Kesätyö kansallispuistossa oli Nikon toiveiden täyttymys

Parasta on mönkijällä ajo, kertoo kouvolalainen Niko Mäkeläinen toiveidensa kesätyöstä Repoveden kansallispuistossa.

Tänäkin aamuna Niko Mäkeläinen herää kymmentä yli viisi. Haukattuaan pientä aamupalaa, hän ottaa illalla tekemänsä eväät ja suuntaa moponsa Korialta reilun 40 kilometrin taa Selänpäähän.

Sieltä pojan kyytiinsä poimii työkaveri Pentti Kesäniemi. Repoveden Saarijärvelle kertyy vielä autolla lähes 30 kilometriä. Perillä juodaan kahvit. Ne keittää Tolosen talon taukopaikalle ensimmäiseksi ennättänyt.

Kesätyömatkaan Nikolla menee puolitoista tuntia suuntaansa. Se ei 15-vuotiasta pahemmin paina, onhan kyseessä lyhyt ja mieluisa pesti.

– Mopolla tulee ajettua näiden kahden viikon aikana 900 kilometriä. Tuntuuhan se vähän, myöntää Elimäen yhtenäiskoulun 9a-luokan aloittanut poika.

Toiveidensa kesätyöpaikkaa kansallispuistossa Niko haki jo helmikuussa. Silloin ei vielä tärpännyt, mutta Repovedellä tehdyn tet-harjoittelun jälkeen paikka järjestyi. Osansa lienee silläkin, että Niko valittiin vuonna 2017 Repoveden nuoreksi kummiksi.

– Tykkään liikkua luonnossa, toteaa Repovedelläkin vaeltamassa ja melomassa viihtynyt partiolainen.

Alkukesästä Niko hoiti jo kahden viikon kesätyörupeaman Kouvolan Mustissa ja Mirrissä, minne hän päätyi nettihaulla. Pesti lemmikkitarvikeliikkeessä sopi hänelle mainiosti, sillä hän harrastaa agilitya perheen tanskalais-ruotsalaisen pihakoiran Martin kanssa.

Elämänsä ensimmäisestä kesätyökokemuksesta Niko ehtii kertoa päivän toisella kahvitauolla. – Mustissa ja Mirrissä täytin hyllyjä, purin kuormia, hinnoittelin. Näin, mitä kaikkea kaupassa tapahtuu myyntityön ohella. Palautettakin sain, olin kuulemma aika ahkera.

Tänä heinäkuun helteisenä torstaina Niko vielä vartoilee pomonsa, puistomestari Mikko Suosalmen tehtävänjakoa. Kahviseurana on aikuisopiskelija Minna Parkkinen, joka hankkii sairaanhoitajan työn rinnalle toista ammattia ympäristöhoitajana.

Minnalla on Nikon ikäinen poika ja hän seuraa kiinnostuneena kesätyöläisen otteita, joita kehuu reippaiksi. – Niko tervehtii vastaantulijoita, katsoo silmiin, on hyväkäytöksinen. Ja tosi hyvä peruuttamaan mönkijäperäkärrillä!

Niko ei halkopinolta kollegan kiitoksia kuule. Puuhommat tulivat hänelle tutuiksi heti ensimmäisenä työpäivänä. Kuivan kesän takia polttopuita viedään vain kahdelle tulipaikalle, pitkinä halkoina, ettei kävijöille tulisi kiusausta tehdä turhia tulia.

Tämän kesän toimenkuvaan kuuluu metsäpalovaroituskylttien vienti reiteille, joita Repovedellä on merkittyinä noin 45 kilometrin verran.

– Tämä on fyysistä, muttei mitään hirveän rankkaa, Niko kertoo työstään lastatessaan puita peräkärriin. Koululiikunta ja partio antavat fyysisiä eväitä työelämään.

Repovedeltä Niko arvelee oppineensa uutta, ehkä vastuullisempaa suhtautumista luontoon. Kesätyössään hän näkee, miten koville ympäristö joutuu ihmisten kanssa. Yksikin kulkija voi tehdä maastolle hallaa roskatessaan, viritellessään turhia tulia tai talsiessaan merkittyjen reittien ulkopuolella.

Ensimmäisenä työpäivänään Niko sai Metsähallituksen hallinnoiman kansallispuiston työntekijävarusteet, joihin kuuluu muun muassa kuulosuojaimet ja suojalasit. Mikä parasta, joka päivä pääsee ajamaan mönkijällä! Kesällä Niko suoritti traktorikortin. Isän luona Teuroisissa on mahdollisuus treenata sitäkin ajoa.

Repovedellä on käytössä kolme mönkijää, joiden boksissa kulkevat niin porakone kuin moottorisahakin. Puiston kalusteiden huolto kuuluu osana kesätyöhön.

Useimmissa hommissa tarvitaan hanskoja. Niistäkään ei ollut apua, kun puupinossa piileskellyt ampiainen pistää tuikkasi halkoja puutavarakärriin nakellutta Nikoa silmäkulmaan. – Hetken kirveli, mutta ei siitä jäänyt edes jälkeä, tämä kuittaa.

Polun varrelta ohi mennessään hän noukkii roskat ja tarkistaa myös alueen vessat. Niiden siivous kuuluu päivittäisiin tehtäviin. Huussinpuhdistus ei tee heikkoakaan.

– Ehkä vaikeinta on muistaa kaikki reitit ja paikat, joihin pitää mennä. Kertaakaan en ole vielä eksynyt. Alaikäistä kesätyöläistä ei päästetä maastoon yksin. Vanhempi työtoveri varmistaa vierellä, ettei satu havereita.

Taukotuvan pöydällä on piparien rinnalla karttoja, joita Niko vapaahetkinään tutkailee yhdessä mikkeliläisen Minnan kanssa. 15 neliökilometrin kokoisessa kansallispuistossa piisaa perehtymistä.

Niko on oivaltanut verkostojen merkityksen työelämässä. Kokemusta on jo niin kaupan- kuin luonto- ja ympäristöalaltakin. Harrastusten ohella yllättävää hyötyä voi löytyä esimerkiksi koulutunneilta. Nikon lempiaineita ovat köksä ja liikka, jossa etenkin pallopelit ovat mieluisia.

– Olen minä jotain ruokaakin kotona tehnyt, jauhelihakastiketta ainakin, kertoo Niko, jolla on pikkuveljen ja -siskon ohella isän uusperheessä sisko- ja velipuoli.

Vanhempien ei ole kuulemma tarvinnut patistella poikaa töihin, joista on tältä kesältä jo kaksi työtodistusta.

Nikoa ei pelota tulevaisuus, vaikka hän arvelee esimerkiksi digitalisaation muuttavan rajusti työelämää.

Kesätöitä hän uskoo löytyvän, kun niitä reippaasti hakee, eikä lannistu heti ensimmäisestä ei:stä. Vahvuuksiaan kysyttäessä Niko aikoo mainita ainakin rauhallisuuden ja tottelevaisuuden.

– Teen, mitä pitää. Otan neuvot ja opit vastaan, hän huikkaa ja suuntaa Valkealan metsiin.

Artikkeli on julkaistu Lasten mukana -palstalla Lapsemme 3/2019 -lehdessä.