Siirry sisältöön
LAPSEMME 1/2019 -lehden KUVA, EI KÄYTETÄ MUUALLA.

Obligatory tähyää latvaan asti

Yhdessä perustettu bändi lujittaa kaverisuhteita, kehittää soittotaitoa ja kohottaa itsetuntoa. Samalla harrastus vaatii rahaa ja opettaa tekemään kompromisseja.

Kolme nuorta miestä tummentaa keskittyneesti mustilla kasvomaalipuikoilla silmiensä alusia. Yllään heillä on yhteneväiset mustat kauluspaidat ja mustat farkut. Kipsistä omin käsin muotoillut mustan- ja metallinhohtoiset naamiot asetellaan kasvojen peitoksi. Täydellinen tummanpuhuvuus viimeistellään vielä suihkepullolla, johon on sekoitettu vettä ja mustaa elintarvikeväriä. Sitä roiskitaan kaulaan, rintaan ja käsiin.

Ollaan hevibändi Obligatoryn treenikämpällä, teollisuusalueella ”in the backwoods of Kokkola”, kuten bändi itse luonnehtii Facebook-sivuillaan. 16-vuotiaat Miko Kylmä (basso), Ville Sillanpää (kitara ja laulu) ja Aaron Ruissalo (rummut) valmistautuvat kuvaukseen hallissa, jonka toimistotiloissa he harjoittelevat.

Obligatory sai alkunsa noin kaksi vuotta sitten Kiviniityn koulussa, missä Miko jäi musiikkiluokan ovensuuhun ”notkumaan”, kun Ville ja Aaron soittelivat.

– Olin tuntenut Aaronin kolmannesta luokasta, kun aloitimme musiikkiluokalla. Soitin selloa viime kevääseen asti, kunnes halusin alkaa soittaa sähkösoittimia. Nyt olen itseoppinut basisti, Miko kertoo.

Aaronin musiikkiluokkainstrumentti oli saksofoni, jota hänkin soitti yhdeksännen luokan loppuun. Nyt hän on päätoiminen rumpali, mutta myös pianon ja kitaran soitto sujuvat. Ville tuli musiikkiluokkaan vasta yläkoulussa. Rehtori antoi Villelle mahdollisuuden sillä ehdolla, että tämä suorittaa tarvittavat musiikin teorian opinnot itsekseen.

– Mikon kanssa olimme olleet kavereita siitä saakka, kun hän kymmenisen vuotta sitten muutti naapuriimme. Vuoden verran kuitenkin treenasimme Aaronin kanssa kahdestaan, Ville selvittää.

Treenikämppä järjestyi Villen vaarilta, jonka yritys tiloissa toimii. – On mahtavaa, että on tällainen paikka, ja vielä ilmainen, pojat kiittelevät.

Bändi ei ollut virallisesti ollut vielä kauaakaan kasassa, kun tuli ensimmäinen isompi keikkapyyntö koulun Nenäpäivä-tempaukseen. Tätä ennen pojat olivat soitelleet julkisesti lähinnä paikallisen rokkikoulun Open stage -illoissa. Pian Nenäpäivän jälkeen oli toinen koulun juhla, jossa yleisönä oli yläkoulun ja lukion oppilaita, useita satoja nuoria.

– Ennen keikkaa musiikinopettaja kysyi, mikä on bändimme nimi. Emme olleet ehtineet miettiä sitä. Pyörittelimme monia vaihtoehtoja, mutta kun sitten oli pakko keksiä joku, mieleen tuli Obligatory (pakollinen).

Vaikka ensiesiintymiset jännittivät, positiivinen palaute ja soittamisen palo motivoivat. – Aluksi tuli tuijoteltua enemmän kengänkärkiä. Mutta olemme vapautuneet sitä mukaa, kun soitto on kehittynyt.

Yleisöt ovat edelleen kasvaneet. Viime keväänä Obligatory esiintyi kaupungin Nollapiste-tapahtumassa. Kouluvuotensa päättäville nuorille tarkoitettuun puistokonserttiin kokoontuu muutama tuhat ihmistä.

Uusia kuulijoita on tavoitettu puskaradion sekä aktiivisen somettamisen kautta. Bändi löytyy Facebookista ja Instagramista. – Kesällä meitä pyydettiin bänditapahtumaan, jossa lähes kaikki soittajat ja yleisö olivat aikuisia. Oli aika hienoa vetää siellä Kokkolan kovimpien punk-äijien kanssa.

Naamioituminen on kuulunut esiintymisiin alusta saakka, koska Obligatory haluaa tarjota yleisölle kokonaisvaltaisen elämyksen, show´n.

– Naamiot ja mustat vaatteet luovat myös alusta saakka ymmärryksen, että soitamme raskasta musiikkia. Näin tyylimme ei tule yllätyksenä, sillä valtaosa täällä vaikuttavista kokoonpanoista on pop/jazz-painotteisia.

Toki naamion takaa soittaminen madalsi myös omaa kynnystä astua lavalle, etenkin alkuaikoina.

Metalli on alusta alkaen ollut itsestään selvä genre Obligatorylle, koska se on kaikille mieluisinta musiikkia. Treenaaminen aloitettiin 80-luvun trash metal -biiseillä, mutta ohjelmisto on muuttunut koko ajan raskaammaksi.

– Ensin soitimme Metallicaa, nykyään enimmäkseen Slipknotia ja Panteraa. Ollaan edetty 80-luvulta jo 2000-luvulle.

Bändin esikuvatkin löytyvät mainittujen bändien riveistä. – Mutta toki tässä tilanteessa kaikki, joilla on kalliimmat vehkeet ja enemmän keikkaa, aiheuttavat kadehdintaa, Miko Kylmä hymyilee.

Omaa tuotantoa ei vielä ole, mutta sitä ollaan työstämässä. Porkkanana toimii sekin, että bändi sai juuri kutsun isoon paikalliseen musiikkifestivaaliin pääsiäisenä. Sillä ehdolla, että ohjelmistossa on omia biisejä.

Pojilla on koko ajan ollut vanhempiensa ja ystäviensä tuki harrastamiseen, mutta päämäärätietoinen bändissä toimiminen edellyttää myös merkittäviä ajallisia ja rahallisia panostuksia. Ville ja Miko ovat muun muassa luopuneet mopoistaan hankkiakseen soittimia, joihin on sijoitettu paljon rahaa.

Treenikämpällä he kokoontuvat ainakin kahdesti viikossa, ja joka kerta siellä vierähtää vähintään kaksi tuntia. – Tänne ei tulla silloin, kun huvittaa, vaan silloin, kun on sovittu. Niistä ajoista on pidettävä kiinni.

Miko opiskelee ensimmäistä vuotta lukiossa, Ville ja Aaron ammattiopiston rakennuspuolella. – Ja tietysti sekin vähän vaikuttaa ajankäyttöön, että olemme kaikki varattuja miehiä. Onneksi tyttöystävät ymmärtävät.

Obligatoryn miehet uskovat, että bändi pysyy kasassa tulevaisuudessakin, vaikka tie veisi Kokkolan ulkopuolellekin. Entä mikä olisi ideaalitilanne kahden vuoden päästä?

– No tietysti Tuska-festivaalin päälavalle. Ettei tarvitsisi enää raksoilla kyykkiä, Aaron heittää muiden nyökytellessä.

Ammattimainen soittaminen onkin yhteinen haave. – Tuntuu, että ollaan etenemässä ruohonjuuritasolta latvaan asti, Ville kiteyttää.

Artikkeli on julkaistu Lapsemme 1/2019 -lehdessä.

Hanna Kauppinen

Kirjoittaja

Päivi Karjalainen

Valokuvaaja

Ladattavat materiaalit

Aiheeseen liittyvät

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Huomioithan, että kommenttisi julkaistaan tarkistuksen jälkeen.

Takaisin ylös