Pohdiskelija

Hei! Meillä on nelihenkinen perhe, kaksi lasta (tyttö 13v) ja (poika 14v). Ongelmalliseksi ajoittain koen olevan isän ja vanhemman lapsen suhde sekä osittain erilaiset kasvatusperiaatteet.

Ajoittain pelkään, että isän-pojan välinen suhde aiheuttaa lapselle itsetunto-ongelmia/riittämättömyyden tunnetta. Tuntuu myös kurjalta nuo riidat lapsen vuoksi, kun hän tietenkin isästään tykkää, mutta eivät nykyään useinkaan sovussa osaa olla. Ja tottakai isä myös lastaan paljon rakastaa, mutta jostain syystä asiat välillä kärjistyvät. Uskon ettei mies tahallaan ole ilkeä, mutta ei osaa toimia muutoin.

Puoliso on siis aika musta-valkoinen, asioista ei juurikaan neuvotella ja tyyli on hyvin käskevä. Tästä syystä johtuen hänellä ja vanhemmalle lapselle tulee kovaäänisiä riitoja. Teini kun ei aina käskyttämistä kestä. Yleensä riidat tulevat siitä, että koulusta on tullut heikko numero ( koulunumerot 6-7 luokkaa, mutta yrittää parhaansa ). Tai jos lapsi ei halua lähteä isän kanssa urheilemaan. Mistään muusta eivät nykyään tunnu puhuvan kun siitä, että pitää lukea enemmän ja paremmin läksyjä tai lähteä kuntosalille / lenkille. poika liikkuu kavereiden kanssa päivittäin useamman tunnin ja ei halua isän kanssa aina harrastamaan lähteä. Tuntuu todella pahalta, kun mies saattaa suutuspäissään puhua vähättelevästi lapselle mm. ” Etkö edes tätä asiaa ymmärrrä, et kyllä osaa mitään, olet laiska, tuolla menolla sinä et saa ammattia, mitään et viitsi tehdä, kyllä naapurin lapset ovat niin paljon reippaampia jne. ”

Nuorempi lapsi koittaa enemmänkin sovitella. Ja muutoinkin isä on tyttöä kohtaan pehmeämpi. Nuorempaa nämä kovaääniset riidat ajoittain harmittaa ja olen huomannut, että jos en ole kotona, niin hän menee kaverille.

Itse olen kasvatustyyliltäni enemmän neuvotteluun taipuvainen, etenkin kun mielestäni teinit ovat suht fiksuja ja ymmärtävät puhetta omaan teinimäiseen tapaansa. Toisaalta taas minua ei harmita esim se, että lapset eivät ole pedanneet sängyään kun en itsekään aina kerkeä/viitsi pedata. Eli en ole niin tarkka kuin mieheni. Puolison mielestä minä en vaadi lapsilta tarpeeksi ja liikaa neuvottelen.

Miehen työn vuoksi olen ollut paljon lasten kanssa kolmestaan ja arki ja asiat ovat sujuneet kolmestaan hyvin. Nyt kun mies on pari viime vuotta ollut enemmän kotona, niin nämä kasvatustyylien erotkin ovat varmasti siitä syystä korostuneet. Puolisoni kanssa asiasta tulee riitaa, koska en ymmärrä hänen huutamistaan ja käskyttämistä lapsille. Hän itsekin myöntää että joskus pitäisi osata paremmin hillitä itseään, mutta toisaalta vetoaa siihen, että poikakin sanoi hänelle ilkeästi tms. Hänellä on joskus myös tapana jättää pojan kanssa jokin sovittu asia tekemättä, jos poika ei ole käyttäytynyt hänen haluamallaan tavalla. Ikään kuin kostoksi.

En osaa tukea heidän suhdettaan. Miehen käytös ajoittain ärsyttää itseäni todella paljon ja enkä pysty olemaan hänen puolellaan näissä lapsiin liittyvissä asioissa. Miestä tuntuu taas ärsyttävän se, että olen lapsen puolella.

Erosta on puhuttu pariin otteeseen. Mies ei halua erota ja itse en pysty päätöstä näköjään tekemään, vaikka tunteet miestä kohtaan on haalistuneet.

Nyt kuulin, että mies on kieltänyt lapsia kertomasta minulle jos heillä on isänsä kanssa ollut riitoja. Syyksi mies oli sanonut, että jos kuulen riidoista, niin sitten suutun hänelle. Tämä tuntui tosi pahalta ja lapselle sanoin, että aina voi kertoa minulle jos jokin asia painaa mieltä ja en tietenkään suutu isälle. Mielestäni lasta ei voi pyytää salaamaan toiselta vanhemmalta mitään asioita.

Joskus olen miettinyt, että haluaisin oman kodin jossa voisin lasten kanssa olla rauhassa. Mutta mitä sitten teen jos lapset eivät enää halua viettää aikaa isällään? Pakotanko? Huolestuttaa myös että heille tulee riitoja, enkä ole niitä sovittelemassa. Meneekö lasten ja isän suhde kokonaan erossa pilalle?En sitä haluaisi, koska kyllä he kaikki toisiaan rakastavat riidoista huolimatta.

Olipas sekava teksti. Mahdoinko edes osata kirjoittaa selvästi asioita. Kaipaisin ulkopuolista näkemystä lähinnä siihen, mitä minä voisin tehdä tilanteen helpottamiseksi. Ajoittain myös mietin, että suurentelonko tätä ” ongelmaa” jos vaan oikeasti olenkin liian lepsu ja en vaan itse sitä ymmärrä. Ja ei tilanne koko ajan tällainen ole ja on parempiakin aikoja. Nyt vaan tilanne on vähän taas kärjistynyt.

Kuulostaa tutulta

Ihan kuin omasta elämästäni, samoja asioita käyn läpi ja eroa mietin paljon. Mies on hyvin lyhytpinnainen, tiuskii ja saattaa puhua rumasti. Juurikin vanhemman pojan kanssa sitten ongelmia tulee herkästi. Toisaalta mies haluaisi viettää vapaa-aikaa poikamme kanssa. Poika on sanonut, ettei halua kun mies huutaa heti, jos jokin asia ei mene kuten pitäisi. Mies hoitaa oman työnsä hyvin ja nuoremman lapsen kanssa sujuu vuorovaikutus vähän paremmin. Meillä lapset muutaman vuoden nuorempia kuin teillä. Meillä minä hoidan kaikki lasten asiat. Olen yrittänyt asiasta mieheni kanssa puhua, mutta hän suuttuu tietysti ja syyttää minua asettautumisesta lapsen puolelle. Hän kokee poikamme hankalana. Hän menee aika usein poikamme huoneeseen juttelemaan oma-aloitteisesti, poikani haluaa hänet nopeasti ulos huoneestaan. Mies pitkittää huoneesta poistumista kaikin keinoin. Kun hän ei saa poikaan haluamaansa keskusteluyhteyttä, hän hermostuu ja rupeaa piikittelemään häntä milloin mistäkin. Nauraa omille jutuilleen yksipuolisesti. Nykyään vetää oven kiinni pojan huoneeseen, etten ole kuulemassa ja anna palautetta tilanteesta. Välillä menee paremmin mutta meidän parisuhteeseen nämä vuorovaikutus ongelmat vaikuttaa heikentävästi.

Vastaa aiheeseen: Vanhempien erilaiset kasvatustyylit
Huomioithan että keskusteluareenan viestit tarkistetaan ennen julkaisua. Periaatteiden vastaisia viestejä ei julkaista. Työntekijät moderoivat viestit kaksi kertaa viikossa, joten viestisi julkaisemisessa saattaa kestää joitakin päiviä.