Onko liian julmaa pakottaa lastaan hankkimaan kavereita?

Nimetön

Eli siis meillä on ekaluokkalainen poika joka viihtyy hyvin kotonaan. Samassa rapussa asuu saman ikäinen poika, eri luokalta, joka tykkää leikkiä ulkona muiden luokkakavereiden kanssa koulun jlk. Meidän poika on ”taitelijasielua” eli aika herkkä kaikille asioille, varsinkin epäonnistumisille. Epäonnistumisista olen aina yrittänyt rohkaista häntä, ja ollaan siinä tietyissä asioissa jotenkuten onnistuttu. Olen yrittänyt ja selittänyt hänelle, että lasten kuuluisi leikkiä lasten kanssa vaikka joskus on myös kivaa leikkiä isin tai äidin kanssa jne. Pitäisikö minun sitten pakottaa hänet sinne ulos leikkimään naapuripojan kanssa, vai onko parempi, että antaa pojan olla vaan kotona?

Nimetön

Jäin miettimään, kenelle tämä ongelma on? Ja mikä on ongelma?

Kokeeko poikasi olonsa yksinäiseksi? Haluaisiko hän ulos muiden lasten joukkoon? Ja haluaako hän juuri näiden lasten joukkoon tai kaveriksi? Vai viihtyykö hän itsekseen?

Tietysti ulkoilu ja ulkona olo on aina hyväksi. Olisi myös hyvä, että olisi kavereita. Onko lapsellasi koulussa kavereita? Harrastaako hän jotain, esim. kuvataidekerhoa, missä tapaa muita lapsia ja saa samanhenkisiä kavereita?

Jos lapsesi on ainoa lapsi, voi lähteä ulkoilemaan yhdessä lapsesi kanssa läheisiin leikkipuistoihin, missä on muitakin lapsia, tai vaikkapa fillaroimaan.

Mutta no, vastaan kysymykseesi; missään nimessä ketään lasta ei voi pakottaa olemaan toisen lapsen kanssa. Lasta ei voi pakottaa hankkimaan itselleen kavereita, tai olemaan toisen lapsen kanssa. Se on liian julmaa. Kaveruussuhteet muodostuvat lapsillakin aivan kuten meillä aikuisilla. Jonkun kanssa vaan synkkaa, ja jonkun toisen kanssa ei. Jostakin tulee lähes sydänystävä, toisesta vain kaveri.

Oma ekaluokkalainen poikani on myös aika herkkäsieluinen tapaus, ja vasta nyt ekaluokan myötä on oppinut hyväksymään ja sietämään sen uhon ja älämölön, painimisen ja meluamisen, mitä poikien maailma aika pitkälti on. Itse ei aktiivisesti hakeudu esim. sota- tai vastaaviin uhoiluleikkeihin, eikä pelaamaan (ei ”osaa” joukkuelajeja) vaikka koulun pihalla siihen oivat mahdollisuudet olisi.
Ulkoillessa hän löytää touhua ja tekemistä itsekseenkin, mutta hänellä on pari kaveria, joiden kanssa tulee toimeen ja joiden kanssa leikki tai toiminta sujuu edes kohtuullisesti.

Googlaapa Autsmiliiton sivuille. Sieltä löytyy paitsi tietoa, myös vasemmasta laidasta linkki seulontalomakkeeseen, josta voi katsoa täyttyykö pistemäärä oman lapsen kohdalla esim. aspergerin suhteen. Oman lapseni kohdalla nimenomaan sosiaaliset suhteet ja melko kapeat kiinnostuksen kohteet ovat olleen ihmetyksen aihe – luulen että omalla lapsellani on erittäin lievä asperger, ja sellainen tuli mieleen sinunkin lapsesi kohdalla, kun kirjoitit kuvauksen lapsestasi.

Alueelle ‘Elämää alakoululaisen kanssa’ ei voi kirjoittaa uusia aiheita eikä vastauksia olemassaoleviin aiheisiin.