mukaan miehet toivovat lasta naisia useammin: alle 50-vuotiaista miehistä 44% toivoo lasta tulevaisuudessa, ja naisista 39%.
Osallistu keskusteluun ja kerro meille, mitä sinä ajattelet.
Tutustu tutkimukseen tästä.
Itse olen halunnut lapsia jo 17-vuotiaasta alkaen mutta fakta on se että töihin on pakko päästä ja on pakko saada katto pään päälle. Olen nyt 31-vuotias.
Minun pääseminen työelämään meni useamman mutkan kautta ja olen nyt ollut alallani töissä 6 vuotta.
Edellinen yritys jossa olin melkein koko urani meni konkurssiin. Jouduin sen takia vaihtamaan työpaikkaa ja tiedän että kello tikittää lapsien suhteen. Tiedän myös että nykyään tulee usein keskenmenoja ja muita komplikaatioita.
Mutta en uskalla edes yrittää raskautua kun juuri olen vaihtanut työpaikkaa ja kokisin sen aika ilkeäksi teoksi.
Myöskin taloudellinen tilanne ahdistaa, palkasta ei juurikaan jää ylimäärästä, emme pystyisi mitenkään elättämään lasta tällä menolla. Ruuan ja bensan hinnat vain nousevat..
Pohdin onko minussa jotain vikaa kun ei vain koskaan tunnu sopivalta hetkellä hankkia lapsia. Näen lapset esteinä ja hidasteena. Sukulaisten lapset karkottavat viimeiset ajatukset lapsista. Ajatus ettei ole omaa rauhaa, lepoa tai aikaa kuulostaa painajaiselta. Puhumattakaan että joku koko ajan koettelisi rajojaan ja minun hermoja.
Itselläni on kuusi lasta joista kaksi on jo aikuisia ja nuorin menee toka luokalle.
Lapseni ovat kahden eri isän kanssa joista molemmat ovat valitettavasti entisiä puolisoitani. Avioliittojeni kariutuminen entisten miesteni alkoholismin vuoksi, on luottamukseni parisuhteeseen ja ehjään perhe elämään mennyt aika kolhuille.
Nyt minulla on uusi kumppani, jonka kanssa olemme olleet yhdessä puolitoista vuotta.
Hänelläkin on lapsia edellisestä liitosta ja he käyvät meillä joka toinen viikonloppu.
Pidän paljon myös puolisoni lapsista.
Olimme yksimielisesti sitä mieltä, kun suhteemme alkoi, ettei lisää lapsia hankita ikinä.
No nyt kun elämäntilanne on työn ynnä muiden asioiden vuoksi sellainen että ei kyllä kannata ainakaan lapsia hankkia, niin mikäs muukaan sitä siihen härdelliin sitten paremmin sopii kuin kuume hankkia yhteinen lapsi. Eikä se kuume meinaa talttua sitten millään. Vielä kaiken lisäksi, aistin että se kuume on molemmin puolinen. Siitä jo vitsaillaan ja puhutaan, ikäänkuin se olisi jo jollain suunnitelmalistalla.
Jos tähän kuumeeseen ei realismi auta niin mitä ihmettä mä teen/me tehdään?
Ei siinä… Kyllä me varmaan hyvin pelattaisiin yhteen vanhempina, mut pelottava ajatus aloittaa kaikki taas alusta ja entä jos tämäkin suhde kaatuisi? En kestäisi sitä häpeää että on kolmelle eri miehelle lapsia. En varmaan koskaan enään saisi uutta mahdollisuutta yhdenkään miehen kanssa.
Varmaan haluaisin lapsia enemmän, jos olisin mies. Tuntuu että aiheeseen voisi suhtautua paljon kevyemmin. Raskaus tietysti isona asiana joo myös, mutta lähinnä häiritsee se, että aavistelen lapsen hoidon ja elämästä muutenkin huolehtimisen lankeavan vaan edelleen aika paljon äidille (= milloin pitää mennä neuvolaan, kumpi jää tarvittaessa pois töistä, mikä on kengän koko, milloin tarvitsee uusia vaatteita, mitkä ruoat maistuu parhaiten ym.), ja miehen rooli on lähinnä ”osallistuva”. Nyt jo häiritsee miten epätasaisesti kotityöt jakautuvat, niin et halua enää yhtään lisää asioita keikuttamaan sitä jakaumaa entisestään.
Meistä ei kumpikaan halua nyt lapsia. Tuntuu että monilla pariskunnilla se menee niin, että naiselle iskee vauvakuume, ja sitten mies hyväksyy/myöntyy siihen ja hankitaan lapsi. Vaikea sanoa nyt kun en itse halua lasta, että mitä asiasta ajattelisin jos asia olisi toisin, mutta toivoisin että se olisi myös miehen HALUAMA juttu, eikä semmoinen mitä toinen ehdottaa ja mihin sitten todetaan olkaa kohauttaen että ”nojoo jos haluat”. Tuntuu että jos toinen palavasti haluaa ja toinen suostuu siihen, on siinä jo joku vinouma jonka mukaan asiaa enemmän halunnut olisi jotenkin velvollinen hoitamaan suurimman osan.
