Perheemme tilanne on kääntynyt päälaelleen puolessa vuodessa. Meillä on hyvä parisuhde, lapset 3- ja 10-v. Pitkä ikäero johtuu lapsettomuusongelmasta. Rakensimme talon 3 v sitten, ja nyt piti elämän helpottaa. Olemme aina eläneet terveellisesti ja liikkuneet paljon. Viime keväänä mieheni sairastui Crohnin tautiin (autoimmuunisairaus, suolistossa), eikä ole vieläkään työkykyinen. Minulla todettiin juuri masennus, joka mielestäni johtuu vuosien tiukilla olemisesta, rankasta työstä, vaativasta esimurrosikäisestä pojasta, ja nyt viimein mieheni sairastumisesta. Tuntuu, että tämä tilanne ei voi olla totta, kaikki unelmatko jäävät saavuttamatta? Minulle aloitettiin juuri lääkitys, toivon sen auttavan. Olen joutunut kantamaan vastuun kodista ja perheestä miehen sairastaessa, ja nyt voimani loppuivat. Onneksi miehellä jo vähän helpottaa, ja hän voi taas ottaa lisää vastuuta kodista.
Onpa perheenne elämään mahtunut monta vaikeaa asiaa lyhyen ajan sisällä. Kertomasi mukaiset tilanteet ovat varmasti olleet kuluttavia, ja samalla sinun on pitänyt jaksaa pyörittää lapsiperheen arkea yksin. Ei ole mikään ihme että jossain vaiheessa voimat loppuvat. Tuskin unelmia kuitenkaan tarvitsee romukoppaan heittää, nyt on sinun vuorosi hoitaa itsesi kuntoon että jaksat taas nähdä unelmasi ja tavoitella niitä.
Masennus on paljon yleisempää kuin mitä voisi luulla, siitä vain puhutaan vähemmän kuin esimerkiksi sairastetuista fyysisistä vaivoista. On hyvä että olet saanut masennukseen lääkkeet, toivottavasti ne auttavat ja saat myös muuten tarvitsemasi tuen ja avun. Kerrot, että miehesi tilanne jo hieman helpottaa. Se on tietysti hienoa, paitsi hänen itsensä kannalta, myös siksi että hän voi olla sinun tukenasi. Kerrot että parisuhteenne on hyvä, mikä on varmasti suuri voimavara teille molemmille.
Kannattaa myös miettiä miten masennuksestasi pitäisi kertoa lapsillenne. Olisi tärkeää että he ymmärtävät miksi äiti ei ole täysin oma itsensä.
Toivon sinulle jaksamista vaikeana aikana, toivottavasti voit jo pian paremmin.
Se mikä teillä on, on hyvä parisuhde. Se on varamaan vaikeuksista ja sairauksista huolimatta edelleen? Puolison kunnoittaminen, arvostaminen, rakastaminen? Se on hienoa. Vaikeuksista huolimatta teillä on toisenne, olette yhdessä perheenä ja puolisoina. Se on valtavan paljon!
Meillä on viimeiset 4 vuotta olleet pelkkää helvettiä, menemättä sen kummemmin yksityiskohtiin. Koin, että mies jätti minut liian suuren taakan alle yksin. Lopputuloksena oli minun täydellinen uupuminen, enkä ole siitä vieläkään vahvoilla. Kuljen ikään kuin hyvin hauraalla alustalla ja varsin vähäinenkin asia saa minut parkumaan, riitelemään ja huutamaan miehelle ja hermostumaan ja ärtymään lapsille.
Parisuhdetta meillä ei ole. En kunnioita miestä. Olen tässä, koska nyt lapsillani on isä, jota näkevät edes joskus. Eri osoittessa ollessa ei isällä olisi aikaa tavata, kun työt menee kaiken edelle. Toisekseen, en tiedä minne menisin, vuokrat ovat järkyttävän suuria ja palkkani pieni.
Olemme yrittäneet päästä terpaeuteille, mutta eipä tunnu löytävän. Ongelmamme on liian vaikea, terapeutti ei osaa auttaa, tai sitten toteaa jo heti ensiyhteydeonotolla, ettei hänellä ole tähän tällaiseen alueeseen osaamista… ???!!!
