Siirry sisältöön

Ruoki mielikuvitustasi!

Vanhassa sanonnassa väitetään, että leikki on lapsen työtä. Kuulostaa kamalalta. Leikki on leikkiä, työ on… No, työtä. Leikkimään ei tarvitse taittaa pitkää leikkimatkaa, leikissä ei tarvitse kirjata leikkiaikaa eikä leikissä ole leikkiaikaan kuulumatonta lounastaukoa. Mutta leikistä saa palkkaa, hyvä mielen.

Leikkimielen parasta polttoainetta on hyvä mielikuvitus. Mielikuvitus ei synny tyhjästä, sitä pitää ruokkia. Aluksi leikki on elämän jäljittelyä, opitaan maailmasta leikin kautta aina jotakin uutta. Samalla tavoin opitaan oma kieli, aluksi jäljittelemällä, matkimalla muita ja sitten satuja ja tarinoita kuuntelemalla ja itse lukemalla.

Oletko huomannut, että ajattelet suomen kielellä? Kieli siis ohjaa ajatteluasi. Lukemalla varmistat, että ajattelusi ja mielikuvituksesi työkalut toimivat tehokkaasti. Mitä enemmän luet, sitä enemmän sinulla on ajattelun välineitä.

Onneksi leikkiä ei ole kielletty aikuisiltakaan. Samalla tavalla aikuisenkin mieli pysyy leikkisänä kuin lapsen, tarinoita lukemalla ja kuuntelemalla ajatus nousee lentoon, ja leikki voi jatkua kaiken ikää. Aikuisilla on kuitenkin tärkeä tehtävä, taata lapsella mahdollisuus ja riittävästi aikaa lukea.

Mannerheimin Lastensuojeluliitto on järjestö, joka on lasten puolella. He ahkeroivat, että jokaisella lapsella on hyvä lapsuus ja ympärillä aikuisia, jotka tukevat ja rakastavat. Aku Ankka onnittelee 100 vuotta täyttävää MLL:a, joka tekee mittaamattoman arvokasta työtä onnellisemman Suomen puolesta!

Aku Ankan puolesta
Aki Hyyppä
Aku Ankan päätoimittaja

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Huomioithan, että kommenttisi julkaistaan tarkistuksen jälkeen.

Takaisin ylös