Siirry sisältöön

Lapsilta leikkaaminen syventää kestävyysvajetta

Mannerheimin Lastensuojeluliitto (MLL) on pettynyt siihen, että hallituksen kehysriihessä päättämistä leikkauksista huomattava osa kohdistuu lapsiin ja lapsiperheisiin. Lapsilta leikkaaminen ei pienennä kestävyysvajetta. Suhdannetilanteessa, jossa kansantalous on entistä enemmän kotimaisen kulutuksen varassa, linjaukset ovat kestämättömiä, sillä ne heikentävät lapsiperheiden ostovoimaa. Leikkaukset ovat taloudellisesti lyhytnäköisiä ja ruokkivat lamaa.

Lapsilisän leikkaus on osa suurempaa kokonaisuutta, jossa perheiden toimeentulo tiukentuu ja palvelut heikkenevät. Yhteiskunnan osallistuminen lapsista aiheutuvien kustannusten kompensointiin on pienentynyt ja lapsilisän reaaliarvo on jo nyt merkittävästi alempi kuin 20 vuotta sitten. Jo aiemmin on jäädytetty lapsilisän indeksikorotukset vuosiksi 2013 – 2015. Nyt linjattu 110 miljoonan euron leikkaus lapsilisiin heikentää entisestään lapsiperheiden toimeentuloa.

Yksinhuoltajaperheillä, pienten lasten perheillä ja monilapsisilla perheillä on jo nyt toimeentulovaikeuksia. Erityisesti työttömien lapsiperheiden asema vaikeutuu, kun samaan aikaan lapsilisien kanssa leikataan myös työttömyysturvaa. Perheiden taloutta tiukentaa myös se, että elinkustannukset kasvavat asumisen ja liikkumisen kallistuessa.

Tällä hallituskaudella on päätetty leikata myös kuntien valtionosuuksia ja toisen asteen koulutuksen rahoitusta, millä on merkittävät vaikutukset lasten ja nuorten arkeen. Lisäksi hallitus on päättänyt, että kotihoidon tuen käyttöä ja subjektiivista päivähoito-oikeutta tullaan rajaamaan. Nyt päätettiin vielä leikata perusopetuksen laadun parantamisesta. Hallituksen puheet ja teot ovat pahoin ristiriidassa keskenään. Vielä viime syksynä PISA-tulosten yhteydessä puhuttiin peruskouluremontista ja perusopetukseen panostamisesta.

Lapsi- ja perhepolitiikan alasajo on ollut Suomessa useamman hallituskauden mittainen trendi. Nykyisen hallituksen lapsi- ja perhepolitiikka on ollut lähinnä leikkauspolitiikkaa.

MLL ehdottaa, että seuraavalla hallituskaudella lapsi-, nuoriso- ja perhepolitiikkaa vahvistetaan ja sille osoitetaan riittävät voimavarat. Kaikkien päätösten vaikutukset lapsiin ja nuoriin on arvioitava ennakkoon. Arviointiin tulee liittää YK:n lapsen oikeuksien komitean suosittama lapsibudjetointi, jossa valtion ja kuntien talousarviota seurataan lapsen oikeuksien näkökulmasta. Nyt hallitusohjelmaan kirjattua lapsivaikutusten arvioinnin lisäämistä ei ole toteutettu.

Ihmisen toiminta- ja työkyky kehittyy lapsuudessa ja lasten hyvinvoinnilla on merkittävä vaikutus maan talouteen ja tulevaisuuteen. Lapsiin investoiminen on tehokkainta, kestävyysvajetta pienentävää yhteiskuntapolitiikkaa.

Lisätietoja:

  • Mirjam Kalland, pääsihteeri, p. 050 598 8133
  • Esa Iivonen, asiantuntijalakimies, p. 050 411 1562
  • Liisa Partio, viestintäjohtaja, p. 040 580 8984

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Huomioithan, että kommenttisi julkaistaan tarkistuksen jälkeen.

Takaisin ylös