Avustusleikkaukset ja uudet avustuslinjaukset vaarantavat järjestöjen auttavan työn jatkumisen 

Sosiaali- ja terveysjärjestöjen valtionavustuksia (STEA-avustukset) on päätetty tällä hallituskaudella leikata 50 prosentilla. Avustusten kokonaismäärä oli 384 miljoonaa euroa vuonna 2024, ensi vuonna enää 190 miljoonaa euroa. STEA-avustuksilla rahoitettu järjestötoiminta täydentää julkisia palveluja erityisesti ennaltaehkäisevässä työssä, vertaistuessa ja matalan kynnyksen palveluissa. Sote-järjestöjen mittavat avustusleikkaukset heikentävät tätä työtä samanaikaisesti, kun julkinen sektori supistaa omaa toimintaansa, sosiaaliturvaan on tehty suuria leikkauksia ja työttömyys on kasvanut huomattavasti.

Sosiaali-​ ja terveysministeri Wille Rydman on kesäkuun puolivälissä päättänyt vuoden 2027 STEA-​avustusten myöntämisen kriteereistä. Uudet kriteerit ohjaavat STEAn avustusehdotuksen valmistelua ja sitä, mihin avustusleikkaukset ensi vuonna ensisijaisesti kohdistetaan.  

Uudet kriteerit ovat monin tavoin ongelmallisia. Vaikka STEA-​avustuksissa myöntämisessä halutaan painotettavan kohtaavaa toimintaa, ensi vuoden avustusleikkaus on niin suuri (84 miljoonaa euroa), että myös kohtaava toiminta joutuu huomattavassa määrin leikkausten kohteeksi.

Uusien linjausten myötä avustuksia ei jatkossa myönnetä järjestöille, joiden ”toiminta on keskittynyt yhteiskunnalliseen vaikuttamis-​ tai neuvontatyöhön”. Kansalaisjärjestöjen yksi tehtävä on tuoda päätöksen tekoon avunsaajien, kuten lasten, nuorten ja perheiden ääntä ja kokemuksia. Linjaus heikentää mahdollisuutta tuoda esiin heidän ääntään ja myös kriittisiä ja kehittäviä näkökulmia. 

Ministerin linjauksen mukaan avustusta ei myöskään myönnetä jatkossa ”järjestöille, joiden toiminnalla ei ole selkeää yhteyttä terveyden edistämiseen tai toimintakyvyn rajoitteisiin tai joiden toiminta kohdistuu pääasiassa yhteen tiettyyn ei-​terveydellisperusteiseen tausta-​ tai identiteettiryhmään.”   

Tämä on monella tapaa ongelmallinen linjaus. Ensinnäkin sosiaalisen hyvinvoinnin edistäminen on sivuutettu linjauksessa. Toiseksi linjaus on eri vähemmistöryhmiä syrjivä. Rajaus kohdistuu esimerkiksi järjestöihin, jotka edistävät etnisiin vähemmistöihin, maahanmuuttajiin tai sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöihin kuuluvien ihmisten oikeuksia ja hyvinvointia. Kohdennettu toiminta on usein edellytys tosiasiallisen yhdenvertaisuuden toteutumiselle. On muistettava, että laissa sosiaali- ja terveysalan yhdistysten ja säätiöiden rahoituksesta todetaan: ”Valtionavustusta voidaan myöntää laajasti sosiaalisen hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseen. Avustettavan toiminnan tulee osaltaan tukea ihmisten yhdenvertaisuutta, tasa-arvoa sekä perusoikeuksien toteutumista.” 

Keskus- ja kattojärjestöjen avustamiseen liittyvän rajauksen ongelma on se, että ehdotus perustuu hallinnolliseen luokitteluun, ei toiminnan tosiasialliseen merkitykseen. Katto- ja keskusjärjestöt eivät ole pelkästään toisen asteen toimijoita, vaan ne hoitavat useita tehtäviä, jotka ovat keskeisiä hyvinvoinnin edistämisessä. Myös keskusjärjestöillä on itsellään kohtaavaa työtä ja vapaaehtoisten tukea. Niillä on myös keskeinen merkitys vapaaehtoistoiminnan organisoinnin tukena.  

Uusiin avustuslinjauksiin sisältyvät myös niin sanottujen varakkaiden järjestöjen osalta tiukat omarahoitusvaatimukset. Tämä johtaisi lasten, nuorten ja vanhempien tuen vakavaan vaarantumiseen. Omalla rahoituksella ja varainhankinnalla ei ole mahdollista kattaa huomattavasti pienentyviä avustuksia. MLL:n tapauksessa uusi omarahoitusosuusvaatimus voisi tarkoittaa muun muassa Lasten ja nuorten puhelimen sekä Vanhempainpuhelimen toiminnan loppumista, yli 30 000 vapaaehtoisen tuen merkittävää heikkenemistä sekä tukioppilastoiminnan päättymistä. Tätä maan hallituskaan tuskin haluaa. 

Esa Iivonen

Vaikuttamistyön johtaja

Milla Kalliomaa

Pääsihteeri