Yhteinen aika kortilla miesten lasten meillä ollessa
Olemme asuneet uusperheenä yhdessä 1½vuotta. Olemme seurustelleet kaiken kaikkiaan 5 vuotta. Minulla on 18v tyttö ja miehelläni on 8 ja 10-vuotiaat pojat. Lapset ovat meillä joka toinen viikko ja minun tyttöni asuu meillä koko ajan. Ongelmaksi on tullut yhteisen ajan vähyys lapsiviikolla. Mieheni touhuaa lasten kanssa aamusta yömyöhään. Meillä ei ole minkäänlaista parisuhde-elämää lapsiviikolla. Pojat eivät osaa leikkiä juuri ollenkaan keskenään, eikä heillä ole juurikaan kavereita. Korkeintaan yhtenä päivänä viikon aikana heillä on kavereita kylässä, eikä välttämättä edes joka viikko. isä järjestää pojille koko ajan jotain toimintaa ja jos ei järjestä, niin pojat vaativat isäänsä leikkeihin mukaan. Pojat leikkivät ilman isäänsä korkeintaan tunnin päivässä. Jos eivät leiki mitään, niin pojat roikkuvat koko ajan meidän mukana. Puuttuvat meidän keskusteluihin, utelevat mitä me puhutaan ja kyöhnäävät vieressä. Onko ihan normaalia, etteivät tuon ikäiset osaa olla itsekseen? Saavatko he udella aikuisten asioita? Saatamme olla juttelemassa eri huoneessa, kun yhtäkkiä vanhempi pojista huutaa : ”ai mistä te siis puhuitte?”. Vanhempi poika uteliaan kyttää kun olen lukemassa s-postejani tai olen facebookissa. Kyselee mitä siellä lukee ja mitä siellä teen. Väsyn häneen, kun tuntuu, ettei ole hetken rauhaa olla yksikseen. Kaikki asiat pitäisi jakaa hänen kanssaan. Olen jutellut mieheni kanssa ja hän on kertonut, että hänelle tulee paha mieli, kun pojat kertovat lakkaamatta mitä ovat tehneet miehen exän uuden miehen kanssa. Mies yrittää olla parempi kuin exän uus kumppani. Mies sanoo myös yrittävänsä hyvittää lapsilleen sen, kun ovat meillä vain viikon kerrallaan. En jotenkin jaksa tätä tilannetta enää, kaipaisin normaalia parisuhde-elämää. Tottakait mies saa touhuta lasten kanssa, mutta mielestäni parisuhteellekin pitäisi olla aikaa. Olenko ihan väärässä? Mies sanoo, ettei aio muuttaa käyttäytymistään. Hän haluaa olla ja leikkiä lasten kanssa niin paljon kuin mahdollista. Kysyin voisiko hän exänsä kanssa keskustella miten he toimivat siellä, järjestävätkö koko ajan toimintaa lapsille. Mies sanoi, ettei aio kysyä. Mielestäni olisi kohtuullista, että perheissä toimittaisiin suurinpiirtein samalla tavalla. Näin vältyttäisiin kateudelta ja mustasukkaisuudelta sekä riittämättömyyden tunteelta. Tuntuu jotenkin toivottamalta tämä tilanne, lapsiviikot ovat todella raskaita.
Kyllähän nuo poikalapset tuossa iässä on melkoisia vilpereitä ja tiedonhaluisia. Kuulostaa siltä että olet unohtanut millainen sinun oma tyttösi on ollut tuossa iässä ja tuplaat sen vielä kahdella.
Toki myös lapset haluavat ottaa isänsä aikaa samoin kuin miehesi kertoi sinulle. Ovathan he erossa koko viikon ja jotenkin se tietty pitää ottaa takaisin.
Toivon että löydät tuosta kultaisen keskitien ja ajattelet asiaa mieluummin niin että olet iloinen kun pojat tulevat ja kyselevät ja touhuavat kanssanne viikon. Toisen viikon sitten ehditte kyllä olemaan ihan kahdestaan. Kuulostaa siltä ettei sinulla ole niin vahvaa suhdetta poikiin vielä. Kasvata sitä ja tulet varmasti nauttimaan antamastasi ajasta poikien kanssa.
Hei,
olen ydinperheen äiti, missä suurinpiirtein samanikäiset pojat, kuin sinun perheessäsi.
Minulla ei ole tyttäriä. Tuon ikäiset pojat vaativat todella paljon isänsä aikaa. Tosin oma komemukseni on, että muunlaista ikää ei olekaan. Poika tarvitsee isää aina. Äidin rooli on enemmän henkistä tukea antava, isän usein toiminnallisempi. Vaikken mikään psykologi olekaan, voin hyvin kuvitella, että pojat vaativat isältään nyt enemmän, ja ehkä myös vaistoavat isän syyllisyyden tunteen, ja osaavat hyödyntää sitä. Läheisyyden kaipuun viikon eron jälkeen täytyy myös olla melkoinen. Se on väistämätöntä.
Uskon, että tilanne kuitenkin hieman helpottaa, kun tulee kavereita kuvioihin. Onko teillä tapahtunut muuttoa, jos pojilla ei ole kavereita? Myös jonkin harrastuksen voisi aloittaa, jos löytyy jokin kiinnostava. Kotona voi myös lukea. Tuon ikäisille pojille löytyy mm. ”Jännäreitä”, joista pojat yleensä tykkäävät.
Mielestäni isä toimii oikein laittaessaan pojat tässä tilanteessa ykköseksi. Ei välttämättä mene kuin muutama vuosi, ja tilanne on täysin toinen. Voit keskittyä nauttimaan niistä viikoista, jolloin teillä on enemmän yhteistä aikaa. Se on ruhtinaallista. Tunnistan turhautumisesi yhteisen ajan vähyydestä. Se oli minultakin aikanaan viedä järjen, kunnes ymmärsin, että tätä se lapsiperheen elämä vaan on. Siihen pitää sopeutua, ja löytää onni tavallisesta arjesta. Pikkuhiljaa myös helpottaa, ja aurinko alkaa paistaa.
Voimia sinulle
Alueelle ‘Perheen ihmissuhteet’ ei voi kirjoittaa uusia aiheita eikä vastauksia olemassaoleviin aiheisiin.