Siirry sisältöön

Kotinurkista kohti yhdessäoloa

Pienistä asioista iloitseminen on suuri lahja. Tämän lahjan merkitys on korostunut poikkeusaikana, jolloin me kaikki olemme opetelleet itsemme viihdyttämistä ja saaneet keksiä ohjelmaa kotinurkista. Joidenkin ihmisten viihdyttämisen lahja on tarttuvaa, ja se saa toiset tuntemaan iloa ja kiitollisuutta.

Minä sain nauttia tästä mielen hyvinvointilääkkeestä leikkipäiväviikolla. Mieheni kanssa lunastimme sukulaispikkupoikien joululahjatoivelistalta toiveet kalaretkestä ja moottoriveneellä ajelusta. Pitkästä ajelusta, ja kalastuksestakin oli tarjolla pari vaihtoehtoa, josta valitsimme kalastuksen mökillä. Reissulla teimme myös linnunpönttöjä ja löysimme perunamaalta kolme sormenpäänkokoista perunalemmikkiä. Itse kalastus tapahtui merirosvohatut päässä.

Ajelimme veneellä tuttuun kaislikkoon heittelemään virvelillä. Saaliiksi saimme yhden pienen sintin, mutta se oli sitäkin mielenkiintoisempi. Koska ihminen kaikkien hyvinvointikyselyjen mukaan janoaa palautetta, sain siitäkin nauttia näiden henkilöiden seurassa. Koskaan en ole keittänyt niin hyvää puuroa tai paistanut niin makoisia grilliperunoita.

Edessä on kesä, joka herättää paljon toiveita. Koronatilastot näyttävät menevän oikeaan suuntaan ja rokotukset ovat käynnissä. Monet lapset pääsevät jo nauttimaan kesäleirien ohjelmasta ja isovanhempien seurasta. Vaikka suuri osa perheistä on selvinnyt poikkeusajasta voimiaan venytellen, vaikeudet heikossa asemassa olevissa perheissä ovat vain kasvaneet. Kielteiset vaikutukset nuorten elämään saattavat olla pitkäkestoisia ja vaativat systemaattista seurantaa. Pian valitaan uudet kuntapäättäjät, joiden tärkeä tehtävä tukea koronasta palautumista. Lasten ja nuorten hyvinvointia on nyt tuettava pitkäjänteisellä ohjelmalla.

Juttu on Lapsemme 2/2021 -lehden pääkirjoitus.

Milla Kalliomaa

Milla Kalliomaa

Pääsihteeri

Anna Autio

Valokuvaaja

Ladattavat materiaalit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Huomioithan, että kommenttisi julkaistaan tarkistuksen jälkeen.

Takaisin ylös