Siirry sisältöön

Äitienpäivänä palkittavissa äideissä näkyy Suomen kansan monimuotoisuus

Valtakunnallisessa äitienpäiväjuhlassa 8. toukokuuta 2022 kolmekymmentä kasvattajana ansioitunutta äitiä saa Suomen Valkoisen Ruusun Ritarikunnan I luokan mitalin kultaristein. Kunniamerkit antaa äideille tasavallan presidentti Sauli Niinistö äitienpäivänä. Mannerheimin Lastensuojeluliitto järjestää valtakunnallisen äitienpäiväjuhlan yhteistyössä sosiaali- ja terveysministeriön kanssa 8. toukokuuta 2022 Säätytalolla Helsingissä.

Kunniamerkein äitienpäivänä palkittavat äidit heijastavat Suomen kansan monimuotoisuutta ja heissä näkyy myös vähemmistöryhmien merkitys yhteiskunnassamme. Joukossa on mm. inarinsaamelaisen suurperheen äiti, vietnamilaistaustainen kiintiöpakolaisena Suomeen saapunut äiti, kymmenlapsisen perheen kazakstanilaistaustainen äiti sekä kahden lapsen äiti, joka on kääntänyt oman CP-vammansa vahvuudekseen ja tehnyt mm. pitkän työuran erityislasten koulunkäynninohjaajana. Ajatus monimuotoisuuden huomioimisesta on ensiarvoisen tärkeää myös Mannerheimin Lastensuojeluliiton toiminnassa.

– On hyvin tärkeää, että yhteiskunnassa nähdään ja tuetaan perheiden monimuotoisuutta ja että monimuotoisuutta pidetään rikkautena. Perheet tarvitsevat tukea, jotta vanhemmat voivat hyvin ja lasten kehitystä turvataan. MLL:ssä ylläpidetään ja kehitetään matalan kynnyksen palveluja tavoittamaan kaikkia perheitä, perhemuodosta riippumatta, toteaa Mannerheimin Lastensuojeluliiton puheenjohtaja Mirjam Kalland.

Useat äideistä toteuttavat merkittävää kasvatus- ja yhteisövastuutehtävää myös oman ydinperheen ulkopuolella samoin kuin kantavat suurta vastuuta apua tarvitsevista perheenjäsenistään. Vanhin palkittavista on 92-vuotias maatalon emäntä ja nuorin 40-vuotias luokanopettaja.

Suomen Valkoisen Ruusun Ritarikunnan I luokan mitali kultaristein voidaan antaa eri-ikäisille, erilaisissa elämänpiireissä ja tehtävissä toimineille ja toimiville äideille. Palkitut ovat ansioituneet lasten ja nuorten esimerkillisinä kasvattajina, he ovat kantaneet yhteisvastuuta sekä tukeneet perhe-elämää ja vanhemmuutta.

Kunnat, seurakunnat, yhdistykset ja muut yhteisöt sekä omat lapset voivat ehdottaa palkittavia äitejä aluehallintovirastoille. Aluehallintovirastojen esityksen perusteella sosiaali- ja terveysministeriö esittää vuosittain kunniamerkin saajia ritarikunnille. Ritarikuntien hallitus antoi ensimmäisen kerran kunniamerkkejä äideille vuonna 1946.

Valtakunnallinen äitienpäiväjuhla sunnuntaina 8. toukokuuta 2022 kello 12.00–14.00 Säätytalolla, Snellmaninkatu 9–11, Helsinki.

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö kunnioittaa äitienpäiväjuhlaa läsnäolollaan. Valtiovallan tervehdyksen juhlaan tuo perhe- ja peruspalveluministeri Aki Lindén. Juhlapuheen pitää Mannerheimin Lastensuojeluliiton puheenjohtaja Mirjam Kalland.

Yhteystiedot

Lehdistö voi olla haastattelupyynnöissä yhteydessä viestinnän suunnittelija Minna Närhilään 28.4. alkaen, sähköpostitse minna.narhila(at)mll.fi ja puhelimitse  075 324 5585.

Muissa äitienpäivään liittyvissä kysymyksissä auttaa perhekeskustyön asiantuntija Emi Maeda, sähköpostitse osoitteessa emi.maeda(a)mll.fi ja puhelimitse numerossa 075 3245 636.

Aiheeseen liittyvät

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Huomioithan, että kommenttisi julkaistaan tarkistuksen jälkeen.

Takaisin ylös