Siirry sisältöön

Tervola ja Salo saavat kiitosta perheiden päivänä

Kansainvälistä perheiden päivää vietetään 15. toukokuuta. YK:n yleiskokous päätti vuonna 1993, että perheet tarvitsevat oman teemapäivän. Teemapäivällä kannustetaan tarkastelemaan, miten sosiaaliset, taloudelliset ja demograafiset menetelmät vaikuttavat perheisiin ja miten kansallisilla päätöksillä voidaan parantaa perheiden ja eri sukupolvien mahdollisuuksia toimia osana tervettä yhteisöä.

MLL:n piirit palkitsevat perheiden päivänä kuntia, joissa lasten ja perheiden asiat on hoidettu hyvin. Tänä vuonna Lapin piirin Kiitos kunnalle -palkinto menee maakunnan lapsiystävällisimpään kuntaan Tervolaan. Tervolassa otetaan upeasti lapset ja lapsiperheet huomioon olivat perustelut palkinnolle.

Varsinais-Suomen piiri kiittää perheiden päivänä kuntaa, joka on osoittanut halunsa olla edistyksellinen ennaltaehkäisevässä lastensuojelutyössä. Tänä vuonna kiitokset menevät Salon kaupungille, jossa on rohkeasti ja ennakkoluulottomasti etsitty keinoja perheiden palveluiden parantamiseen. Lisäkiitoksen Salo saa tavoitteellisesta yhteistyöstä järjestöjen kanssa.

Aiheeseen liittyvät

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Huomioithan, että kommenttisi julkaistaan tarkistuksen jälkeen.

Takaisin ylös