Siirry sisältöön

Onnellisen tarinan alku

Tuoreiden kouluterveyskyselyn tulosten mukaan yläkouluikäisistä nuorista vain hieman yli puolet (54 %) kokee olevansa tärkeä osa suomalaista yhteiskuntaa ja vain kaksi kolmasosaa nuorista kokee olevansa tärkeä osa luokkayhteisöä. Nämä tulokset laittavat miettimään, miten tulevaisuudessa innostamme nuoria yhteisen tulevaisuuden rakentamiseen, jos side lähiyhteisöön ja ympäröivään yhteiskuntaan on kovin ohut.

Osallisuus on ensisijaisesti tunnetta siitä, että olemme yhteisömme tärkeitä jäseniä. Osallisuuden edistäminen ei tarkoita pelkästään edustuksellisten osallisuusrakenteiden vahvistamista. Tarvetta on erityisesti osallisuutta edistävälle toiminnalle, joka tukee jokaisen nuoren mahdollisuutta kiinnittyä omaan lähiyhteisöönsä ja tuntea itsensä tärkeäksi. Yhteinen tekeminen yhdistää ja kiinnittymistä yhteisöön tukee se, että saa olla itse aktiivisesti ideoimassa ja kokemassa asioita.

MLL:n nuorisotyön kulmakivi on nuorten osallisuus ja sen vahvistaminen. Osallisuus on tärkeässä osassa tukioppilastoiminnassa, koulurauhatyössä, Itse tehty -projekteissa ja Nuortennetin teossa. Uudistettu nuortennetti.fi tarjoaa myös kaikille nuorten parissa työskenteleville mahdollisuuden osallistaa nuoria esimerkiksi mediasisältöjen tekijän tai vertaistuen antajan näkökulmasta.

Aidosti osallistava työ haastaa meidät nuorten parissa työskentelevät aikuiset. Osallisuutta tukeva työtapa vaatii riittävästi aikaa ja resurssia, jotta nuorten oma ääni ja oma tekeminen varmasti pääsevät esiin. Nuorilta voi tulla kommentteja, avauksia tai puheenvuoroja, joihin emme ole varautuneet tai jotka ovat poikkeavia aikuisten ajatusten kanssa. Jos haluaa aidosti osallistaa, on otettava tämä mahdollisuus huomioon. Joskus vastuun antaminen nuorille jännittää, usein lopputulos on parempi kuin aikuisen tekemä.

Tällä viikolla vietetään valtakunnallista Nuorisotyön viikkoa teemalla ”Ole onnellisen lopun alku”.  Onnellisilla tarinoilla on aina alkunsa. Huomiota ja aikaa antava aikuinen voi merkittävästi vaikuttaa siihen, millaiseksi nuoren tarina muodostuu. Olethan mukana varmistamassa, että jokaisen nuoren tarinalla olisi onnellinen loppu. Pienillä teoilla voimme kaikki vaikuttaa siihen, millaisessa asenneilmapiirissä nuoremme kasvavat.

Nuortennetin Instagramissa ja Snapchatissa MLL:n toimittajaverkoston aktiiviset vapaaehtoiset nuoret tuovat esiin omaan arkeensa liittyviä asioita. Seuraamalla Nuortennettiä sosiaalisessa mediassa pysyy kärryillä nuorten arjesta. Aikuisetkin saavat somessa kysyä ja kommentoida.

Hyvää nuorisotyön viikkoa!

Liisa Kilpiäinen

Liisa Kilpiäinen

digitaalisen nuorisotyön asiantuntija

Aiheeseen liittyvät

Kommentit

  1. Hello
    We’re glad to hear that Mannerheim League for Child Welfare interests also abroad. Unfortunately we don’t understand your language. If you want to ask us something, you can e-mail us in English to address mll@mll.fi

  2. 완전 최고입니다.
    전 핀란드 교육에 많은 관심을 갖고 있는 한국의 고등학교3학년학생입니다
    지역사회와 긴밀하게 연결된 직업교육 성격의 짜임새있는 핀란드 교육이 정말 부럽습니다.
    그리고 혹시 실례가 되지 않는다면
    핀란드의 학제 전반의 운영과정에 대한 소개와 교육과정, 교과서 pdf파일 예시등을 보여주실 수 있나요?
    보내주시면 감사하겠습니다.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Huomioithan, että kommenttisi julkaistaan tarkistuksen jälkeen.

Takaisin ylös