Sain esikoiseni vasta nyt. 39 vuotias ja vahinkoraskaudesta. Suhde oli tuolloin tuore ja minulla aiemmista suhteista tutkittuna diagnoosi semmoinen, että ei pitännyt voida raskautua. Päätimme pitää lapsen, sillä vaihtoehto oli tn. en ikinä enää raskaudu eikä miehelläkään lapsia ole. Ainoa mahdollisuus mahdollisesti. Lapsi on ihana ja kovin rakastettu, mutta itse olen äitinä todella väsynyt. Synnytys oli nopea ja yllättävän helppo ja toipuminen oli nopeaa. Liekö johtuu omasta urheilutaustasta. Nyt monen kuukauden unettomuus ahdistaa. Mies on vuorotöissä, minusta tuntuu, että olen yksinhuoltaja. Nukun vain pätkissä heräten lapsen heräämisiin joka yö..lapsen syntymästä lähtien, eli viimeiset 5kk. Lapsi herää 2-5 kertaa yössä. Kiinteiden aloitus ei ole vaikuttanut tähän mitenkään ja lapsi on ollut pulloruokinnalla, kun maito ei minulla noussut. Mies oli se joka alunperin halusi lapsen pitää itse sitä hetken arpoessa, itse olin jo tottunut ajatukseen lapsettomasta elämästä. Nyt kuitenkin vastaus siihen, että olen väsynyt on, ”ai taas” ”ai jälleen elämä on perseestä” ”hei sä olet vanhempain vapaalla, mun on mentävä töihin” ”mitä sä päivät täällä teet, saat tehdä mitä haluat”. Joopa joo. Mitä päivät teen, tiskejä ei ole, pyykit on aina pesty, kämppä on aina siisti ja lämmitetty, lapsi on aina hyväntuulinen ja hoidettu. Mitään en siis kotona tee miehen mielestä. Nukumme miehen kanssa jo eri huoneissa, että hän saa nukuttua yönsä jotta töissä jaksaa. Kärsin jatkuvasta yksinäisyydestä. Seksi ei enää kiinnosta minua eikä näemmä miestäkään, ei läheisyyttä kumminkaan puolin. Itse olen niin väsynyt ja pettynyt mieheen, kun apua en tahdo saada ja mies varmaankin on lakannut yrittämästä. Tuntuu ettei ulospääsyä ole. Olen kai tuomittu ikuiseen onnettomana olemiseen, ei kai voi olla onnellinen ja äiti samaan aikaan. En tiedä mitä tehdä. Keskustelu ei auta sillä vastaus on vähättelevä, että ”ai taas sua masentaa/väsyttää/oot onneton” ja sitten lisäksi tulee ”en mäkään nukkunut, kuin 6 tuntia viimeyönä” ja se tuntuu loukkaukselle, kun hän voi VALITA miten nukkuu ja milloin, itse kun en voi ja siihen menee mun loputkin innot edes keskustella ton kanssa.
Mun vapaa-aika on pari tuntia muutama kerta viikossa, jolloin käyn harrastuksessani ja kaupassa. Miehen vapaa-aika = menen saunaan ja olen siellä koko illan, ehkä yönkin, ryyppään aivoni pihalle ja kuuntelen musiikkia täysillä korvalapuista. Voi harrastaa tätä milloin haluaa, itse joudun pyytämään saanko mennä hetkeksi pois. Silloinkin yleensä nukutan vauvan päiväunille, joista herää, kun palaan takasin.
Saisiko täältä neuvoja? Ystäviä mulla siis on, mutta miehen kanssa tuntuu, että olen yksin eikä tukiverkostoa muutoin ole. Erotakko? Silloin olisin vauvan kanssa totaaliyksin enkä varmaan pääsisi edes noina parina kertana viikossa itsekseni, mutta silloin ehkä ei harmittaisi miehen läsnäolo (tai lähinnä se olemattomuus) niin paljoa.
Heippa!
Tsemppiä sulle! Mä uskon,että olet todella univelkainen ja silloin asiat tuntuvat usein vieläkin pahemmalta kuin ovat eikä ulospääsyä tunnu olevan.Voin hyvin samaistua tilanteeseesi sillä oman mieheni kuulosti hieman samalaiselta kuin sinun.
Suosittelen,että hakeudutte pariterapiaan(esim.perheneuvolan kautta).On tärkeää,että saatte puhuttua tunteenne toiselle ulkopuolisen läsnäollessa,jottei toinen voi keskeyttää ja tunnet tulevasi kuulluksi.
Tuntuu,että olette miehesi kanssa kumpikin väsyneitä fyysisesti ja henkisesti ja pinna kiristyy sen takia.Ei kannata heittää hanskoja heti nurkkaan sillä vauva-ajan univelka saattaa vaan tehdä teistä kummastakin väsähtäneitä.
Muistan kun oma poikani heräsi tottumuksesta vähän väliä syömään rinnasta öisin ja poika senkuin pulskistui ja minä kuihduin vain rinnalla.Oletko miettinyt korvikkeita ?Unikouluakin voit neuvolasta kysyä jos voimasi alkavat olla lopussa.Ota rohkeasti yhteyttä perheneuvolaan ja neuvolassa kerrot väsymyksestäsi lapsen tiheään yöheräilyyn.
Voimia sulle paljon!!
Hei!
Teidän tilanne kuulostaa kovin tutulta, ihan kuten silloin kun meidän esikoinen oli alta vuoden. Nyt meillä on kaksi lasta, 1- ja 3-vuotiaat.
Kuulostaa siltä, että miehelläsi ei ole juuri minkäänlaista käsitystä siitä, millaista vauvan kanssa oleminen ja kodin huolto todellisuudessa on. Oletko kokeillut, että jättäisit tekemättä nuo kotityöt niin miehesi näkisi, että todella teet kaikenlaista päivän aikana?
Onko teillä ajatuksissa, että miehesi pitäisi isyysvapaata? Se voisi avata hänen silmänsä. Kun et olisikaan läsnä, yhtä sun toista olisi tehtävä, jotta koti pysyisi kunnossa ja lapsi tyytyväisenä, kuten silloin kun sinä olet kotona.
Me kävimme pariterapiassa, jonne saimme lähetteen neuvolapsykologilta. Aloin ensin käydä yksin neuvolapsykologilla kun arki tuntui kovin uuvuttavalta. Psykologi ehdotti, että menisimme mieheni kanssa sinne myös yhdessä ja niin kävi. Sitten huomattiin, että voisimme hyötyä varsinaisesta pariterapiasta ja niin pääsimme kaupungin pariterapiaan. Mies oli ensin vastahakoinen, mutta kun tein selväksi, että tilanne on minulle liian kuormittava ja tarvitsemme apua, mies suostui.
Terapiasta on ollut apua ja ymmärrämme nyt paremmin toistemme näkökantoja. Minulle oli todella helpottavaa kun joku ulkopuolinen otti väsymykseni tosissaan. Miehellekin voi olla hyvin raskasta se, että parisuhde on muuttunut toisenlaiseksi ja lapsi vie lähes kaiken kumppanin huomion. Se voi näyttäytyä sitten niin, että mies käyttäytyy välinpitämättömästi kun ajattelee, että mihinkäs minua tässä tarvitaan. Joskus miehille voi myös olla vaikeaa olla vauvan kanssa. Tilanne saattaa helpottua kun lapsi kasvaa ja hänen kanssaan on helpompi löytää tekemistä. Naiset ovat luontaisia hoivaajia, mutta kaikilta miehiltä sellainen ei kovin luontaisesti tule. Sitten kun pääsee pulkkamäkeen ja palloa potkimaan, isä voikin olla innoissaan ja huomata, että perhe-elämä onkin mukavaa ja muut menot voi jättää vähemmälle.
Ero tietenkin on yksi mahdollisuus, mutta mielestäni kannattaa ensin yrittää pelastaa suhde, koska väsyksissään sitä saattaa tehdä jotain, mitä katuu myöhemmin. Lapselle olisi kuitenkin todella hieno juttu, että pysyisitte yhdessä. Jos parisuhdetta ei saa pelastettua, ero voi olla paras ratkaisu, koska huono suhde kuormittaa sinua ja näkyy myös lapselle. Tsemppiä! Vauva-arki voi olla todella raskasta ja olisi hienoa, jos kaikki miehetkin huomaisivat sen.
Meillä on kohta 4v muksu ja 6kk vauva olen hoitovapaalla ja mies töissä asumme mieheni töiden takia kaukana kaikista läheisistä Niinpä näämme heitä aika harvoin.. Olen tosi paljon yksin lasten kanssa kotona ja tuntuu että hoidan kaikki työt miehelläni on sellainen työ että joskus on yön töissä mikä tarkottaa edellispäivänä pitkiä päiväunia ja seuraavana päivänä kun tulee aamupäivästä kotiin on vaan pakko nukkua koko päivä 🙄ja ei ymmärrä kun sanon että väsyttää… Vaikka väittää muuta suuttuu melkein kun sanon ja alkaa mököttämään hieman kyllästyttää
Alueelle ‘Perheen ihmissuhteet’ ei voi kirjoittaa uusia aiheita eikä vastauksia olemassaoleviin aiheisiin.