Siirry sisältöön

Lomalla vahvaksi

Lukuvuoden viimeisen laulun kajahtaessa soimaan kevätjuhlassa, humisee päässä helpotus. Edessä on pitkä loma. Loma joka-aamuisesta jännityksestä: Vastaako kukaan tervehdyksiin, puhuuko päivän aikana mitään, tai suostuuko pariksi ryhmätöitä tehdessä? Joutuuko roikkumaan puoliväkisin muiden mukana välitunnilla, vai päätyykö seisomaan pitkät minuutit pihan laidalla yksin. Jättääkö koululounaan väliin, vai syökö sen nopeasti hotkien autiossa pöydässä?

Kroonista ulkopuolisuutta koulussa kokevat lapset ja nuoret joutuvat viettämään valtaosan arkielämästään paikassa, jossa tuntevat olonsa epämukavaksi. Kesäloma antaa vapautuksen päivittäisestä kelpaamattomuuden kokemuksesta, mutta ahdistavia ajatuksia ja pelkoja tulevasta puretaan loma-aikanakin Lasten ja nuorten puhelimen palveluissa.

Erityisesti tulevat siirtymät, esimerkiksi yläkoulun aloittaminen mietityttävät lapsia, jotka eivät ole alakouluaikanaan kokeneet tulleensa hyväksytyksi ryhmässänsä. Monesti yhteyttä ottava lapsi tai nuori on kokemuksensa kanssa yksin. Vaikeneminen johtuu paitsi kelpaamattomuuden aiheuttamasta häpeästä, myös siitä, että kokemuksia on vaikea pukea aikuisille sanoiksi. Ulkopuolellejättäminen ei aina täytä suoran tai epäsuorankaan kiusaamisen tunnusmerkkejä ja siihen on vaikea puuttua. Toiset lapset eivät välttämättä suoraan sulje pois porukasta, mutteivät myöskään osoita kiinnostusta lapsesta, saati sitten auta tai pyydä liittymään mukaan. Se saa olon tuntumaan jatkuvasti epämukavaksi ja kokemuksen itsestä kömpelöksi ja ohueksi.

Kouluille on luotu malleja vahvistamaan lasten sosiaalisia taitoja ja kaverisuhteita. Tärkeää olisi, että kaveritaitojen vahvistamisesta kiinnostuisivat myös vanhemmat – erityisesti ne, joiden lapset eivät koe ulkopuolisuutta koulussa. Vanhemmilla, joiden lapset eivät toiminnallaan tue toisten lasten ryhmään liittymistä, on paljon mahdollisuuksia vaikuttaa ympärillä olevien lasten ja nuorten mielenterveyteen, osoittamalla kiinnostusta lasten välisistä suhteista ja vastuuttamalla toimintaan.

Lasten kanssa tulisikin säännöllisesti käydä keskustelua: Onko koulussa joku, joka on aina yksin välitunneilla? Syökö joku yksin ruokalassa? Jutellaanko kaikkien kanssa? Otetaanko kaikkien jutut huomioon? Oletko sinä joskus tuottanut epämukavaa oloa toiselle? Onko joku pahoittanut mielensä sinun toimestasi? Miten sinä voisit toimia toisin? Rohkaisisitko mukaan? Katsoisitko ystävällisesti, huomioisitko?

Nuorten mielenterveysongelmat ovat suomalainen kansantauti. Yksinäisyyden ja ulkopuolisuuden kokemukset ovat yleisimpiä taustasyitä Lasten ja nuorten puhelimen palveluihin yhteyttä ottaneilla nuorilla, jotka kärsivät voimakkaista masennus- ja ahdistusoireista.

100-vuotiaan Suomen tulevaisuuden tekijät aloittavat ansaitut lomapäivänsä tällä viikolla. Loma on hyvää aikaa vanhemmille vaatia ja rohkaista lapsiaan kasvamaan tarpeeksi vahvoiksi huomioimaan muita!

Tatjana Pajamäki

Tatjana Pajamäki

Päällikkö, auttavat puhelimet ja digitaaliset palvelut

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Huomioithan, että kommenttisi julkaistaan tarkistuksen jälkeen.

Takaisin ylös