Siirry sisältöön
tyttö on tukioppilas

Tukioppilastoiminta vähentänyt yksinäisyyttä jo 50 vuotta

”Ehkä kun miettii ite 7-luokkalaisena ekana päivänä, se oli aika hirveetä, mä pelkäsin ihan hirveenä, jotenkin halusin sellasen tunteen pois niiltä seiskoilta”, kuvailee 9-luokkalainen tukioppilas tukioppilastoiminnan yhtä tärkeintä tehtävää. Tukioppilaat auttavat uusia 7-luokkalaisia siirtymävaiheessa yläkouluun ja ehkäisevät ongelmien syntymistä.

MLL:n organisoimaa ja kehittämää tukioppilastoimintaa on järjestetty suomalaisissa yläkouluissa jo 50 vuoden ajan. Vuosittain yhteensä noin 11 000 7-9-luokkalaista tukioppilasta vaikuttaa kouluviihtyvyyteen vahvistamalla oppilaiden välisiä vertaissuhteita, kehittämällä kouluilmapiiriä myönteisemmäksi sekä osallistamalla oppilaita koulussa. Koulun yhteisöllisyyden edistäminen sekä yksinäisyyden ja kiusaamisen ehkäiseminen on tukioppilastoiminnan päätavoite. Tähän päämäärään pyritään tukemalla oppilaiden osallisuutta lisäävää vapaaehtoistoimintaa, jossa keskiössä on nuorten väliset vertaissuhteet ja vertaistuki.

Nuorelle yläkouluikäiselle koulu on merkittävä paikka. Siellä nuori viettää suuren osan arjestaan ja luo sosiaalisia suhteita. Tunne ryhmään kuulumisesta ja vertaisten hyväksyntä on yksi tärkeä kasvutehtävä nuoruudessa. Kiusaaminen ja syrjiminen heijastuvat koko koulun ilmapiiriin, vaikkeivat ne kohdistuisi kuin osaan koulun oppilaista. Ne vaikuttavat oppilaiden yhteisiin kokemuksiin, turvallisuuden tunteeseen ja kouluviihtyvyyteen. Kouluilmapiirillä ja oppilaiden osallisuudella on vaikutusta nuorten yleisen hyvinvoinnin lisäksi opiskeluun. Tukioppilastoiminta on siis monella tavalla merkityksellistä.

Tukioppilastoiminnan 50-vuotisjuhlavuotta juhlistetaan valtakunnallisella Moi mä oon -kampanjalla. Kampanjan tarkoitus on lisätä tukioppilastoiminnan näkyvyyttä ja saada yhä useampi nuori kiinnostumaan tukioppilastoiminnasta ja vapaaehtoisena toimimisesta. Kampanja tulee näkymään koulujen omassa viestinnässä, sosiaalisessa mediassa, Nuortennetissä, MLL:n ja MLL:n piirien sosiaalisessa mediassa ja koulutuksissa.

Lokakuussa järjestetään MLL:n ja MLL:n tutkimussäätiön kaikille avoin seminaari, jossa käsitellään nuorten mielenterveyden rakentumista vertaissuhteissa. Tukioppilastoiminnalla on merkittävä rooli koulun arjessa vertaissuhteiden vahvistamisessa. Tukioppilaat luovat myönteistä ilmapiiriä arjen pienillä ystävällisillä teoilla, mutta myös koulussa järjestettävillä tapahtumilla esimerkiksi tanssien.

”Sit se oli semmonen jäänmurtajakin, silleen kun oli tanssinu hetken vaikka jonkun ysiluokkalaisen pojan kanssa, niin sit kun sen ohi käveli käytävällä, niin ei pelottanu enää niin paljon, kun se oli jollain tapaa tuttu.”

Tutustuminen lähtee siitä, kun uskaltaa lähestyä toista ja sanoa ”Moi, mä oon…”

Ettei kukaan jäisi yksin. Tehdään koulusta yhdessä kivempi paikka.

 

Aiheeseen liittyvät

Tukioppilastoiminnan sivuilta lisää materiaalia

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Huomioithan, että kommenttisi julkaistaan tarkistuksen jälkeen.

Takaisin ylös