Uskomaton jo otsikkotasolla, mutta täyttä totta ja tähän olen nyt mielipiteitä ja näkökulmia hakemassa. Avomiehelläni on juuri 15vuotta täyttänyt poika, joka asuu 150km päässä mielenterveysongelmista kärsivän äitinsä kanssa. Avomiehelläni on samalla paikkakunnalla omakotitalo, joka ollut viimeiset 3 vuotta tyhjillään. Pojan äiti agitoi poikaa, jotta tämä keplottelisi talon itselleen kaikin keinoin. Poikaa on tavattu vuoden sisällä joka toinen viikonloppu, hiihtolomat, syyslomat, joululomat, kuukausi kesällä ja TET-jaksot meillä, joka vuorokausina tekee lähes kaiken yhteisen vapaa-ajan joka meillä pariskuntana on ollut. Silloin kun poika on meillä, ripustautuu isäänsä, edes makuuhuoneessa ei voi olla omassa rauhassa, koska tämä sinne tulee vielä puolen yön aikoihinkin. eli on siis saanut isänsä aikaa todella reilusti. Viimeisen puoli vuotta jutut ovat värittyneet tämän pojan paikkakunnalla olevan talon omistukseen. Ovat äitinsä kanssa sitä mieltä, että pojan saada muuttaa sinne. Kulkuyhteyksiä ei ole ja mopolla ilmeisesti koulussa kävisi, matkaa 26km suunta!! Ei tuloja, äiti elää sossun tuella, ei ole kyennyt töihin ikinä. Asia on edennyt painostusasteelle ja jutut kiertävät samaa kehää. Olen sitä mieltä, että on jo pakkomielteen tasolla. Asia on erittäin stressaava, enkä tiedä mitä sille tekisi. Mielestäni tuon ikäisen pitäisi miettiä ihan muuta juttuja ja nauttia nuoruudesta. Kavereita pojalla on, mutta silti pommittaa jo maanantaina koska tulette-viesteillä, vaikka viikonloppuna olisi siellä juuri oltu. Tosi raskasta! Jotain apua tarvittaisiin, mutta äitiinsä ei yhteyttä edes voi ottaa, koska olemme tämän ihmisen joutuneet estämään yhteydenotoissa. Soittelee tunnin välein onko kaikki ok, kun poika on meidän kanssa.
Mitä voin tehdä tämän tapauksen kanssa?