Lapsella on oikeus saada mielipiteensä kuuluviin

Lasten kuulemisessa on menty isoin harppauksin eteenpäin. Silti osa lapsista kokee, ettei pysty vaikuttamaan tai ei ole tärkeä osa omaa kouluyhteisöä.

Vielä 1950-luvulla lasten tehtävä oli kuunnella aikuisia ja totella mukisematta annettuja ohjeita. Kysyminen tai mielipiteen esittäminen tulkittiin helposti niskuroinniksi ja pahantapaisuudeksi, josta saatettiin rangaista kurittamalla.

Onneksi kasvatusopit ja lapsikäsitys ovat muuttuneet. Lapset osataan nähdä paitsi kehittyvinä myös ajattelevina ja toimivina yksilöinä, joita aikuisten pitää ja kannattaa kuunnella. Silti osallisuuden toteutumisessa on vielä tekemistä.

Tärkeä rooli muutoksessa on ollut lapsen oikeuksien sopimuksella, joka selkeästi takaa lapselle oikeuden tulla kuulluksi. Lasten kuuleminen on nostettu yhdeksi neljästä yleisperiaatteesta samalle tasolle kuin oikeus elämään ja kehittymiseen, oikeus syrjimättömyyteen ja lapsen edun ensisijaisuus.

Lapsella on oikeus saada tietoa itseään koskevista asioista, kertoa mielipiteensä ja vaikuttaa niihin –olla osallinen ja osallistua, kokea olevansa tärkeä osa yhteisöä ja toimia sen jäsenenä.

Ei alaikärajaa

Kuulluksi tulemisessa ei ole ikärajaa. Jokaisella lapsella, joka kykenee muodostamaan näkemyksensä, on oikeus ilmaista ja saada ne huomioon otetuiksi kaikissa itseään koskevissa asioissa. Esimerkiksi varhaiskasvatuksessa lasten mielipiteet ja toiveet selvitetään ja otetaan huomioon heidän ikänsä ja kehityksensä edellyttämällä tavalla.

Puhe oikeuksista herättää usein kysymyksen vastuusta. Lapsen kuuleminen ei tarkoita, että valta ja vastuu päätöksistä siirtyisivät lapselle. Lapsen oikeus saada näkemyksensä huomioon otetuiksi ei tarkoita myöskään sitä, että päätösten tulisi olla lasten näkemysten mukaisia. Tarkoituksena on varmistaa lasten mahdollisuus vaikuttaa päätöksentekoon itseään ja lapsia yleisesti koskevissa asioissa.

Mitä lapset sanovat?

Kouluterveyskyselyn mukaan lapsilla ja nuorilla on runsaasti kokemuksia osallisuuden ja vaikuttamismahdollisuuksien puutteista.

Koululaiset arvioivat kyselyssä mahdollisuuttaan osallistua tai vaikuttaa muun muassa koulutyön suunnitteluun, yhteisten sääntöjen laatimiseen, kouluruokailun tilojen sekä teemapäivien tai retkien suunnitteluun.

Peruskoulun 8.–9.-luokkalaisista vain 9 prosenttia arvioi vaikutusmahdollisuutensa hyviksi, lukiolaisista 10 prosenttia ja ammattiin opiskelevista 22 prosenttia. 4.- ja 5.-luokkalaisista noin puolet arvioi osallistuneensa koulun asioiden suunnitteluun.

Koululaiset arvioivat myös omaa rooliaan kouluyhteisössä. Suurin osa tuntee olevansa tärkeä osa koulu- tai luokkayhteisöä, mutta lähes 4 prosenttia kaikista 4.- ja 5.-luokkalaisista vastaa, ettei näin ole. 8.- ja 9.-luokkalaisista sekä lukion 1.- ja 2.-luokkalaisista vastaava osuus on yli yhdeksän prosenttia. Eniten ulkopuolisuutta kokevat toimintarajoitteiset ja ulkomaalaistaustaiset nuoret.

Entä kokevatko koululaiset olevansa tärkeä osa suomalaista yhteiskuntaa? 55 prosenttia 8.–9.-luokkalaisista, lukiolaisista ja ammattiin opiskelevista sanoo kyllä. Melkein puolet siis vastaa ei.

Kyse ei ole siitä, ettei nuoria kiinnosta vaikuttaminen, päinvastoin, nuoria kiinnostaa myös politiikka. Opetus- ja kulttuuriministeriön huhtikuun alussa julkaiseman kyselyn mukaan lähes 60 prosenttia koululaisista haluaa vaikuttaa asioihin, eniten koulupäivään. Heitä kiinnostaa myös vaikuttaminen luonnonsuojeluaiheisiin sekä rakennettuun ja muuhun ympäristöön.

Miksi kuuleminen ei toteudu?

Osa lasten kuulemisen menetelmistä on kopioitu aikuisten maailmasta. Tavallisia tapoja on järjestää lomakekyselyjä, kokouksia ja edustuksellisia foorumeja, kuten nuorisovaltuustoja tai oppilaskuntien hallituksia.

Edustukselliset foorumit ovat tärkeitä ja tuovat lasten ja nuorten ääntä päätöksentekoon. Toisaalta koululaisen voi olla vaikea edustaa laajaa joukkoa. Hiljaiset tai erityistä tukea tarvitsevat lapset ja nuoret jäävät helposti sivuun. Laitoksissa asuvat tai erityiskoulussa opiskelevat voivat jäädä myös kyselyjen ulkopuolelle. Aina menetelmiä ei muokata lasten ikätasoon sopiviksi.

Koululaiset kertovat, että osa kyselyistä ei vaikuta millään lailla tai kyselyyn vastanneille ei selviä, onko vastauksilla ollut vaikutusta.  Joskus päätös saattaa olla päinvastainen kuin oppilaat ovat ehdottaneet, mutta heille ei kerrota, miksi heidän ideaansa ei voitu toteuttaa.

Mitä pitäisi tehdä?

Tarkastella kriittisesti lasten kuulemisen käytäntöjä. Etenkin pienten mutta myös isompien lasten kanssa osallisuus on arkista huomiointia, kuuntelemista ja vuoropuhelua, jossa lapsi kokee olevansa tärkeä: sellainen henkilö, jonka mielipiteillä on merkitystä.

Tärkeää olisi myös vahvistaa osallisuuden käytäntöjä, kirjata esimerkiksi kunnan strategiaan konkreettiset toimet lasten kuulemiseksi. Varmistaa, että koulussa ja päiväkodissa jokainen lapsi tulee kuulluksi. Huolehtia, että kunnassa toimii nuorisovaltuusto ja siinä on laaja ja monipuolinen edustus. Vahvistaa erityisesti heikossa asemassa olevien lasten ja nuorten osallisuus- ja vaikutusmahdollisuuksia.

Lasten kuuleminen on tärkeä osa kansalaisuuteen kasvamista. Kokemus kuulluksi tulemisesta luo pohjaa yhteisöllisyydelle ja luottamukselle ja tukee kokemusta siitä, että pystyy vaikuttamaan omiin asioihin ja on tärkeä osa lähiyhteisöä ja yhteiskuntaa.


Lapsen oikeuksien sopimus, 12. artikla:

  1. Sopimusvaltiot takaavat lapselle, joka kykenee muodostamaan omat näkemyksensä, oikeuden vapaasti ilmaista nämä näkemyksensä kaikissa lasta koskevissa asioissa. Lapsen näkemykset on otettava huomioon lapsen iän ja kehitystason mukaisesti.
  2. Tämän toteuttamiseksi lapselle on annettava erityisesti mahdollisuus tulla kuulluksi häntä koskevissa oikeudellisissa ja hallinnollisissa toimissa joko suoraan tai edustajan tai asianomaisen toimielimen välityksellä kansallisen lainsäädännön menettelytapojen mukaisesti.

Lapsia on kannustettava vaikuttamaan

Lapsella on oikeus tulla kuulluksi ja vaikuttaa niin henkilökohtaisessa asiassa, yhteisön jäsenenä kuin yhteiskunnan jäsenenä. Lapsenhuoltolaissa edellytetään, että ennen kuin huoltaja tekee päätöksen lapsen henkilökohtaisessa asiassa, hänen tulee keskustella asiasta lapsen kanssa, jos se lapsen ikään ja kehitystasoon sekä asian laatuun nähden on mahdollista. Päätöstä tehdessään huoltajan on otettava huomioon lapsen mielipide ja toivomukset.

Yhteisöllistä osallisuutta on esimerkiksi koulun toimintaan vaikuttaminen. Perusopetuslain mukaan opetuksen järjestäjän on edistettävä kaikkien oppilaiden osallisuutta ja huolehtia siitä, että kaikilla oppilailla on mahdollisuus osallistua koulun toimintaan ja kehittämiseen sekä ilmaista mielipiteensä oppilaiden asemaan liittyvistä asioista.

Julkisen keskustelun perusteella lasten oikeus yhteiskunnalliseen osallisuuteen on kiistanalaisempi. Lasten toimijuutta ja aktivismia on kyseenalaistenlaistettu ilmastonmuutoskeskustelussa. Monet aikuiset ovat olleet kovin huolissaan lasten ja nuorten ilmastoaktivismista, vaikka aktivismi on paitsi keino vaikuttaa myös keino niin sanotun ilmastoahdistuksen käsittelyyn.

Oikeus yhteiskunnalliseen osallistumiseen kuuluu myös lapsille, vaikka äänioikeus on sidottu täysi-ikäisyyteen. Perustuslain säännös julkisen vallan velvollisuudesta edistää yksilön mahdollisuuksia osallistua yhteiskunnalliseen toimintaan ja vaikuttaa häntä itseään koskevaan päätöksentekoon koskee myös lapsia. Perustuslain mukaan julkisen vallan on pyrittävä turvaamaan jokaiselle oikeus terveelliseen ympäristöön sekä mahdollisuus vaikuttaa elinympäristöään koskevaan päätöksentekoon. Myös tämä säännös koskee lapsia. Kun lapset ja nuoret pyrkivät vaikuttamaan esimerkiksi ympäristö- ja ilmastoasioissa, meidän kannattaa tukea heitä eikä lannistaa.

Lapset ja nuoret tuovat yhteiskunnallisten asioiden käsittelyyn tärkeitä näkökulmia ja omia kokemuksiaan. Meidän aikuisten on syytä käydä tiivistä vuoropuhelua lasten ja nuorten kanssa myös yhteiskunnallisissa kysymyksissä ja kuulla, mitä heillä on sanottavanaan. Se voi olla kaukonäköisempää kuin luulemme.

Artikkeli on julkaistu Lapsemme 2/2019 -lehdessä.

Liisa Partio

Liisa Partio

johtava asiantuntija,  kansalaisyhteiskunta- ja hyvinvointipolitiikka  

Esa Iivonen

Esa Iivonen

johtava asiantuntija, lapsi- ja perhepolitiikka ja lasten oikeudet

Antti Yrjölä

Kuvittaja

Ladattavat materiaalit

Aiheeseen liittyvät

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *