Siirry sisältöön

Nuoret mukana MLL:n verkkonuorisotyössä

Nuorisotyö mielletään helposti nuorten kanssa kasvokkain tapahtuvaksi esimerkiksi tilatyöksi, kursseiksi tai etsiväksi nuorisotyöksi. Mannerheimin Lastensuojeluliiton Nuortennetissä tehdään nuorisotyötä kuitenkin kohtaamatta nuoria kasvokkain. Nyt nuorisotyön viikolla on hyvä tilaisuus käyttää hetki aikaa toiminnan avaamiseen.

Nuortennettiä kehittävät ja sisältöä tekevät Nuortennetin 13–19-vuotiaat toimittajat ympäri Suomea. Nuortennetistä nuori voi löytää tietoa ja tukea nuoruuteen liittyvissä kysymyksissä ja pohdinnoissa, mutta myös vertaistukea ja tekemistä esimerkiksi Nuortennetin keskustelupalstan sekä somekanavien osalta.

”Mie koen, nuorten auttamisen ja Nuortennetin toimittajana olemisen suurena etuoikeutena, koska mun mielestä on aivan supertärkeetä se, että nuoret saa nuorilta apua,” kuvailee toimittajuutta eräs nuori.

Toimintaan pääsee mukaan kuka tahansa ikähaarukkaan sopiva eikä ennakko-osaamista vaadita. Toimintaa tehdään yhdessä muiden nuorten ja aikuisen vetäjän kanssa ja yhteydenpito tapahtuu netin välityksellä. ”On ihanaa, et on kokoaika paljon ihmisii, just aikuisii tukemas meit täs asiassa. Tai et meille on ikään kuin tehty se valmis pohja, mitä me sit rakennetaan nuorten kanssa,” toimittajana toimiva nuori jatkaa.

Nuortennetin toimittajana oleminen antaa selkeästi paljon ja toiminta koetaan merkitykselliseksi. Myös itselle nuorisotyön suunnittelijana toiminta on antanut paljon enemmän kuin olisin koskaan kuvitellut. Parhaimmat ideat tulevat aina nuorilta, sehän on selvä. He ovat mukana kokonaisina, aitoina ja vetävät vertojaan toimintavalmiudessaan ja nopeudessaan meille aikuisille.

Toimittajana voi olla mukana esimerkiksi päivittämässä Nuortennetin Snapchattia ja Instagramia, tehdä videoita Nuortennetin YouTube-kanavalle, ottaa valokuvia Nuortennettiin, kirjoittaa runoja, tarinoita, blogia tai tehdä esimerkiksi galluppeja muille nuorille vastattavaksi.

Nuortennetin toimittajaksi on helppo ryhtyä. Viestiä Nuortennetin ylläpitäjille lähettämällä saadaan yhteys auki ja tietoa kulkee molempiin suuntiin. Jotkut toimittajaksi haluavat lähettävät pitkän tekstin kuvailuineen, mutta lyhyempikin riittää. Vastauksen saa joka tapauksessa. WhatsApp-viesti, sähköposti, tekstiviesti tai somen kautta yhteyden ottaminen ovat kaikki sallittuja ja oikein hyviä tapoja lähestyä meitä.

Yhteydenoton ja pienen viestittelyn jälkeen saa tutustuttavaksi lyhyet ohjeet, miten toimittajan työtä tehdään ja miten se on turvallista ja helppoa. Tämän jälkeen hoidetaan vielä vanhempien lupa mukana oloon ja tositoimiin voi ryhtyä vaikka heti sen jälkeen.

Nuortennetin toimittajat ovat kokeneet saaneensa toiminnasta mielekästä ja kivaa tai kehittävää tekemistä ja kokeneet kuuluvansa johonkin ryhmään ollessaan Nuortennetin toimittajana. Toiminta voi olla hyvä ponnahduslauta myös aikuisena tehtävään vapaaehtoistyöhön.

Nuoren vanhempi, kummi, valmentaja, nuorisotyöntekijä tai vaikkapa opettaja voi huomata erinomaista potentiaalia tällaiseen toimintaan. Voi olla, että juuri tämän nuoren tekemiä juttuja katsotaan seuraavaksi Nuortennetin kanavilla.

Hyvää Nuorisotyön viikkoa kaikille nuorisotyötä tekeville tai siitä kiinnostuneille!

Liisa Kilpiäinen

Liisa Kilpiäinen

digitaalisen nuorisotyön asiantuntija

Aiheeseen liittyvät

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Huomioithan, että kommenttisi julkaistaan tarkistuksen jälkeen.

Takaisin ylös