Supersankareita – kolme näkökulmaa isyyteen ja isänpäivään

Laitoin verkostooni viestiä: Kerro minulle mikä on sinun mielestä isyyteen ja isänpäivän viettoon liittyvä asia tai näkökulma, josta on kirjoitettu liian vähän? Mistä pitäisi puhua enemmän? Anna minulle jutun aihetta.

1. Isät valepuvuissa

Meitä miehiä on monenlaisia ja melkein yhtä monenlaisia on isyyksiäkin. Yksi supersankaruuden muoto on yksinhuoltajaisyys. Täytyy olla supervoimia, että pystyy yksin huolehtimaan lapsista, käymään töissä, pyykkäämään ja kokkaamaan, siivoamaan, kuljettamaan harkkoihin, käymään murrosikään liittyvät keskustelut, lasten ensirakkauksien ilot ja surut, päivystämään kuumeiset yöt, muistamaan kaikki vanhempainillat ja leipomaan mokkapalat, valvomaan kotiintulot, jne.

Pakko tuottaa pettymys: empiiriset tutkimukseni osoittavat, että kaikkeen tuohon ja paljon muuhunkaan ei tarvitse olla supersankari. Riittää, kun tekee parhaansa ja osaa myös pyytää apua. Mutta ei se aina ole helppoa. Been there, done that! Yksinhuoltajaisiä oli Suomessa vuonna 2018 reilut 17 000 eli noin kolme prosenttia kaikista isistä. Vaikka luku on kasvussa (vuonna 2017 1,4 prosenttia), vertaistuen löytäminen saattaa siis edelleen olla haastavaa.

Pärjääminen ja jaksaminen ei ole sukupuolesta kiinni. Jokainen vanhempi tietää, että joskus voimavarat riittävät paremmin, joskus huonommin – olitpa sitten mies tai nainen tai jotain sieltä välistä tai vierestä. Isänpäivänä minulla menee roska silmään. Summaan mielessäni kulunutta vuotta ja ajattelen miten onnekas olen. Minulla on lapset, joita rakastan ja minua rakastetaan. Mitä muuta voisin toivoa?

Eräs vastaaja pohti isänpäivää lapsen näkökulmasta. Jos ei olekaan väleissä isän kanssa. Tunteeko silloin syyllisyyttä, jos ei onnittele isää? Entä, jos isä ei olekaan onnittelujen arvoinen? Olen sitä mieltä, että aina on mahdollisuus. Jos ei tänään, ehkä myöhemmin. Joskus suhde omaan lapseen tai vanhempaan voi muuttua parempaan suuntaan vasta vuosien päästä. Sille kannattaa antaa mahdollisuus. Sattunut sydän ei vaan helposti päästä lähelleen.

On tärkeää, että jokainen voi olla vanhempi omalla tavallaan. Ei ole mitään oikeaa tapaa, jonka mukaan jokaisen tulisi toteuttaa omaa vanhemmuuttaan. Olemalla vuorovaikutuksessa ja läsnä, välittämällä sekä olemalla kiinnostunut lapsen asioista, pääsee jo lähelle hyvän isyyden olemusta. Minusta hyvä isä haluaa olla isä. Siihen ei tarvita viittaa eikä naamiota, lapsi näkee kuitenkin sen läpi. Hänellä on superkykyjä!

2. Odotuksia ja paineita

Työelämän ja ympäristön paineet ovat kovat, myös isillä. Totuttuja ja vuosikymmeniä harjoiteltuja roolimalleja sovelletaan yhä edelleen niin kotona kuin töissäkin. Mutta ei niin selvästi tai mustavalkoisesti kuin ennen. Hoitovapaalle jäävä isä ei ole enää automaattisesti kummajainen, josta pitää päästä eroon. Tällainen mies on nykyaikainen isä, joka haluaa olla täysillä kantamassa vastuutaan vanhempana ja luomassa lujaa suhdetta omiin lapsiinsa.

Eräs vastaaja toi esille Suomen voimakkaasti sukupuolittuneen työelämän sekä vapaa-ajan, jolloin miehet tekevät töitä lähinnä miesten kesken ja naiset naisten. Pistää miettimään: Missä on perhekeskeisyys? Missä on lapsi- ja perhekeskeinen yhteisöllisyys? Minun mielestäni se on kasvussa vai elänkö kuplassa? Nykypäivänä myös isät ja miehet kantavat huolta lapsista ja esimerkiksi ikääntyvistä vanhemmistaan. Myös arjen kohtaamisissa arkisina tekoina.

En voi olla miettimättä maahanmuuttajaisiä, jotka samaan aikaan yrittävät vaalia arvokkaita omien kulttuuriensa perinteitä ja toisaalta sopeutua ympäristön paineisiin sulautua osaksi kantasuomalaista pirtaa. Ja jokainen heistäkin on yksilö, jota ei saa niputtaa vain osaksi jotain tiettyä yhteisöä. Mietin miten monikulttuuristuminen mahtaa muuttaa yhteiskuntaamme ja käsitystämme isyydestä. Sekoittuuko joukkoon uusia perinteitä? Olen varma siitä, että tulevaisuudessa yhä useampi isä on Suomessa syntynyt maahanmuuttajataustainen mies. Kannattaisiko meidän oppia toinen toisiltamme. Se alkaa tutustumalla toinen toisiimme.

3. Kotonako lasten kanssa?

On tärkeää, että myös isät voivat olla lasten kanssa kotona. Jos se ei tunnu mahdolliselta tai esimerkiksi taloudellisesti järkevältä, kannattaa sitä siitäkin huolimatta harkita. Yleinen asenne muuttuu esimerkkien kautta. Miesten kotonaoloa pitäisi tehdä entistä näkyvämmäksi nostamatta sitä jalustalle. Näyttää kivalta, kun isät kokoontuvat pienten lasten kanssa MLL:n isille suunnattuun perhekahvilaan. Lastenvaunuja on parkkeerattuna kymmenittäin kahvilan eteen. Ei sellaisia ollut, kun minä olin pienten lasten isä.

Kun vanhempainvapaat saavat myös isien kasvot, yhä useampi isä tarttuu mahdollisuuteen ja myös työnantajien suhtautuminen asiaan kehittyy myönteiseen suuntaan. Eräs vastaaja totesi, että monessa perheessä lapset vieraantuvat jo pieninä isästään ja kokevat että perheen huoltaminen kuuluu vain äidille. Miksi ihmeessä kukaan mies haluaisi vieraantua lapsistaan?

Eräs isä kiteytti hienosti isyyttä: ”Kyllä se, että maailmassa on yksi tyttö, jonka mielestä olen maailman paras isä – se on tosi hienoa.” Näihin tunnelmiin on helppo yhtyä! Hyvää isänpäivää!

Mika Jokinen

Mika Jokinen

MLL:n Uudenmaan piirin varapuheenjohtaja, perhekummi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *