Siirry sisältöön

Kesäkerhoja, kunnalle lapsi- ja perheneuvosto tai kapina leikkipuistossa

MLL:n 548 paikallisessa yhdistyksessä toimi viime vuonna yli 5500 vapaaehtoista luottamus- ja muissa vastuutehtävissä. Paikallinen, usein vanhempien itsensä järjestämä toiminta mahdollistaa valtavan määrän asioita, josta lapsiperheet hyötyvät konkreettisesti. Varovaisenkin arvion mukaan tämä yhdistyksissä vapaaehtoisesti toimiva joukko tekee hommia noin 180 täyspäiväisen työntekijän verran. Mitä sillä saadaan aikaan – lue alta kolmen yhdistyksen tekemisistä juuri nyt!

”Eletään jo pitkällä kevättä ja yhdistyksessä on juuri nyt meneillään valtakunnallinen MLL:n Lapset Ensin -keräys. Useamman vuoden ajan olemme osallistuneet keräykseen vapaaehtoistemme kanssa. Olemme olleet kauppojen auloissa, sisällä ja ulkona. Hymyilty sekä kiitelty kilpaa auringonsäteiden kanssa. Ihastuttavia sekä mieleenpainuvia, koskettaviakin kohtaamisia erilaisten lahjoittajien kanssa.  Erityisesti varttuneemmat toteavat, että vapaaehtoisuuden yksi onni on erilaiset kohtaamiset, joita on mukava jälkikäteen muistella.

Yhdistyksen iltapäivätoiminnan jäädessä kesälomalle alkaa pienten koululaisten kesäkerho. Kesäkerhossa liikutaan sekä ulkoillaan paljon, tehdään retkiä ja syödään lämmin kotiruoka lounas yhdessä. Pelataan, leivotaan ja askarrellaan. Tarjoamme myös kesäsetelillä alueen nuorelle kesätyöpaikan kolmeksi viikoksi.

Elokuussa leikkimielinen ja maksuton Ipana Games -urheilutapahtuma kokoaa lapsiperheet yhteen. Tärkeintä on, että jokainen osallistuja palkitaan. Vapaaehtoisten voimin pyörii herkullinen, edullista syötävää ja juotavaa tarjoava buffet. Lapset Ensin -keräyksen tuotto kohdennetaan tänä vuonna kokonaisuudessaan tapahtuman ohjelmaan. Jotain kivaa yllätystä on luvassa!

Humakin opiskelija harjoittelee parhaillaan ohjauksessani. Olemme yhdessä vahvasti sitoutuneet tutkimaan ja kehittämään alueen nuoriin liittyvää toimintaa sekä yhteistyötä eri toimijoiden kanssa. Yhdessä, minä yhdistyksen puheenjohtajana ja opiskelija oppijana, saamme valtavasti tietoa.”

”Kävin kertomassa MLL toiminnasta ja vapaaehtoistyön ilosta Medialukion vapaaehtoistyön kurssilaisille. Kahden tunnin erittäin antoisan ja interaktiivisen keskustelun jälkeen kysyin, kuka haluaa tulla auttamaan meidän yhdistystä huhtikuiseen Puistolan Luovaan lauantaihin, seuraavana viikonloppuna. Sain mukaan 21 innokasta nuorta. Luova oli jälleen suuri menestys. Puistolassa on myös käynnistynyt taistelu leikkipuistorakennuksen säilyttämisen puolesta. Siinäkin MLL Puistola on barrikadeilla.”

”Ajatus lapsi- ja perheneuvostosta Pöytyällä lähti liikkeelle MLL:n järjestöristeilyllä vuonna 2015, jolloin asiaa sivuttiin Vaikuttava vaikuttamistyö -työpajassa. Samassa yhteydessä puhuttiin lapsivaikutusten arvioinnin etenemisestä. Nappasimme ajatuksesta kiinni ja kirjasimme Lapsi- ja perheneuvoston perustamisen yhdeksi yhdistyksen vuositavoitteeksi vuodelle 2016. Vahva halu edistää pöytyäläisten lasten ja perheiden hyvää, kantoi hedelmää. Neuvosto nimettiin vuoden 2016 lopulla!

Lapsi- ja perheneuvosto on eri tahojen edustajista koostuva yhteistyöelin, joka kuulee kuntalaisia ja vie asioita eteenpäin kunnan päättäjille lapsiin, nuoriin ja perheisiin koskevissa asioissa. MLL:n vahvuutena koko uuden toimintamallin synnyttämisessä on se, että yhdistys on kunnassa vahva, arvostettu, sitoutumaton toimija, jolla on laajat yhteistyöverkostot eri toimijoiden kanssa. Tähän mennessä neuvoston ääni on kuulunut mm. yhtenäiskouluhankkeessa, leikkipuistojen kunnostuksessa, lasten ja nuorten kesätoimintakalenterin luomisessa sekä perheiden päiväleiripäivä -tapahtuman lanseeraamisessa.

Ps. Jos haluat antaa lisäsiipiä MLL-työlle, osallistu meneillään olevaan Lapset ensin -keräykseen. Keräyksen kautta Sinulla on erinomainen mahdollisuus tukea paikkakunnallasi tehtävää työtä lasten, nuorten ja perheiden hyväksi.

Arja-Liisa Mauno

Arja-Liisa Mauno

Järjestöpäällikkö (siirtynyt eläkkeelle 22.2.2021)

Aiheeseen liittyvät

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Huomioithan, että kommenttisi julkaistaan tarkistuksen jälkeen.

Takaisin ylös