Nimetön

Minulla on 3- ja 2-vuotiaat lapset. Olemme heidän isänsä kanssa olleet avoliitossa 8 vuotta. Esikoisemme tuli suoraan sanoen vahingossa ja ihastuinkin niin lapseeni ja äitinä olemiseen, että saimme sitten toisen lapsen pian perään.

Parisuhde meillä ei ole pelittänyt vuosiin ja vaatii minulta suurta ponnistelua, että saan pidettyä mieheni tyytyväisenä. Itse koen, etten saa mieheltäni juuri mitään. Pidän häntä erinomaisena vanhempana ja se on syy, miksi en ole halunnut erota. En myöskään haluaisi aiheuttaa lapsilleni niin suurta muutosta kuin vanhempien ero olisi.

Löydän itseni kuitenkin usein haaveilemasta tilanteesta, että eläisin ilman miestäni. Haaveilen myös sellaisesta puolisosta, jota oikeasti rakastaisin, joka rakastaisi minua ja jonka kanssa haluaisin mennä naimisiin. En vain rakasta miestäni, en tunne häntä kohtaan seksuaalista vetoa ja vietän aikani mieluummin yksin kuin hänen kanssaan.

Sen lisäksi, että ero olisi lapsillemme vaikea paikka, epäröin, pärjäisinkö yksin lasten kanssa. Toki mieheni varmasti haluaisi olla lasten kanssa tekemisissä paljonkin, mutta tuntuu, että arki muuttuisi niin monimutkaiseksi.

Mitä tässä tilanteessa voi tehdä? Tuntuu, että elämäni lipuu ohi jos odottelen siihen, että lapset ovat aikuisia, mutta en myöskään haluaisi olla itsekäs.

Nimetön

Minä olen hyvin samanlaisessa tilanteessa. Olen ollut avoliitossa 7 vuotta ja meillä on 5-vuotias lapsi. Me olemme eläneet jo ainakin 3 vuotta ihan vain kämppiksinä ja rakkaus todellakin puuttuu. Välitän miehestäni ja arvostan häntä lapseni isänä.
En tosiaan tunne häntä kohtaan lainkaan seksuaalista vetoa.
Olen pohtinut ratkaisuja jo ainakin tuon 3 vuotta.

Haluaisin jutella alkuperäisen viestin kirjoittajan kanssa enemmänkin. Olemme niin samanlaisissa tilanteissa.

Nimetön

Mietit eroa tai mitä muuta voisi tehdä. Kiinnitin huomiota kohtaan jossa kirjoitit, että vaatii suurta ponnistelua pitää mies tyytyväisenä. Oletteko juuttuneet johonkin roolikuvioon? Voisisko joku ulkopuolinen apu auttaa tämän asetelman purkamiseen? Ero on joskus hyvä, mutta kun teillä on noin pienet lapset. Se aika on niin erityinen ja kuormittava (ja myös ihana) monin tavoin, että ehkä ei kannattaisi tehdä kovin nopeita ja radikaaleja ratkaisuja ainakaan kokeilematta auttaisiko ulkopuolinen apu.Asiat voivat järjestyä hyvin monella eri tavalla. Tsemppiä.

Nimetön

Älä anna elämäsi lipua ohi; kun tunteita ei ole arki on yhtä suorittamista ja miksi SINUN pitää pitää mies tyytyväisenä?!? Olisiko palaverin paikka miehesi kanssa paikallaan ja keskustelisitte tilanteesta ihan kaksistaan.
Lapset sopeutuvat uusiin tilanteisiin nopeasti.Koska tunnet viihtyväsi yksinkin hyvin niin miksi tuhlata elämää huonossa parisuhteessa.
Kirjoitan kokemuksesta, muutama yksinäinen vuosi ja uusi parisuhde sai minut elämään joka solullani taas uudestaan.
Ole vain rohkea ihan oman itsesi takia!!

Nimetön

Hei,
et kerro oletteko avoimesti keskustelleet tilanteestanne.
Tunnut pohtivan, miten pärjäisit lastesi kanssa, jos eroatte. Samoin kuinka raskasta se olisi lapsillesi. Parhaiten tällainen asia selviää, jos avaat avoimen keskustelun miehesi kanssa. Voi olla, että hänkin jakaa tunteesi.

Voitte myös käydä pariterapiassa, vaikka ero tuntuisikin ainoalta mahdollisuudelta. Terapian auttaa kuitenkin molempia joko erikseen tai yhdessä selvittämään syitä, jotka johtavat nykyiseen tilanteeseen.

Olen itsekin eronnut ja elämä on mennyt oikein hyvin, vaikka yksinhuoltajan arki voi olla raskastakin. Paljon riippuu siitä millaisissa väleissä vanhemmat pystyvät eron jälkeen yhteisiä asioita hoitamaan.

Käy rohkeasti keskusteluun miehesi kanssa, vaikka aluksi vain kysymällä, miten hän kokee teidän suhteenne.

Mukavaa syksyä!

Nimetön

Ei se siitä paremmaksi muutu, jos et tunne rakkautta miestäsi kohtaan, ja et myöskään seksuaalista vetovoimaa. Ja et saa mieheltäsi mitään ja koet vaan ahdistavaksi pitää häntä tyytyväisenä. Eroa ihmeessä! Miksi jäät jumittaa paskaan suhteeseen? Sinulla on mahdollisuus löytää rakastava puoliso,joka ei orjuuta sinua! Sinulla on mahdollisuus onneen jos eroat,muuten jumitat siinä. On raskasta hoitaa yksin 2 noin pientä lasta,mutta sinä pystyt siihen! Olin itse huonossa suhteessa monta vuotta, kun sain tarpeekseni niin lähdin ja en kadu, stressi poistui elämästäni samalla kokonaan,olo on huoleton ja iloinen. OLEN VAPAA… I AM FREE…. Vuoroviikko vanhemmuus ei ole monimutkaista, ja se on mukavaa!

Nimetön

Hei,
isä-näkökulmaa…

Meillä hieman samankaltainen tilanne, eli yhdessä todella pitkään ja 6v lapsi.

Pikku-lapsivuosien aikana arki vei kaikki voimat ja kaikki aika suunnattiin lapseen tai vähäiseen ”omaan tekemiseen” (harrastukset, työ, kodinhoito). Nyt lapsen kasvaessa ruuhka alkaa pikkuhiljaa helpottaa, mutta parisuhteen kehittämisen sijasta vaimoni haluaa saada uusia kokemuksia, tuntea ihastuksen uudelleen ja kadehtii somessa kaikkien tuttavien tilannetta (sinkut bailaa, perheelliset postaavat vuoden ”high-lighteja” jne.). Halu puhua, koskettaa, olla läsnä puolison kanssa on hävinnyt. Intiimi kanssakäyminen on pelkkää suorittamista ja tapahtuu vain minun aloitteesta.

Samaan aikaan miehenä koen suurta yksinäisyyttä parisuhteessa, kun en saa huomiota ja roolini on lähinnä mahdollistaa vaimoni ”oma aika”.

Itsellä halu etsiä rakkaus ja läheisyys takaisin suhteeseen, mutta miten saada puolison kipinä uudelleen syttymään. En kuitenkaan pysty muuttumaan eri-ihmiseksi ja elämän raskaus puuduttaa.

Olen itse avioerolapsi, enkä mitenkään haluaisi samaa kohtaloa omalle lapselleni. Ystävien perheiden kadehtimisesta on jäänyt syvät arvet.

Nimetön

Kirjoituksesi kuulostaa tutulta, itsellänikin on samanlaisia ajatuksia (lapsi pian 1,5v).Itsekin olen miettinyt, miten arki rullaisi yksinhuoltajana, toisaalta olisi raskaampaa ja taloudellisesti tiukempaa, mutta saisi olla rennommin oma itsensä ilman jatkuvaa henkistä ahdistusta ja miehen valitusta. Monesti olen ajatellut, että on mukavampaa kun saa olla omassa rauhassa lapsen kanssa, eikä pyrkiä miellyttämään aviomiestä. Aion katsoa tilannetta vielä pari kuukautta ja tehdä valintani. Mieskään ei ole selvästikään onnellinen, on sanonutkin sen, oikeaa parisuhdetta ei ole lapsen syntymän jälkeen ollut, koska koin olevani pettynyt ja yksinäinen, koska en saanut sellaista tukea lapsen hoidossa kuin olisin toivonut. Voimia sinulle ja rohkeutta tehdä oikeita päätöksiä. Suosittelen keskustelemaan asiasta miehesi kanssa ennen päätöksen tekemistä. Mies voi olla vaikka samaa mieltä kanssasi, tai havahtua korjaamaan tilannetta.

Vastaa aiheeseen: Rakkaus puuttuu
Huomioithan että keskusteluareenan viestit tarkistetaan ennen julkaisua. Periaatteiden vastaisia viestejä ei julkaista. Työntekijät moderoivat viestit kaksi kertaa viikossa, joten viestisi julkaisemisessa saattaa kestää joitakin päiviä.