Siirry sisältöön

Lasten ja nuorten puhelimessa jutellaan nyt koronaviruksesta – palvelu avoinna myös pääsiäisenä

MLL:n Lasten ja nuorten puhelimessa vastataan yhteydenottoihin pääsiäispyhinä 10.–13. huhtikuuta joka päivä kello 14–17. Lapsilla on poikkeustilanteessa korostunut tarve keskustella luotettavan aikuisen kanssa. Lasten ja nuorten puhelimessa voi jutella luottamuksellisesti ja kiireettä vuoden jokaisena päivänä.

Koronavirus on puhuttanut eri-ikäisiä lapsia ja nuoria jo pidemmän aikaa. Mannerheimin Lastensuojeluliiton Lasten ja nuorten puhelimen jokaisessa päivystysvuorossa aihetta on vähintäänkin sivuttu jo viikkojen ajan.

– Alun epämääräisen ahdistuksen, tietämättömyyden ja pelkojen rinnalle on tullut vaihe, jossa koronaviruksen aiheuttamat muutokset arjessa pohdituttavat lapsia ja nuoria eniten. Harmi ja turhautuneisuus perutuista suunnitelmista, kavereiden tapaamisten vähyys, konkreettinen yksinäisyys sekä tulevaisuuden epämääräisyys huolettavat nuoria, auttavien puhelinten päällikkö Tatjana Pajamäki sanoo.

Aikuisilta vaaditaan nyt paljon: on turvattava arjen sujuminen, siedettävä lasten pettymyksiä ja turhautumista, on asetettava rajoja ja pidettävä niistä kiinni. Lisäksi on purettava lasten ja nuorten mahdollisia ahdistuksia ja pelkoja.

– Osa aikuisista selviää tehtävästä hyvin, mutta osalla lapsista ja nuorista ei ole lähellään turvallista aikuista, kenen kanssa arkea uudelleen jäsentäisi ja huolia purkaisi. Jokaisen aikuisen olisi nyt hyvä kiinnittää huomiota lähellään oleviin lapsiin ja nuoriin sekä heidän hyvinvointiinsa. Näin ne lapset, joiden elämää sävyttävät isot vaikeudet, eivät jäisi näkymättömiin, Pajamäki toteaa.

Pääsiäisviikonloppuna puhelinnumerossa 116 111 päivystetään kello 14–17 perjantaista maanantaihin (10.–13.4.2020). Puhelimen lisäksi pääsiäisenä voi kirjoittaa nettikirjeen, johon vastataan viikon sisällä. Nuortennetissä voi myös varata chat-ajan ammattilaiselle, jonka kanssa voi jutella nimettömänä ja luottamuksellisesti.

Mannerheimin Lastensuojeluliiton ylläpitämä Lasten ja nuorten puhelin päivystää vuoden jokaisena päivänä mukaan lukien lomat ja juhlapyhät. Palveluun voi ottaa yhteyttä ihan mistä tahansa mieltä painavasta asiasta. Palvelussa lapset ja nuoret voivat keskustella päivystäjän kanssa kiireettä niin pitkään kuin kokevat tarvetta.

MLL:n Vanhempainpuhelin ja chat ovat pääsiäisenä tauolla. Palveluun saa yhteyden jälleen pääsiäispyhien jälkeen tiistaina 14. huhtikuuta. Vanhempainpuhelimen nettikirjepalveluun voi kirjoittaa milloin vain, päivystäjä vastaa kirjeeseen noin viikon kuluessa.

Lisätietoja
auttavien puhelinten päällikkö Tatjana Pajamäki, tatjana.pajamaki(a)mll.fi, p. 050 562 4299
tiedottaja Eveliina Kutila, eveliina.kutila(a)mll.fi, p. 040 580 2393

Aiheeseen liittyvät

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Huomioithan, että kommenttisi julkaistaan tarkistuksen jälkeen.

Takaisin ylös