Narsisti-isä

Jos miehesi ei ymmärrä omaa käytöstään, yritä selittää se lapsille. Kerro selkeästi ja ymmärrettävästi että heidän isänsä ei osaa näyttää tunteitaan. Kerro lapsille, että miehesi on kyvytön ja myös haluton opettelemaan tunteidenilmaisua. Lapsesi ovat ”jo” murrosiässä, heille voi puhua niin kuin asiat ovat. Voit kertoa heille, että isänsä on narsisti.Selitä heille että on tervettä ja sairasta narsismia ja,valitettavasti, heidän isänsä on sairaaloisen narsistinen ja tätäen kyvytön tuntemaan empatiaa muita kohtaan.

Kerro lapsillesi että he ovat ihania,rakastettavia ja hienoja.Kehu heitä. Kerro heille että heidän isänsä on sairas eikä siksi ole läsnä henkisesti.
Jutelkaa keskenänne, sinä ja lapset. Jos miehesi ei ole vuosien ajan tätä ymmärtänyt niin anna olla. Eläkää lasten kanssa, nauttikaa toistenne seurasta. Älkää tuhlatko aikaanne mieheen, joka vasta kymmenien vuosien päästä saattaa (huom.saattaa!) huomata mitä on menettänyt.

olen koko pitkän avioliiton ajan jotenkin pelännyt miestäni meillä on kaksi aikuista yhteistä lasta joilla on omat perheensä .Tänä iltana kun tulin kotiin tyttäremme lasta hoitamasta ukki isä ja aviopuolisoni sanoi minulle jotenkin kuin olisi joku valokuvien laittaminen nyt hyvin tärkeä asia mutta hän itse ei tyttären raskauden aikana muuta kuin oli kylmä kiskoinen kuin tyttäremme olisi huono kun odottaa lasta eikä ole naimisissa mitenkään ei koko tyttären raskauden aikana yhtään myönteistä sanonut miksi siis nyt yks kaks pitäisi lapsesta pienestä valokuvia saada minulle tuli mummina olo että kaikki ei ole oikein kun minä päivittäin olen läsnä arjen elämässä heillä pientä tyttäreni tytärtä hoitamassa en tiedä onko se väärin jos joku osaisi vastauksen antaa olisin kiitollinen !

Hei minulla taas sellaine tilane olen 35v juuri virallisesti eronnut nainen ja että itse olen suorittaas vankilassa pientä tuomiota 13,6 saakka..miehellämolemmat lapset 3 ja 8 vuotiaat,ja kaverikin on muuten SUPER narsisti.nyt kun vapaudun niin uhkasi ettei aioi antaa minulle lapsiani koska en ota takaisin häntä.11vuotinen suhteemme on ollut pelkkää alistamista ja väkivaltaa.enää en jaksa hetkeäkän mutta kiristää mua lapsilla.olisiko.aika ilmoittaa sossuus enennekun pääsen hengestäni?kellään samoja.kokemuksia??kiitos.

Onko kellään kokemuksia, miten toimia Raision kaupungin ”lastensuojelun-” vieraannuttaja ”äidin- ja viranomaisten” kanssa, joka vieraannuttanut, manipuloinut, vainonnut lapsia vuosikausia isästään- ja suvustaan tarkoitushakuisessa ”viranomais-” menettelyssä; perättömin selvityksin,, lausumin tuomioistuimessa lapsen olosuhteista – ei näytä millään tavalla tunteitaan lapsilleen? Ainoastaan silloin kun on jotain sanomista, niin silloin kyllä löytyy kommentteja, mutta mitään positiivista lapset eivät kuule omalta vieraannuttaja ”äidintään” koskaan. Näin on ollut aina. Olen yrittänyt puhua asiasta, en saa vieraannuttaja ”äitiä” juttelemaan kenenkään ammatti-ihmisen kanssa, koska ongelmia ei hänen mukaansa ole. Kuitenkin lapset, jo murrosiässä, kärsivät tilanteesta suunnattomast ja seuraukset siitä ettei ”äiti- ja viranomaiset” ole läsnä eikä näytä välittävän, ovat jo ihan konkreettisesti havaittavissa, varsinkin meidän pojalla. Vieraannuttaja ”äiduillä” ei ole koskaan mitään asiaa lapsilleen, vain moitteita. Tilanne alkaa olla todella raskas, vieraannuttaja ”äiti- ja viranomaiset” kun ei ymmärrä asiaa vaikka kuinka yrittäisin rautalangasta vääntää…:(

Olen kärsinyt koko elämäni narsisti isämme vaikutuksesta elämässä. Hän on myös muuten pahasti mieleltään häiriintynyt. (tai kaikki me lapset ja äiti olemme) vasta nyt olen alkanut tajuamaan että täytyy hakea apua. Tai olen jo hakenut apua epämääräiseen ahdistukseen mutta luettuani näitä juttuja netissä ym. tajuan viimeinkin sen että ahdistukseni on aiheuttanut isä. Hän ei ole osannut rakastaa meitä. Niinkuin vanhemman olisi pitänyt. Ja on äärettömän kivuliasta että toisen niistä ihmisistä jonka pitäisi välittää Sinusta aina, ei ole välittänyt eikä ole ollut luotettava. Minusta tuntuu että en tiedä voiko ihminen jotenki unohtaa ne kivuliaat muistot koska on vaikeaa muistaa mitään yksittäistä asiaa. Muutakin sen ettei hän oo osannu olla meille läsnä ja rakastava, jq että tunnelma on ollut aina ahdistava. Mutta jos fiiliksiä pitäisi kuvailla niin mitä tulee mieleen isästä on jotenki ahdistava fiilis, jonkinlainen vähättely, pilkallinen olo, sellainen et pitää olla jotenki varpaillaan, epäluotettavuus. Äiti on saanut kärsiä paljon enemmän. En tie palautuko hän ikinä ennalleen. Hän on aivan rikki isän takia. Kyllä nykyään parempi on mut silti ei hyvä. Tajusin että ehkä en ole ikinä pystynyt luomaan isääni läheistä suhdetta hänen narsisiminsa vuoksi. Tai tunteet häntä kohtaan ovat menneet jotenkin ”koteloon”
Että tämä asia on ns koteloitunut koska sitå ei oo sillo pystyny käsittelee mut nyt sisäinen tuska jotenki ”valuu yli” joten tiedän et asialle on pakko tehdä jotakin.
Ja aion ammatti auttajan kanssa käsitellä tämän perin juurin. Kyllähän minä isää rakastan mut joka kerta kun hänt ajattelee iskee ahdistus. Ja hänen takiaan minulla on paljon tunnelukkoja mitkä haittaavat elämää. Kaikista pahin hylkäämisen tunne lukko. Kyllä pystyn niiden kaa elämään. Mut sisäinen tuska on joskus niin järjetön eikä halua enää työntää ihmisiä pois vaan päästää lähelle koska olen jotenki vuosien varrella jäädyttäny itseni koska olen herkkä. Varmast tän kaiken takia.
En tiedä miksi en muista kaikkea, en tiedä olisiko siihen joku keino. Vai tuleeko ne vähitellen mieleen. Olen tämän takia pitkään ollu ns jäässä mut nyt ku on alkanut avautumaan taaas niin huomaan et tää tuska käsittelemättönä on sen aiheuttanut sen sisäisen pahan tuskan. Uskon et kaikki meiän perheest tarvii terapiaa. Osa käy osa ei.