Siirry sisältöön

Onko järkeä vai ei?

”Tietosuoja-asetus rajoittaa lasten henkilötietojen käsittelyä ilman vanhempien suostumusta. Alle 16-vuotiaat eivät siten voi käyttää esimerkiksi sosiaalisen median palveluja ilman vanhempien lupaa. Jäsenvaltio voi päättää myös alemmasta ikärajasta, alimmillaan se voi olla 13 vuotta.”

Mitä tämä merkitsee nuorelle?

Kuvitellaanpa Milla, 13-vuotias nuori Helsingistä. Hän käyttää sosiaalista mediaa useasti päivässä pitääkseen yhteyttä ystäviinsä, seuratakseen muiden ihmisten elämää ja ilmaistakseen itseään. Netti on suuri osa hänen elämäänsä ja koulussakin netin käyttö vain kasvaa ja kasvaa.

Millalla on ongelmia perheessään, joista hän haluaisi jutella luotettavan aikuisen kanssa. Hän ei uskalla mennä puhumaan asiasta kasvokkain, vaan hänen on helpompi lähestyä luotettavaa aikuista netin kautta. Tietosuoja-asetuksen rajoitusten vuoksi hän ei enää pysty tähän, sillä hänen vanhempansa valvovat kaikkea, mitä hän tekee. Milla ei pysty netin kautta enää ottamaan yhteyttä luotettavaan aikuiseen, sillä hän ei halua vanhempiensa saavan tietää asiasta.

Vanhemmat vahtivat koko ajan Millan some-palveluiden käyttöä, ja hänestä tuntuu siltä kuin vanhemmat eivät luottaisi häneen eivätkä antaisi hänen kasvaa aikuiseksi. Hän haluaisi päättää edes joistakin asioista omassa elämässään.

Millalla on koulussa paljon tehtäviä netissä ja somessa. Koulussa on vaikea tehdä yhtään mitään, kun uusia ohjelmia tulee usein ja vanhempien pitää ne hyväksyä. Milla ei saanut ottaa edes sähköpostia käyttöön ilman vanhempien hyväksyntää. Tämän seurauksena koulutöitä ei pysty tekemään tunneilla, kaikki työt jäävät kotiin.

Rajoitusten vuoksi Milla ei pysty ilmaisemaan itseään yhtä hyvin ja avoimesti netissä kuin ennen. Yksityisyyden ja itsensä ilmaisemisen puute tuo Millalle haluja kokeilla erilaisia ohjelmia ja paikkoja netissä, joista vanhemmat eivät tiedä tai mihin heidän valvontansa ei yllä. Millan murrosiän takia muutenkin erilaiset kokeilunhalut ja kapinointi kasvavat.

Onko tietosuoja-asetuksen rajoituksissa mitään järkeä?

Siiri Kinnari

Siiri Kinnari

MLL nuorisotiimin kesätyöntekijä

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Huomioithan, että kommenttisi julkaistaan tarkistuksen jälkeen.

Takaisin ylös