Haluaisin kuulla kokemuksia nettipeliriippuvuuden hoidosta: miten muut vanhemmat olette itse tai asiantuntijoiden avulla saaneet nuoren peliriippuvuuden katkaistua.
Poikani on 9-luokalla ja pelaaminen on karannut käsistä jo oikeastaan yläkoulun alkuajoilta. Useamman vuoden jatkunut pelaaminen on syönyt muuta elämää pahasti ja oikeastaan vasta nyt olen todella tajunnut että se täytyy lopettaa, nuori ei sitä itse pysty tekemään.
Nyt ovat hyvät neuvot kalliit – ja huonommatkin, siis kaikki neuvot ja kokemukset ovat tervetulleita!
Ensiksi täytyy sanoa, että vastaukseni perustuu muutama vuosi nuoremman, vasta yläkouluun siirtyneen pojan kastvatuskokemukseen. Itsenäisyyden kynnyksellä olevaa nuorta tulee varmaankin käsitellä hieman eri tavalla.
Meillä auttoi se, että peli-, netti- ja tv-aika muutettiin ajaksi, joka pitää tienata tekemällä kotitöitä. Meillä on keittiön seinässä vihko, jossa on lista asioista, joilla netti yms aikaa tienataan. Jokaisella kotiaskareella roskien viemisestä mattojen tamppaukseen ja vessan siivoukseen voi tienata tietyn aikamäärän nettiaikaa takautuvasti. Esim vessan perusteellisesta siivouksesta saa 30 min ja roskien viemisestä 10 min. Koko perhe merkkaa siihen kotityönsä. Esimurkulle asia pelittää, koska hän näkee meidän vanhempienkin katsovan telkkaria korkeintaan samassa suhteessa kuin teemme vihkossa lueteltuja kotitöitä.
Kun pelaaminen riistäytyi käsistä, otin joka aamu modeemin, telkkarin ja pleikan johdon mukaan töihin, jotta poika ei voinut pelata iltapäivisin (ainakaan kotona)koulun jälkeen. Kotonamme on 3 konetta, joissa on käyttäjäkohtaiset tilit. Murkun tilillä on lisäksi aikarajoite niin, että hän ei pääse kirjautumaan koneille myöhään illalla. Myös hömöilystä seuraa se, että tilille ei pääse kirjautumaan.
Olen myös nettipeliriippuvaisen 8:lle menevän pojan äiti. Haen vastausta ja keinoja samaan ongelmaan. Minulle on ehdotettu MLL:n sivujen tutkimista ja annettiimpa Perheneuvolasta monisteetkin sivuilta. Niissä oli vain neuvoja vanhemman suhtautumisesta murrosikäiseen. Nyt on kysymys kuitenkin toisesta ongelmasta, eikö missään ole tietoa mihin nuoren voisi viedä vieroitukseen. Rahaa ei ole käytettävissä kun on yksinhuoltaja ja poika alkaa olla vastahakoinenkin lähtemään minnekään. Neuvoja monet antavat, mutta konkreettista apua ei saa mistään. MLL:n sivuilta löysin vihjeitä että ehkä matkustaminen avartaa, pienetkin reissut kaverin kanssa. Siispä soittelen kaverin äidille ja kysyn jospa voisi mennä kyläilemään toiseen kaupunkiin, mahdollisesti ilman X-boxia. Nythän se kone on ollut Espanjan matkalla mukana, maaseutuviikonloppuna, ja isän luokse kone matkustaa tietenkin joka kerta. Poika pelaa näin kesälomalla keskimäärin 7 tuntia pvä! Help me!
Selailin vielä keskusteluja ja joku ehdotti SPR:n turvataloon yhteydenottoa. Laitoin sinne sähköpostia ja sain vastauksen että he antavat keskusteluapua. Sekin on parempi kuin ei mitään, sillä nuoren olisi itse tajuttava ongelmansa ennenkuin asiassa voi auttaa. Olen nyt menossa poikani kanssa keskutelemaan heti tällä viikolla. Ongelma ei varmasti selviä yhdellä kerralla, mutta onhan se hyvä että edes jonkunlainen paikka on mihin mennä asioita selvittämään.
AA-klinikalla saa apua peliriippuvaisille tarkoitetuissa ryhmissä, ryhmät on tarkoitettu 16-24 vuotiaille.
Jaksamisiin!
Itse pähkäilen tämän saman ongelman parissa. Helsingissä on ainakin Kaisaniemenkadulla peliriippuvaisille klinikka,mistä saa aupa ja tukea myös vanhemmat.Sekä Vantaalla Kipinä, Hiekkaharjussa,josta saa nuorelle apua elämänhallinnassa. Itsekin etsin vielä vastauksia ongelmaan,mutta näistä on hyvä aloittaa. Onnea matkaan ja voimia myös sinulle!
Kuinka montia tuntia lapsenne pelaa päivässä?
Täällä myös ongelmia pelaamisesta. Kun pleikkavuoro päättyy, siirtyy hän tietsikalle pelaamaan, ja kun tietsikalta pitää siirtyä pois, menee hän pelaamaan pleikkaa.
Arkisin onneksi koulunkäynti rajoittaa pelaamista jonkun verran, mutta viikonloput tahtovat olla yhtä pelaamista.
Kuitenkin pelaamisen tuntimäärä on vielä 2-3 tuntia päivässä (viikonloppuna enemmän), joten luulen että ihan vielä ei ole riippuvuudesta kyse.
Mutta kamalasti riitelyä pelaaminen aiheuttaa, koska lopettamisajat venyvät (’yksi peli vielä…’), ja että niitä nettipelejä on muka ’pakko’ joka päivä pelata (kouluaamuinakin, kun on aikainen kouluaamu).
Yksi liikuntaharrastus pojalla on, mutta pelkään että pelaaminen uhkaa viedä senkin.
Hei!Olisi kiva kuulla jonkun toimivasta ratkaisusta näissä peliaikojen määrittämisissä.Meillä myös 14-vuotias poika,jonka kanssa väännetään lähes päivittäin koneajasta.Arkisin menisi yli kahden tunnin ja viikonloppuisin usean tunnin,jos en olisi jatkuvasti kyttäämässä ja vahtimassa.En koe kyseistä toimintatapaa mielekkääksi enkä haluaisi olla”joka asiasta nalkuttava äiti”.Mielestäni hänellä on nyt jo jollain tasolla peliriippuvuus ja nyt olisi aika saada se aisoihin.Elikäs,help,mikä olisi sopiva koneaika päivässä?
Samanlaista ongelmaa pukkaa. Hiihtoloma on mennyt käytännössä pojalla pelaillessa (aina ei ehdi olla kieltämässä). Jos kieltää pelaamisen niin lähdetään kaverin luo pelaamaan tai pelataan kännykällä. Kaveripiiri on keventunut niin, että käytännössä kaikki kaverit on nettipelaajia. Kun olen kysynyt, että onko mielestäsi ongelmaa tuossa pelimäärässä niin vastaa, että ei näe siinä ongelmaa. Aikaisemmin noin kasin numeroita on tullut keskimäärin ja nyt tänä lukuvuonna tulee joistain aineista jo kutosta.
15-vuotiaan nettiriippuvaisen pojan yksinhuoltaja. Poika tiedostaa riippuvuutensa ja on käynyt juttelemassa asiasta hoitajan kanssa ja hänelle on annettu sieltä säännöt pelaamiseen mitä pitäisi noudattaa. Eli peliaika päivässä vain 4 tuntia ja yksi pelaamaton päivä viikossa. Alussa meni hyvin, mutta seuranta loppui (hoitajan puolelta ei meidän) ongelma paheni. Olen yrittänyt kaikkeni. Keksinyt muuta ohjelmaa lomiksi, yrittänyt puhua, lahjoa, kiristää mikään ei auta. Nyt olen neuvosta ottanut modeemin pois kun ei tottele sillä seurauksella että teini on käynyt päälle ja lyönyt nyrkillä tosi pahasti päin naamaa. Ensimmäinen lyönti tapahtui noin vuosi sitten. Mobile oli paikalla sekä poika isällään jonkin aikaan. Asia jäi kuintenkin siihen. Poika otti opiksi. Olen ottanut senkin jälkeen modeemin pois. Ei käynyt kiinni mutta esim. ei anna nukkua vaan sanoo että tekee elämäni helvetiksi. Olen onneksi jaksanut ne tilanteet. Nyt pääsiäisenä sit pamahti taas. Poika oli pelannut to klo 15.00 lähtien ja koko pe yön. Nukkuin pe iltapäivään ja jatkoi pelaamista koko päivän. Illalla/yöllä sanoin että klo 24 kone kiinni. Annoin aikaa sammuttaa. Puoli yksi sanoin uudelleen että kone kiinni että jos ei usko otan modeemin pois. Ei usko. Sanoin menen pesulle ja jos et ole siihen mennessä sammuttanut otan modeemin pois. Tulin pesulta ei ollut sammuttanut eli otin modeemin. Poika oli heti agressiivinen ja ahdisteli minua ja yritti ottaa modeemin pois. Ajattelin lähteä ulos modeemi mukanani että tilanne rauhottuu. Hain farkkuni ja menin ulko-ovea kohden. Poikani ahdisti oven ja itsensä väliin minut ja ovasin ulko-oven. Poikani heitti minut rappukäytävän seinään sillä seurauksella, että löin kyynärpääni pahasti seinään. Menin sisälle ihan paniikissa jolloin poikani löi täysillä nyrkillä otsaani. Tipuin maahan ja olin ihan shokissa. Olin vihainen ja toivoton. Heitin modeemin lattialle. Soitin poliisille mitä minun oli käsketty tehdä jos poika on seuraavan kerran väkivaltainen. Päätin että tämä on loputtava. Poliisi ei tullut sanoi soittavansa mobileen. Soittivat sieltä ja juttelimme ja sanoi soittavansa takaisin kun saa yhteyden sosiaalipäivystävään. Sillä välin naapurit olivat soittaneet poliisin, olin huutanut apua ja onneksi kuulivat. Poliisi jutteli pojan kanssa ja minun. Toinen poliiseista oli mielestäni aikas töykeä ei kuunnellut minua mitä olin sanomassa mobilesta ym. vaan hoki et me olemme nyt täällä ei tänne mobilea tarvita. No onneksi toinen poliiseista oli fiksumpi ja oli puh. yhteydessä mobileen ja sai sieltä ohjeita. Joka tapauksessa poikani tulee saamaan syytteen pahoinpitelystä. Yö meni rauhassa. Mentiin nukkumaan. Aamulla tuli sossu ja vaihtoehdot oli poikani lähtö suoraan nuorisokotiin tai isälleen. Lähti samantien isälleen ja ei ole tietoa mitä seuraavaksi tapahtuu.Tässä kaikessa on kauheinta se, että meidän perheen ongelmat on ollut sossun ja perhetyön tiedossa jo 1,5 vuotta. Silti en ole pyynnöistä huolimatta saanut mitään kongreettista apua. Perhetyö käynyt 1 kerta/kahdessa viikossa juttelemassa niitä näitä lähinnä minun kanssa. Tästäkin olen ssnonut että ongelma on meidän koko perheessä kun minulla ei augtoriteettiä lapsiin. Isä ei välitä. Pojat ei käy isällään kun kerran kk. Isä asuu lähellä ja ollut mahdollisuus olla lasten kanssa niin paljon kuin haluaa. Ikinä en ole vastustanut päinvastoin. Perhetyö sanoi, että antaa pojan pelata niin rauha säilyy. Onko se oikein, että lapsi saa vallan ja sokaistuu muulta elämältä nettimaailmaan!!! Olen aivan sanaton! Mitä minun pitäisi tehdä että poika saa tarvitsemaansa apua ja me koko perheenä. Pojat kärsineet huonon isä suhteensa takia sekä minun sairauteni. Olen tällä hetkellä työkyvyttömyyseläkkeellä ja töihin ei paluuta ennen kuin kotiasiat saatu kuntoon. Minulla ei ole voimavaroja. Tästä kuntoutussunnittelija myös maininnut sekä jo vuoden 2008 lääkärin lausunnossa että tarvitsemme tukiperheen! Yksin olen asiat joutunut hoitamaan. Kaikki mitä olemme aloittaneet pojan nettiriippuvuus tapaamiset hoitajan kanssa, perhetyö, sossun, tuki-ihmiset (käy vain 1 kerta /kk ja vain päiväseltään) ovat harventuneet tai loppuneet kokonaan. Pelkään mitä tapahtuu seuraavaksi ja miten tämä vaikuttaa lasten tulevaisuuteen ja minun jaksamiseen. Minä olen jo aivan äärirajoilla ja pelkään poikani puolesta on jo sanonut että jos joutuu isälleen tappaa vaikka itsensä! Tähänkään ei sossu, ei perhetyö ota mitään kantaa!!!Eli mitä pitää vielä tapahtua että saamme apua. Olen yrittänyt kaikkeni ennelta ehkäistä että lapseni ei joudu minnekkään pois kotoa, muuta yhteiskunta ei näköjään sitä tue. Olen myös itseni uhrannut tämän takia. Eli joutunut valitsemaan työn vain lapset eli valitsin lapset ja myös sen että menetin itse terveyteni! Isää ei voi kuulemma pakottaa olemaan isä. Mut silti en saa apua, koska meillä yhteishuoltajuus ja ensisijaisesti silloin isä. Onko tässä mitään järkeä!!!!! Olen katkera ja vihainen sossun toimintaan. Jos olisin alkoholisti, narkkari, pakolainen saisin heti apua, mutta kun olen lapsistani välittävä ja hakenut apua en saa!!!! Mitä vielä odotellaan kysyn vaan!!! Täällä olen koton atoisen poikani kanssa ahdistuneena ja pääkipeänä miettien miten poikani pärjää isällään. Isä ei pahemmin ilmoittele eikä ole yhteistyökykyinen ollut ikänä. Antaa kuvan että aina valmis auttamaan poikia mut käytännössä asiat on aivan eri. Poikani ei edes puhu isälleen eikä isänsä ole koskaan puhunut pojilleen. Ei pysty puhumaan esim.tapaamisistakaan eikä muistakaan asioista. Mitä tehdä seuraavaksi?
Hui sentään mitä kohtaloita. Itsellä jo 18 poika ja täysin nettipeliriippuvainen. Ei käy kouluakaan enää ja vain puolivuotta olisi jäljellä. Valehtee kysyessäni, että on ollut koulussa. Ei tee kotitöitä, hyvä jos syödä ehtii, kavereita ei enää käy, itse ei käy missään, ei muuta kuin pelaa yöt ja päivät.
Turhautunut olen, mikään ei auta. Potkinko pojan pihalle vai mitä?
Mitä hyötyä tästä keskustelusta on, kun kellään ei ole antaa vastauksia! Oma poikani on kohta 18 ja olen todella huolissani pelaamisesta ja siitä, että muuta elämää ei ammattikoulun lisäksi ole. Istuu yksin huoneessaan kaiken vapaa-ajan. Liikunta on nolla. Syömiset satunnaisia. Eikä ole kykenevä näkemään omaa ongelmaansa. Hän pitää pelaamista harrastuksena. Olen sanonut että harrstus on sellainen, mihin voi kulua pari tuntia. Kukaan ei harrasta mitään tuntitolkulla yhteen menoon. Nyt kaipaisin ihan konkreettista apua. Oikeita vihjeitä tai tietoa, mitä voi tehdä. Onko ainoa vaihtoehto heittää ulos ovesta ja jättää selviytymään yksin?
Vastaan tässä yleisellä tasolla.
Riippuvuustyyppinen käyttäytyminen kehittyy aina pikkuhiljaa ja tavallisesti alkaa jo varhaisessa lapsuudessa. Kehittyvissä aivoissa mekanismi yhdistyy aivojen palkitsemisjärjestelmään ja hypotalamuksessa erittyvään dopamiinituotantoon. Lapsen kehittyessä nuoreksi ja varhaiseksi aikuiseksi ilman, että addiktioon on kestävällä tavalla puututtu vaikuttaa pysyvästi aivojen kehittymiseen.
Edellä mainituissa tapausesimerkeissä yksittäiset, myöhäiset ja usein turhautuneet puuttumisesimerkit vanhemman tai kasvattajan taholta aiheuttavat saman reaktion, kuin vauvaa vierotettaisiin rinnalta äkkinäisesti. Ikä- ja kehitystaso huomioiden myös äärimäinen väkivaltainen reaktio tai itsensä vahingoittaminen näissä tilanteissa ovat mahdollisia. Näin nuoren kohdalla, joilla riippuvuus muodostunut osaksi aivojen normaalia toimintaa. Silloin asia voidaan korjata vain nuoren itsemääräämisoikeuteen puuttumalla ja voimakkailla lastensuojelun toimenpiteillä. Käytännön tasolla sijoituksella strukturoituun nuorisokotiin tai vastaanottoyksikköön ja yhdistettynä lastensuojelulain mukaisilla rajoittamistoimenpiteillä. Hyvissä, riippuvuustyyppistä käyttäytymistä ymmärtävissä yksiköissä addiktiivinen käyttäytyminen ajetaan alas pikkuhiljaa. Ongelmana on lastensuojelun laitosten suuri kirjavuus.
Tämän jälkeen tarvitaan pitkä kongnitiivinen terapia ”aivojen uudelleen ohjelmoimiseksi” yhdistettynä riippuvuutta ylläpitävän ympäristön ja senkaltaisten mekanismien välttämiseen/muuttamiseen. Pahimmillaan nuori palaa sijoituksen jälkeen tismalleen samaan ympäristöön, jossa addiktion sanelema elämä oli mahdollista ja palaa nopeasti aikaisempaan haitalliseen käyttäytymisen malliin.
Siksi lasten pelaamiseen tai riippuvuutta synnyttäviin ympäristöihin on puututtava varhaisessa lapsuudessa. Mitä pidempään addiktion ohjailemaa elämää elää sen vaikeampaa sitä on hoitaa ja hoidon onnistumisen ennuste laskee.
Vanha keskustelu, mutta edelleen ajankohtainen. Haluan kertoa jotain entisen nettipeliriippuvaisen näkökulmasta.
Lukion ensimmäisen vuoden jälkeisellä kesälomalla jäin nettiriippuvaiseksi. En pahemmin käynyt koulussa enää seuraavina vuosina. Vanhemmat eivät pitäneet käytöksestäni ja kun puhuimme, niin he lähes aina valittivat siitä, että vietän aikaa vaan tietokoneella ja en käy koulua. En halunnut puhua heidän kanssaan enää ja aloin nukkua päivisin ja valvoa öisin, ettei tarvitsisi olla tekemisissä kenenkään kanssa oikeassa elämässä. Koin myös masennusta (jota en sillä hetkellä tajunnut) ja tunsin olevani epäonnistunut ihmisenä. Netissä ihmiset ihailivat taitojani ja kunnioittivat minua, toisin kuin oikeassa elämässä.
Tätä jatkui muutama vuosi kunnes jouduin armeijaan. Armeijaan mentäessä edelleen nukuin päivisin ja valvoin yöt, joten varsinkin ensimmäinen viikko olin todella väsynyt kaiken muun lisäksi. Sen jälkeen totuin armeijan rytmiin ja asiat alkoivat mennä paremmin. Tämä oli vuonna 2004 ja sillon ei vielä ollut pelikonsoleita tai älypuhelimia armeijassa, joten siellä ei pelattu. En pitänyt armeija-ajasta, mutta se toi perspektiiviä elämääni. Kävin armeijan kunnialla läpi ja sen jälkeen tajusin, että jos pystyn tämän käydä, niin ei opiskelu ole mitään tähän verrattuna. Jatkoin sitten aikuislukiossa opintoja aluksi vain yhtä ainetta kerralla ja vähitellen enemmän ja enemmän.
Seuraavan vuoden kesälomalla aloin pelaamaan uutta nettipeliä, jossa pärjäsin erittäin hyvin ja olimme tiimimme kanssa yksi euroopan parhaista. Pelasin keskimäärin yli 15 tuntia päivässä 2kk ajan, joten ulkopuolisen näkökulmasta saattoi vaikuttaa siltä, että olin taas samassa pisteessä kuin aikaisemmin. Pelasin kuitenkin pääasiassa päiväsaikaan ja en vieroksunut tosielämässä ihmisten kanssa keskustelua. 2kk pelaamisen jälkeen tiimimme johtaja sanoi, että hänen on pakko lopettaa pelaaminen kun se vaikuttaa liikaa hänen työhönsä. Tässä vaiheessa tiimimme ei enää muutenkaan pärjännyt niin hyvin kuin aiemmin, niin tämä oli looginen paikka minullekkin lopettaa kyseisen pelin pelaaminen. Kävin sen jälkeen lukion loppuun.
Lukion jälkeen en ollut erityisen motivoitunut silti tekemään töitä. En uskonut kykyihini. Tähän auttoi se, että äitini uhkasi heittää pihalle jos en saa omaa osuuttani kustannuksista maksettua. Oli pakko mennä töihin. Sain töitä varastolta ja oman osuuteni kustannuksista maksettua. Tämä toi myös uskoa itseeni. Ehkä en olekkaan pelkästään haitaksi yhteiskunnalle.
Varsinainen käännekohta tuli kuitenkin kun kävin tutustumassa ammattikorkeakoulussa eri aloihin (kiitos äidilleni, joka kehotti käymään). Siellä löysin kiinnostavan alan ja sain uskoa itseeni, että voisin oikeasti tehdä sen alan töitä. Hain sinne ja pääsin.
Tässä vaiheessa aloin tehdä todella paljon töitä, että saisin kiinni menetetyn aikani. Opiskelin erittäin motivoituneesti ja tein myös töitä samalla. Pääsin unelmieni työpaikkaan ja olen pian 10 vuotta ollut siellä töissä. Nykyään olen naimisissa ja minulla on poikavauva. Mietiskelen välillä, että mitä ihmettä tulen tekemään jos pojastani tulee nettipeliriippuvainen. Vaikka olen itse sen kokenut ja ymmärrän nettipeliriippuvaisia hyvin, niin en osaa valitettavasti sanoa mitä tehdä. Omalla kohdallani armeija auttoi, mutta se ei varmasti toimi kaikille ja se on nuorelle peliriippuvaiselle melko myöhään.
Mitä ihmeen hyötyä on tuosta hyvää tarkoittavasta ammattilaisen kommentista, kun ei alakoululaisille peliriippuvaisille ja heidän perheilleen ole mitään tukea tarjolla! Oma 8-vuotiaani ei hallitse pelaamistaan millään tavalla. Ja on valmis valehtelemaan mitä tahansa saadakseen pelilaitteen, jotta voi karata ulos pelaamaan vaikka yötä myöten. Minusta se on ongelma. Mutta kaikki netin pelaamisen tuki on suunnattu aikuisille rahapeliriippuvaisille. Kokonaan ei voi laitteita ottaa pois, koska niitä tarvitaan arjessa. Joka metrovaunussakin on ruutuja, joita tuijottaa… Rajat pidän niin tiukalla kuon pystyn ja yritän puhumalla selvittää asiaa, mutta mikään järkipuhe tai seuraamukset ei paina hyttysen aivastuksen vertaa jos on mahdollisuus päästä jossain pelaamaan. Väsyttää ja turhauttaa kum ei mistään saa apua.
Turhautuneelle (30.4.2020),
Eikö perheneuvolasta saisi apua juuri alakouluikäisen peliongelmaan? Psykologit ja perheneuvojat hoitavat koko perhettä (vanhempainohjaus ja lapsen tapaamiset) ja käytettävissä on myös lääkärin konsultaatio.
t. Perheneuvoja