Ristiriidat ja kuulluksi tuleminen perheenjäsenten välillä
Hei, olen lapseton perheessä, jossa puolisollani on lapsi. Lapsen äiti lähti uuden miehen matkaan lapsen ollessa 7-vuotias ensin pettäen nykyistä puoliosani ja sitten lähti kokonaan. Muutti siis suoraan tästä perheestä uuden miesystävän luokse. Lapsi on haastava ja jonkin verran kehityksestä jäljessä. Koulu ei sujunut jäi jälkeen vaikeissa aineissa. Me tapasimme nykyisen mieheni kanssa lapsen ollessa 10-vuotta vanha.
Lapsi oireili paljon jo silloin, opittu avuttomuus, outo kiintyminen ”vanhoihin” tavaroihin, pitkäjänteisyyden puutetta, raivokohtauksia ja kovaa huutoa sekä itkua kun joku asia mennyt niin kuin halusi. Oma-aloitteisuuden puutetta jne. Ei siis edelleenkään osallistu mihinkään kotitöihin tai muuhun. Ja varsinkin nyt on täysin löpsähtynyt koko homma. Isälleen ei kerro mitään, vanhemmat eivät sovi asioista ja pidä niistä kiinni. Tässä kohtaa – ei käytä päihteitä tai luuhaa myöhään kaupungilla tms. eli ei sellaista huonoa käytöstä.
Rahaa ja tavaroita annetaan ja lapsi ei enää edes kiitä mistään. Ei ole mielestäni ns. tapoja puhuu töykeästi vanhemmilleen. Tosin miten tapoja voisikaan olla kun kukaan ei niitä opeta ja vaadi?
Vanhemmilla on yhteishuoltajuus ja sopimus niin, että lapsi käy joka toinen viikonloppu äidillään.
Minusta on tehty ”syntipukki” kaikkiin hänen ongelmiinsa. Olen siis yrittänyt ohjeistaa ja pyytää vanhempia keskustelemaan keskenään ja sopimaan sekä pitämään sovituista asioista kiinni. Mutta kumpikaan ei tee mitään asioiden ratkaisemiseksi. Olen yrittänyt löytää ratkaisuja monin eritavoin tässä vuosien varrella, mutta mikään ei käy tai niistä ei pidetä kiinni. Ja suoraan sanottuna kärsin nykyisestä tilanteesta. Välit ovat tulehtuneet ja en tuntuu etten enää jaksa yrittää.
Nyt lapsen ollessa 16-vuotias määrittää itse miten menee äidilleen. Eli ei juuri ollenkaan. Isä kohauttaa hartioita. Olen sanonut lapselle, että eikö se äitikin halua sinun kanssa olla? Ei kuulemma ole hänelle väliä- ja sanon aina tota samaa, kun me ei haluta että hän on meillä…selitän, että kyse ei ole siitä vaan sopimusasiasta, minkä äitisi ja isäsi on tehnyt. Tästä juonne yhtymänä se ristiriita, että meillä on kuulemma paskaa ja äidin luona ei ole mitään ongelmia. Koska minä olen niin hirveä. Silti ei halua mennä äidilleen vaikka siellä on kaikki hyvin (oli siis jo nuorempanakin ollut hankalaa mennä äidilleen) ? Okei yksi syy on se, että siellä ei ole kavereita ym. ja asuvat 60 km päästä meistä. Mutta lienee äidin vastuu asian ratkaisemisesta, että viihtyisi siellä paremmin? Äiti on kieltänyt puhumasta lasta heidän asioitaan meille – eli emme tosiaan tiedä mitä siellä tehdään jne. en tiedä edelleenkään millainen mies tämä ns. uusi mies edes on.
Mitä voin enää tilanteessa tehdä kun alan olla vain surullinen ja luovuttanut? Mies ei välitä yhtään siitä miltä minusta tuntuu, pyytää vain minua muuttumaan ja sietämään. Riitoja on kokoajan, koska en vaan voi ymmärtää miksi sovituista asioista ei pidetä kiinni ja asioista ei sovita kaikkien osapuolten kesken, ja että sopimukset olisivat reiluja? Kukaan muu ei näköjään uhraudu kuin minä – parisuhteen ja oman ”elämäni” kustannuksella.
Meillä asiat lapsen puolelta on ilmoitusluonteisia asioita ja hän saa aina tahtonsa läpi. Jos ei isältä niin ovelasti äidin puoleen kääntyen, ja tietenkin tekemättä mitään. Sitten ilmoitetaan äiti antoi luvan johonkin tai äiti suostui kustantamaan sen tai tämän – ei ollut tullut tieto isälle saatikka ikinä minulle.
Hei! Suuri kiitos pitkästä kirjoituksestasi, jossa tuot esiin monta puolta tilanteestanne. Uskon, että moni muukin uusperheessä elävä vanhempi tavoittaa samankaltaisia ajatuksia ja kipeitäkin tunteita teeman ympärillä.
Uusperheen jäsenten lisäksi lapsen elämään ja arkeen kuuluu usein myös lapsen toinen biologinen vanhempi ja hänen mahdollinen puolisonsa perheineen. Kahden kodin väliset käytännöt ja kommunikointi on joskus vaativa laji, etenkin jos jokaisella aikuisella ei ole samanlaista halua puhua ja sopia asioista avoimesti ja rakentavasti. Lapsen kannalta olisi tärkeää, että aikuiset vetäisivät yhtä köyttä, jotta lapseen liittyvät päätökset olisivat kaikin tavoin lasta ja myös molempia perheitä palvelevia. On hyvä muistaa, että jokainen voi vaikuttaa yhteistyöhön vain omalta puoleltaan. Tärkeäksi nouseekin uusperheen sisäinen kommunikointi ja kuulluksi tuleminen jokaisen perheenjäsenen kohdalla.
Kerrot omista tunteistasi, joissa koet, ettet ole tullut kuulluksi. Kerrot myös lapsen sanallisesta reagoimisesta tilanteeseen. On hyvä muistaa, että murrosiässä olevat nuoret kapinoivat usein läheisiä aikuisia kohtaan ja syitä pahalle tuulelle voi olla monia. Perhepalaverin järjestäminen voisi auttaa teitä keskustelemaan ja sopimaan yhteisistä käytänteistä. Ennen sitä voisi olla hyvä pyrkiä järjestämään vielä rauhallinen keskusteluhetki puolisosi kanssa, jossa kertoisit omista tunteistasi ja toiveistasi hänelle. Yhteisten keskusteluiden pohjaksi on hyvä ottaa pyrkimys asettua toisen asemaan: miltä minusta tuntuisi, jos olisin samassa asemassa? Mitä voisin omalta osaltani tehdä, jotta toisen toiveet tulisi kuulluksi? Miten voisimme tulla toisiamme vastaan?
Omasta jaksamisesta on myös tärkeä huolehtia. Mikä toisi merkityksellisyyttä elämääsi? Mikä tuo sinulle voimaa? Minkälaista elämää haluaisit elää perheenä ja minkälaisen suhteen toivoisit bonuslapsesi kanssa? Kuulen, että pyrkimyksesi on hyvä ja tavoitteesi on saada perheenne kokonaisuus toimivaksi. Tämä on tärkeä puoli tuoda esiin myös puolisollesi ja bonuslapsellesi.
Jos haluat jatkaa keskustelua kahden kesken ammattilaisen kanssa, voit varata ajan anonyymiin ja luottamukselliseen chattiin täältä:
Alueelle ‘Kysy ammattilaiselta bonusvanhemmuudesta’ ei voi kirjoittaa uusia aiheita eikä vastauksia olemassaoleviin aiheisiin.