Siirry sisältöön
Kuva: Marju Hulttinen

Satavuotiasta MLL Oulunkylää juhlittiin koko kylän voimin

MLL:n Oulunkylän yhdistys liittyi syyskuussa lukuisten MLL:n 100-vuotiaiden yhdistysten joukkoon. Synttäreitä juhlittiin Mäkitorpan leikkipuistossa koko perheen tapahtumassa.

Mäkitorpan leikkipuisto Helsingissä täyttyi iloisista juhlijoista, kun Oulunkylän MLL vietti 100-vuotispäiviään. Huippusään lisäksi osallistujat saivat nauttia monipuolisesta ohjelmasta. Lavaesiintyjät, hevosajelut, pomppulinna, kivenmaalaus ja herkut pitivät hymyt herkässä.

– Olen onnellinen, että meillä on paljon erilaista ohjelmaa. Omatoimista liikuntaa pomppulinnassa, viihdettä Sari Aallon kokoperheen esityksessä ja FlipFlop-yhtyeen musiikkia kaksikielisesti suomeksi sekä ruotsiksi, yhdistyksen hallitusaktiivi Sanna Haarlaa iloitsee.

– Mielestäni tässä tapahtumassa kaikkein tärkeintä on ollut kohtaamiset. Ihan jokainen kohtaaminen kasvotusten voi olla merkittävä. MLL on tuttu ja turvallinen toimija, johon voi luottaa. Olemme onnistuneet hyvin, kun katsoo näiden juhlien kävijämäärää.

Sari Aalto esiintyi MLL Oulunkylän tapahtumassa
Lapset osallistuivat innolla vatsastapuhuja Sari Aallon esitykseen

Oulunkylän yhdistyksellä sujuu jo rutiinilla eri tilaisuuksien kuten kirpputorien ja joulutapahtumien järjestäminen.

– Nyt kun tapahtuma oli ulkona, tuli heti vähän erikoisempia järjestelyitä mukaan: ulkoilmaesitykset vaativat lavan, sähköt ja erilaisia ilmoitusten tekemisiä, enemmän byrokratiaa, yhdistyksen puheenjohtaja Sanna Tuovinen kertoo ja kiittää:

– Juhlan mahdollistivat meidän lisäksi alueen muut toimijat kuten ala-asteen vanhempainyhdistys, Martat, Oulunkylä-Seura, Oulunkylän Kiekko-Kerho ja ihan yksittäiset asukkaat. Esimerkiksi kaikki tapahtuman tarjoilut tulivat heidän kauttaan. Yhdistyksen vapaaehtoisilla ei olisi ollut millään aikaa kaikkeen.

Oulunkylän yhdistyksen viikkotoimintaa rytmittävät muskarit, tanssikerho ja perhekahvila. Nuorisollekin toimintaa järjestetään, jos toiveita tulee. Juhlapäivänä nuorisolle tarjottiin hodareita, suklaakakkua ja mehua Oulunkylän Nutalla.

Kuten kaikissa vapaaehtoisin voimin toimivissa yhdistyksissä, MLL Oulunkylässä otetaan uudet tekijät riemumielin vastaan. Yhdistys vinkkaa, että myös isommat lapset ovat tervetulleita auttamaan tilaisuuksiin ja voivat saada siitä myös työtodistuksen. Siskokset Aino,12, ja Enni, 9, Hentunen ahersivat 100-vuotisjuhlilla.

– Me ollaan kuvattu videoita, autettu esiintyjiä ja jaettu flyereita sekä kerätty kiviä kivimaalausta varten, siskokset kertovat.

Ennin mielestä mukavinta on ollut flyereiden jakaminen ja kavereiden kanssa oleminen, Ainosta taas esiintyjä Sari Aallon avustaminen. Ennin lempipuuhaa yleisesti leikkipuistossa on pallolla seinäygän pelaaminen tyhjennetyssä puiston uima-altaassa, Ainon puiston kukkuloilla temppuilu ja kirkonrotan leikkiminen.

Oulunkylän yhdistys ei ole suinkaan ainut 100-vuotista taivalta juhliva. Koko Mannerheimin Lastensuojeluliitto perustettiin 105 vuotta sitten vuonna 1920, ja heti alusta alkaen tavoitteena oli toiminnan ulottaminen läpi koko maan. Liitto laajentuikin kaupunkeihin ja kuntiin ilmiömäisellä nopeudella edistämään lasten hyvinvointia. Tämän vuoden loppuun mennessä jo 226 yhdistystä on täyttänyt täydet sata – lähes puolet koko maan MLL-yhdistysmäärästä.

Sanna Haarlaan mukaan sata vuotta sitten yhdistyksen toiminta oli ylhäältä päin johdettua kaitsemista ”mikä koetaan kansakunnalle hyväksi” -periaatteella. Yhdistysrekisteriin ilmoitettiin toiminta lastenhuollon ja -suojelun edistämiseksi Oulunkylän kunnassa. Ensimmäisessä kokouksessa valitun hallituksen enemmistö koostui miehistä ja toiminta oli köyhäinapua.

– Meidän periaatteemme on nyt yhteisen toimivuuden vahvistaminen. Ihan jokainen tuloluokasta riippumatta voi tarvita tukea, esimerkiksi kuuntelevaa korvaa tai tunnetta siitä, ettei ole yksin. Pyrimme olemaan kaikille avoimia ja läsnä olevia. Toivomme, että toimintamme on yhdistävää ja toiveet tekemisestä tulisivat kävijöiltä, että olisimme ihan kaikkien MLL Oulunkylä. Ihmiseltä ihmiselle, Haarla summaa.

MLL:n yli 500 paikallisyhdistystä järjestävät monenlaista pääosin maksutonta toimintaa perheille lähes kaikkialla Suomessa. Etsi sinua lähin MLL:n paikallisyhdistys  Yhdistyshausta. Voit lähteä mukaan osallistujaksi, vapaaehtoiseksi tai jäseneksi.

Teksti ja kuvat: Marju Hulttinen

Sivun yläreunan kuvassa: Tapahtumassa ahkeroivat yhdistyksen aktiivit hallituksesta avustajineen, kuvassa vasemmalta oikealle Sanna Haarlaa, Katariina Iltanen-Puranen, Helena Kuitunen, Paula Nuorteva, Sanna Tuovinen, Pinja Hentunen, Enni Hentunen ja Aino Hentunen.

Aiheeseen liittyvät

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Huomioithan, että kommenttisi julkaistaan tarkistuksen jälkeen.

Takaisin ylös