Siirry sisältöön
Nimetön

Hei,

kuinka selvittää ristiriitatilanteet rakentavasti? Ajaudumme mieheni kanssa riitoihin, jotka ovat todella ikäviä ja repiviä, mieheni saattaa nimitellä minua rajustikin, itse taas huudan ja luettelen asioita, jotka mielestäni eivät arjessa toimi.

Itselläni on 13-vuotias poika edellisestä suhteestä, ja nyt meillä on kotona myös 2 viikkoa vanha vauva. Ennen vauvan syntymää jouduin sairaalaan raskausmyrkytyksen vuoksi, ja lopulta synnytys käynnistettiin koska tilanne sitä vaati. Raskausmyrkytys pelästytti meidät molemmat, ja synnytystä edeltävä aika, samoin kuin raskaus, oli hellyyden täyttämää, mutta päästyäni vauvan kanssa sairaalasta kotiin on suhteemme ollut jatkuvaa riitelyä. Kotimme on valtavan remontin keskellä ja koen, että odotukset osallistumisestani remontin tekemiseen ovat jatkuvasti ilmassa, ja etten saa enkä pysty olemaan kotona rauhassa ilman jatkuvaa syyllisyyden tunnetta. Samalla minusta tuntuu, että hellyys ja rakkauden osoittaminen, josta kaipaisin mieheltäni synnytyksen jälkeen puuttuu tämän hetkisestä suhteestamme. Syynä on aina remontti tai väsymys tai jokin muu ulkopuolinen tekijä.

Suhteemme on edennyt nopeasti, olemme olleet yhdessä reilun vuoden ja nyt olemme jo uusioperhe. Vauvan syntymän ja sitä edeltävän raskausmyrkytyksen aikana olen kaivannut valtavasti sitä rakkaussuhdetta, joka meillä oli aikaisemmin, hellyyttä ja intohimoa. Samalla tietenkin tiedän, että vauvan on kaikista tärkein, ja suhde ei voi olla samanlainen vauvan synnyttyä. Siitä huolimatta kaipaan sitä, mikä meillä oli vuosi sitten.

Rakastan miestäni ja perhettäni, mutta en tiedä kuinka mennä tästä eteenpäin.

Nimetön

Heippa!
Onnea vauvan syntymän johdosta!
Kurja oli lukea, että teillä on ollut riitoja sairaalasta päästyänne. Se raastaa varmasti teitä kaikkia. Rakentavaa keskustelua ette varmaankaan saa aikaiseksi, mikäli huudatte ja syyttelette toisianne. Keskustelun olisi hyvä olla rauhallista puhetta, johon ei kuulu toisen syyttely ja huutaminen. Mikäli aloitus on hankalaa, niin voisitte kirjoittaa kirjeen toisillenne, jossa purkaatte tuntoja, lähdette sitten yhdessä purkamaan niitä. Ennen purkua olisi hyvä tehdä ns. säännöt keskustelulle, ettette päädy samanlaiseen riitelyyn kuin aikaisemmin.

Toivottavasti saat tuntea sen tunteen, jota olet aikaisemmin tuntenut ja hellyys palaa suhteeseenne!

Minulla oli myös mieheni kanssa erittäin vaikeaa vauvan syntymän jälkeen, en jaksanut huomioida mieheni tarpeet, kun vauva imi kaikki huomioni. Mutta keskustelun ja ajan kanssa olemme saaneet rakennettua suhteemme uudelle tasolle joka on nyt vahvempi kuin koskaan. Vaikka tosi riitoja meille edelleen tuleekin.

Paljon jaksamista sinulle!! :)

Nimetön

Hei uusioperheen äiti,
ensinnä onnea vauvan syntymän johdosta koko perheelle!

Viestissäsi tulee ilmi, että olette kokeneet perheenä isoja elämänmuutoksia tiivissä tahdissa; parisuhteen, uusperheen muodostumisen, yhteenmuuton, uuden vauvan odotuksen ja syntymän ja remonttiakin teillä on meneillään.

Kerrot, että odotuksen loppuaikana oli terveydellistä ongelmaa, joka aiheutti teille huolta ja murhetta – onneksi kaikki kääntyi hyvin ja saitte vauvan turvallisesti maailmaan.

Sinun aikasi ja aikataulusi tuoreena äitinä menee varmasti nyt paljolti vauvan ehdoilla. Onko lapsi miehesi esikoinen? Joskus mies saattaa kokea vauvan syntymän – olkoonkin se kuinka onnellinen ja odotettu asia – myllertävän arjen ja ”varastavan” naisen itseltään. Puoli totuutta tässäkin; parisuhde muuttuu lapsen ja lapsien myötä ja roolit ja odotukset.

Kirjoitat, että teillä on paljon riitoja ja ristiriitatilanteita, jotka kärjistyvät ikävään miehesi nimittelyyn ja sinun huutamiseen. Onko tämä tyypillinen tapanne riidellä, meneekö se aina saman kaavan mukaan?

Millaisista asioista teillä tulee riitaa? Miten olette tähän asti ratkoneet tai yrittäneet ratkaista kiistanne?

Voisit yrittää kertoa miehellesi rauhallisena hetkenä suoraan ja rehellisesti, miltä sinusta tuntuu.
On hyvä käyttää ”minä-muotoa” ja kuvata tunteita, esimerkiksi:
”Haluaisin puhua asiasta, joka vaivaa minua ja haluaisin saada ratkaistua sen jotenkin. Rakastan sinua ja olet minulle tärkeä. Mutta nyt meillä on vauva ja minun aikani menee vauvan kanssa; en jaksa enkä ehdi revetä vaipanvaihdon, ruoanlaiton ja kauppalistojen välissä vielä maalaamaan taloa ja tekemään saunaremppaa. En vain jaksa enkä ehdi. Minua surettaa se, että meillä ei ole enää yhteistä aikaa niin paljon ja koen itseni surulliseksi.Haluaisin, että joku hellisi minua ja pitäisi hyvänä ja olisimme taas läheisiä, niin kuin aikana ennen vauvaa….”

Rohkaisen sinua puhumaan paljon ja avoimesti ja kuvaamaan tunteitasi ja myös toiveitasi.

Joskus saattaa kommunikaatiokatkos eli molempien toiveet ja haaveet ja odotukset roikkua ilmassa sanomattomina ja toinen olettaa toisen tietävän, mitä pitäisi tehdä tai miten olla. Silloin ei kohtaa toista suoraan ja avoimesti ja asiat ovat vain oman pään sisällä ja saattavat sitten purkautua pahana olona ja toisen sättimisenä isomman riidan yhteydessä.

Voitteko miehesi kanssa sopia yhdessä ”riitelemisen pelisäännöistä”? Esim., että puhutaan minä-muodossa, ei syyllistetä, kuunnellaan toista loppuun asti ja keksitään erilaisia konkreettisia ratkaisuja arjen sujumiseen.

Pienet huomionosoitukset arjessa voisivat tuoda takaisin taas parisuhteen hellyyttä ja rakastumisen tunnetta, joka nyt on ehkä hieman karkuteillä. Suukko poskelle, halaus, hyvän ruoan tekeminen ja nauttiminen yhdessä, pieni kohteliaisuus toiselle – pieniä asioita, jotka puhaltavat suhteeseen lämpöä, ilman vaadetta seksistä, johon tuore äiti ei vielä välttämättä tunne olevansa valmis.

Toivottavasti näistä vinkeistä oli Sinulle ja perheellesi apuja:)

Ihanaa aurinkoista kesää teille!

Terveisin
Tuulia

Nimetön

aika tyhmä sinullahän on 13 vuotias poika miksi ihmessä sinä syynyt vauvan nyt haluat pienen lapsen halataa olet tyhmä kun lapsenne kavaa te aina synytte uusia ja kun se kasvaa miksi ette voi syynyttä melkein heti perän ja sitten stop noin 3-5 lasta

Vastaa aiheeseen: vastasyntynyt vauva uusioperhe ja riitely

Olethan kohtelias ja kunnioitat muita keskustelijoita. Viestit tarkistetaan ennen julkaisua.


Takaisin ylös