Hei! En jaksa enää mieheni ainaista valitusta rahasta,jopa pikku
asioista(jos olen joskus sattunut ostamaan valmisruokaa),yleensä
teen ruoan itse.Sille on tärkeitä vain raha,koirat,paskan puhuminen puhelimessa muista ihmisistä. Tuntuu,että se ei ole
mihinkään tyytyväinen,vaikka kotona oottaa ruoka,kun tulee töistä,on puhtaat vaatteet kaapissa,ei tarvitse koskaan osallistua siivoukseen ja on terveet lapset. Kaiken lisäksi muutin hänen luokse takaisin 8 vuotta sitten, kun oltiin erottu.
Harmittaa, kun tulin takaisin lasten kanssa eri paikkakunnalta hänen luokseen. Mikään ei muuttunut parempaan vaikka mies lupasi ja vannoi. Oksettaa tuollainen valehtelija.Miten saisin voimaa
muuttaa pois lapseni kanssa? Mulla ei ole paljon ystäviä,jolta
saisin muuttoapua. Useat ystävät asuvat eri paikkakunnalla!Help!
Kuulostaa tutulta. En vain valitettavasti osaa neuvoa, kun itsekin olen niin voimaton omassa tilanteessani, etten löydä ulos pääsyä.
Olen kadottanut täysin itseni, sillä kaikki aikani menee muiden hoitamiseen, siivoamiseen ja ruoan laittoon. Kaikki säännöt tulevat mieheltä, enkä voi ajatella itse. Olen synnyttänyt hänelle kolmessa ja puolessa vuodessa kolme lasta (vanhin nyt 3v10kk, keskimmäinen 2v4kk ja nuorin 5kk). Pitää aina pelätä milloin mies tulee kotiin, en koskaan tiedä, jos olen unohtanut tehdä jotain. Mies ei tee mitään kodin eteen ja on omilla teillään lähes koko päivän. Tulee lähes poikkeuksetta kotiin 21-04. Viimeisin valituksen aihe tuli siitä, etten ollut vienyt roskia (olin juuri saanut lapset nukkumaan ja mielessäni kyllä oli tuo roskien vienti, mutta hengähtääkseni hetkeksi, istahdin kuitenkin katsomaan tv:tä. Se oli virhe). Yleensä selviää vain huudoilla ja haukuilla. Seuraavana päivänä hän räjähti kun en pitänyt lapsille tarpeeksi tiukkaa kuria ruokapöydässä. Minusta ei siis ole kasvattamaan Hänen lapsiaan! Ja näin uuden asunnon seinää koristaa nyrkin mentävä kolo (vain kuukausi muuton jalkeen). Meillä myös on ihan pakko olla kaikki ruoka luomua ja kotona tehtyä kasvisruokaa. Jokainen voi itse miettiä, miten kaiken ehtii hoitaa yksi ihminen! Pestä ja pukea kolme lasta, tehdä lapsille puuroa ja leipoa miehelle leipää, tee ja smootie, viedä lapset ulos ja valmistaa ruoka…jne. Se on mahdottomuus, mies ei vaan ymmärrä, vika on vain minussa.
Tähän on vain ajauduttu pikku hiljaa. Hän alkoi näyttää todellisia piirteitään odottaessani ensimmäistä yhteistä lasta. Silloin en vielä osannut aavistaakaan, mistä on kyse. Ajattelin typeryyttäni, että jos vain teen kaiken niin että hänen on hyvä olla, niin hän vielä rakastaa minua. Vasta viime aikoina olen herännyt todellisuuteen, eli hän on luultavasti narsisti. Olen luonteeltani ymmärtäväinen ja hoivaava, minulla on aina ollut huono itsetunto, siksi kestän paljon muilta. Sääntöjä on alkanut tulla vähän kerrallaan (myös ehkäisy on ollut kielletty, siksi lapsia nyt kolme). Tälläistä ei kaikki pysty ymmärtämään. Ensimmäisenähän tulee mieleen, että pakko päästä pois! Mutta mies on saanut minut lähes täysin mukaan hänen mielivaltaisen unelmansa toteuttamiseen taitavalla manipuloinnilla. En siis näe minkäänlaista ulospääsyn mahdollisuutta.
Jos sinun miehesi on narsisti, hän ei kykene muuttumaan. Hän ei luultavasti ymmärrä tehneensä mitään väärää, eikä pysty ymmärtämään sinun tunteitasi. Jos vain uskallat, muuta pois. Minunkin ystäväni ovat jääneet, eikä ole ketään kenelle, ainakaan vielä olisin uskaltanut puhua asioistani, miten ne todellisuudessa ovat.
Jos sinulla on omaa aikaa, koita käyttää se itseesi. Tee jotain mistä sinulle tulee hyvä olo, jos siitä saisi yhtään voimaa. Paljon jaksamista!
Toivon Sinulle voimia lähteä suhteesta sillä narsistin kanssa eläminen voi viedä lopulta oman itsetuntosi kokonaan. Itsetunnon ja oman itsen arvostuksen takaisin saaminen vie aikaa.
Narsisti ei välitä eikä tunne mitään empatiaa, rakkautta läheisiään ja toisia kohtaan hän ei pysty tuntemaan. Narsisti on älykäs ja ajattelee vain omaa etuaan, osaa puhua ja manipuloida. Voimia Sinulle ja lapsillesi!
Täytyy sanoa että huh huh.Voiko tämä oikeasti olla totta?
Ehkäisy on kielletty? Siis sinä et saa sanoa mitään perheen lapsilukuun? Järkyttävää.Aivan järkyttävää alistamista (ja käsittämätöntä alistumista 2000-luvulla!!)
Jos teillä ei ole uskonnollista vakaumusta (enkä usko että on,koska katsot tv:tä) niin tilaa HETI aika ehkäisyneuvolaan ja ryhdy syömään pillereitä. Lisälapset eivät tilannetta paranna,päinvastoin.Piilota pillerit vaikka sinne pesuainekaappiin, sieltä miehesi tuskin niitä löytää.
Seuraavaksi,hae apua. Marssi pesueesi kanssa vaikka lähimmän seurakunnan diakoniavastaanotolle,turvakotiin, perheneuvolaan tai mielenterveystoimistoon ja kerro tämä,minkä tässä kirjoitit.
Tästä nyrkinkokoisesta aukosta seinässä on lyhyt matka mustaan silmään ja vielä pahempaan.
Kuten itse kirjoitit, narsisti ei parane.Sinun elämäsi ei parane jos et ITSE tee sille jotain. Mitä tapahtuisi jos sanoisit miehellesi:”Vie itse roskat.” Tai ”Tee itse smootiesi,minä hoidan lapset 24/7 enkä jaksa.” Löisikö hän sinua? Raivostuisiko hän? Pelottaako sinua hänen raivonsa? Uskallatko sanoa hänelle mielipiteesi?
Mieti hetken,minkälaisen kuvan parisuhteesta ja naisen ja miehen välisestä suhteesta annat lapsillesi. Vaikka sinulla on huono itsetunto ja olet täysin alistettu, älä kosta sitä lapsillesi. Jokaisen lapsen ja vaimon (myös miehen) on oikeus elää turvallisessa, tasa-arvoisessa parisuhteessa jossa ei tarvitse pelätä.
Paljon voimia sinulle. Hae heti apua hyvä nainen! Muista että miehesi ei ole Mies vaan typerä,keskenkasvuinen miehenkuvatus jolla ei ole sydämen sivistystä pätkän vertaa.
Kerro myöhemmin miten asiat etenevät.
Hei kuulkaas nyt… Tuosta ei tilanne kyllä parane. Itselläni oli samaa tasapainottelua ex-mieheni kanssa vuosikausia. Välillä meni ihan hyvin, kun olin se kiltti pikkuvaimo. Aina vaan jännitti, milloin teen taas jotain ”väärin” ja elämästä tulee yhtä helvettiä. Sillä sitä se oli. En tosiaan edes aina ymmärtänyt, mitä olin tehnyt tai jättänyt tekemättä, kun mies sai raivokohtauksen / häipyi teilleen tms. Lopulta tuli väkivalta kuvioihin, sen jo olemassaolleen henkisen väkivallan lisäksi. Silti sinnittelin vuosia siinäkin. Jälkeenpäin tietysti ajattelen, että olisi pitänyt aiemmin lähteä. Ottakaa yhteys neuvolaan, perheneuvolaan ja kertokaa esim. äidillenne. Mullakin asui suku kaukana, mutta äitini kertoi että oli nähnyt minun olleen surullinen avioliitossani. Tehkää nämä salaa mieheltänne, sillä tästä ei kyllä narsisti riemastu. Kun saatte voimaa ja rohkeutta, tehkää päätös lopettaa suhde. Ja ei sitten mitään yhteishuoltajuutta, se ei onnistu… Kokemusta siitäkin. Lastenvalvojalle pitää kertoa yh-toive ja miksi, jotta hän on ”puolellasi”, kun siinä vaiheessa olette. Voimia tuhannesti! Et kadu, jos eroat, kun suhde on tuommoinen.
Itse elin vastaavanlaisessa tilanteessa noin kaksi vuotta sitten pienen lapseni kanssa. Ulkopuolisen näkökulmasta mies käyttäytyy ehdottoman väärin sinua kohtaan eikä osoita minkäänlaista empatiaa. Sinuna ottaisin yhteyttä asiasta esimerkiksi neuvolaan tai mahdollisesti ensi- ja turvakotiin mikäli kotipaikkakunnallasi sellainen on. Kenenkään ei tarvitse sietää tuommoista alistamista! Jos et itsesi tähden saata tehdä asiaan muutosta, tee se pienten viattomien lastesi vuoksi! Tuommoisen isän varjossa kehittyminen ja kasvaminen tuskin tekee hyvää pienille ihmisille.
Sanon tämän kaiken tosiaan siltä pohjalta, että elin itse vastaavassa tilanteessa. Muutto lapsen kanssa pois hirviömäisen miehen luota tuntui pelottavalta, mutta olen ollut päätökseeni enemmän kuin tyytyväinen. Lapseni käytös muuttui huomattavasti parempaan, kun muutimme omaan asuntoon (ei enää itkeskellyt kuin pelottavan isähahmon kanssa asuessa).
Itsekin kuvittelin, etten saa apua ja olen aivan yksin lapsen kanssa. Kokemuksesta voin kuitenkin sanoa, että kaupungilta/kunnalta on mahdollista saada paljonkin apua vaikeassa tilanteessa etenkin jos kyseessä on lasten hyvä tulevaisuus.
Nykyään olemme onnellisempia kuin koskaan poikani kanssa. On ihanaa, kun ei tarvitse pelätä toista ihmistä ja arki rullaa kuten pitääkin. Toivottavasti sinäkin uskallata tehdä muutoksen nyt, kun lapset ovat vielä pieniä eikä miehesi ole ehtinyt juurikaan vahingoittaa heidän henkistä kehitystään!
Olen itse kokenut saman kohtelun aivan kuin olisin lukenut omaa tekstiäni. Jouduin muuttamaan lapsen kanssa toiselle paikkakunnalle. Narsisti ei koskaan muutu se lupaa ja vannoo vaikka mitä sillä on vaan tarkoitus pitää liitto kasassa. Ei meilläkään auttanut mitkään terapiat ym. mitä yhteiskunta järjesti. Äijä käräjöi koko ajan ja mustamaalaa minua joka paikkaan. Lapsesta ei ole koskaan välittänyt. Olisi todella mukavaa tutustua sinuun lähemmin. Tiedän niin hyvin mitä käyt läpi. Yritä saada voimia ja lähteä lapsesi kanssa. Minullakin oli puntarissa lapsi tai oma avioliitto mielummin rikoin liiton kuin annoin lapsen kärsiä joten lähdin.[osa viestistä poistettu]
Kiitos vastauksista, niistä saa vähän voimia ja ravistelevat huomaamaan todellisen tilanteen ulkopuolisen silmin..
Tässä tosin vielä olen ja mietin, onko tästä tosiaan mahdollista päästä eteen päin.
Miehen äiti on huolissaan tilanteesta ja tosiaan kannustaa lähtemään. Se vain pelottaa niin paljon, että en tiedä miten pystyn. Olen kuitenkin huolissani lapsistani ja ymmärrän tilanteen vakavuuden. Jostain syystä myös pelkään ottaa yhteyttä neuvoloihin tai muihin.. kaipa tuokin on vain miehen peloittelusta johtuvaa, itseni mitätöimistä. pelkään ettei minua pidetä tarpeeksi hyvänä äitinä.
Hei,
emme valitettavasti julkaise yhteystietoja keskustelupalstallamme.
Ystävällisin terveisin ylläpito
Kuulostaa niin tutulta :( Aivan kuin oma entinen elämäni. Miehen narsistiset piirteet alkoivat ilmetä kun ensimmäinen lapsemme syntyi. Yhteistä taivalta oli takana jo 15 vuotta ja näin jälkeenpäin ajatellen minun olisi pitänyt havahtua tilanteeseen jo paljon aikaisemmin, mutta kilttinä ihmisenä olin helppo ”vietävä”. Miehelle olin vain kotitalouskone eikä hän välittänyt lapsistakaan, ei leikkinyt tai vienyt lapsia ulos tms. lasten kanssa puuhaamista. Olimme vain ilmaa, kulisseja joita oli hyvä näyttää. Pihassa kalliit autot, tekniset härpäkkeet,televisiotpuhelimetkännykät viimeisen päälle, vaikkei niihin oikeasti olisi rahaa ollutkaan. Kokoaikaista varpaillaan oloa, pelkoa siitä onko kaikki niin kuin pitää kun mies tulee kotiin. Mitään en osannut tehdä oikein hänen mielestään. Lapset ja huushollin sekä pihan hoidin yksin – ei tarvinut miehen kotiin tullessaan kuin käydä valmiiseen pöytään ja loppu illan sitten luki lehtiä,istui läppäri sylissä ja joi olutta. Mitättömän pienistä asioista, kuten juuri tuo roskapussin vieminen, niistä sitten sätittiin aina ja kaikki epäkohdat olivat vain ja ainostaan minun syytäni. Ulospäin, vieraille ja sukulaisille esitti ”hyvää isäntää” silloin kun meillä harvoin vieraita kävi. Kulissit oli kunnossa, mutta vain ihan lähimmät ihmiset näkivät miten rankkaa elämäni siinä oli. Onneksi viimein tajusin tilanteen itsekin, heräsin ja ymmärsin että minä en voi olla tässä se ongelma. Hyväluontoisena ja kilttinä venyin ja tein kaikkeni joka asiassa, ettei olisi tullut sanomista. Siltikin olin vain esine, jota ei tarvinut huomioida, muutoin kuin sättimällä ja haukkumalla. Tajusin että jos vielä jään siihen helvettiin, niin puolen vuoden kuluessa olen niin henkisesti hajaalla, ettei minusta ole lapsille mitään iloa. Vanhempani sanoivat etten saa polttaa itseäni loppuun – pitkään mietin ja punnitsin eropäätöstä vielä yli puoli vuotta. Sitten päätös vain eräänä iltana tuli aivan yllättäen. Viimeinen pisara ja tiesin että tämä saa nyt riittää.
Ei ollut helppoa tuo eroaminen. Mutta heti kun olin päätöksen tehnyt tipahti painava taakka sydämeltäni. Älkää hyvät ihmiset jääkö kitumaan lopun ikää narsistin pompoteltaviksi. Kerätkää rohkeutenne ja arvostakaa itseänne. Älkää alistuko… niin paljon pahaa mieltä ja turhaa yritystä hukkaan heittäneenä tiedän mistä puhun. Ei lastenkaan ole hyvä kasvaa vihamielisessä ja jäätävässä ympäristössä.
En tiedä onko minun mies narsisti vai mikä. Alistanut minua tahtonsa alle 20 vuotta. Nyt olen niin uupunut, etten pääse sängystä ylös. En pelkää häntä, laitan vastaan ja käyttäydyn hänelle yhtä törkeästi takaisin. Lasten kuullen. Kauheaa elämää. Olenko täällä siihen, että lapset kasvavat isommiksi vai miten selviän, kun ei ole enää elämänhalua.