Nimetön

Oliskohan mitään uusia vinkkejä tähän 8 vuotiaan uhmaan kun ainainen karjuminen ja rangaistusten antaminen. Varmaan monelle tuttu juttu, mitään ei uskota, kaikkea uhmataan. Mahtuu toki tietenkin hyviäkin hetkiä :D. Mutta kyllä välillä tuntuu että keinot on vähissä ja väsymys iskee. Lähinnä haluan omaa käytöstäni muuttaa – pidempää pinnaa ja johdonmukaisuutta omaan toimintaan. Mutta miten???

Nimetön

Meillä on sama tilanne! Omat pelimerkit alkaa olemaan katsottuna. Tiedän että omaa käytöstä ohjaamalla näitä varmaan saisi jotenkin hoidettua eteenpäin mutta joskus sitä on itsekin niin tulistuksissaan tuohon uhmaavaan, niskojaan nakkelevaan lapseen jonka päämääränä tuntuu olevan lähinnä sisaruksiensa ärsyttäminen tai sivulauseista draaman kehittämiseen. Tämä on kyllä aika raskasta sillä hetkellä kun ollaan syvissä vesissä.

Nimetön

Moikka, ihanaa huomata että samoissa vesissä uidaan. Huoh. Meillä on 8v. poika, joka todella uhmaa. Tai en edes enää tiedä onko uhmaa: käyttäytyy huonosti ja on levoton. Opettaja saa koulussa monet kerrat sanoa asioista, eikä usko. Kotona kertoo koulupäivän sujuneen hyvin. eli valehtelee meille usein. Oikeastaan joka kerta kun on tehnyt jotain tyhmää. Itsellä menee palautteen anto lähinnä raivoamiseksi ja huutamiseksi. pelit pois, tv pois, kotiarestia karkkipäivän peruutusta ym. kokeiltu ja homma jatkuu, toisin sanoen poika ei usko mitään, ei kunnioita aikuisen sanaa. Miten saisikin oman ja pojan käytöksen muuttumaan. Keinot loppu..

Nimetön

8 v poika meilläkin. Joskus ihmettelen tosiaan, milloin tottelevaisuus muuttuisi oma-aloitteiseksi opituksi todellisuudeksi. (Huokaus) Yritän aina olla johdonmukainen. Aina selitän syyn, miksi jotain ei saa tehdä tai miksi jokin asia pitää tehdä. Siitä pidän kiinni. Ja mahdolliset sotkut tms joutuu itse selvittämään, siivoamaan tms. Jos olen suutuksissa, siirrän asiasta juttelemisen vaikkapa illalla aamuun, kun olen rauhoittunut.

Joskus mietin, onko uhma palautetta siitä, että vanhemmat eivät ole antaneet riittävästi aikaa lapselleen. Jos sitä ei myönteisellä saa, niin kielteiselläpä saa. Siksi pyrin antamaan omaa aikaani myös yhdessä jonkin tekemiseen päivittäin. Pyöräilemiseen tai lukemiseen vaikkapa, mutta myös jonkin kotityön tekemiseen yhdessä. Säännöllisesti, joka päivä jotakin. En tiedä oliko tästä apua. En tiedä tuottaako tämä toivottua tulosta meillä. Mutta uskon suunnan olevan oikea. Uskon lastemme tarvitsevan paljon myönteistä yhdessäoloa omien vanhempien kanssa ja johdonmukaisuutta.

Nimetön

Viestisi oli samanlainen kuin olisin itse kirjoittanut :). Kiinnitin kuitenkin huomioni siihen, että ”Jos olen suutuksissa, siirrän asiasta juttelemisen vaikkapa illalla aamuun, kun olen rauhoittunut.” Tuoheti on hyvä, mutta olen huomannut, että meillä se toimii siten, että sanon heti olevani ärtynyt, suuttunut ym. mitä sitten olenkaan hänen käytöksestään ja sanon, että nyt en jaksa tuota ja otan aikalisän. Menen vaikka viemään roskia tai jotain poistuakseni tilanteesta. Hänen ikänsä on sellainen, että se on ok. En jätä häntä yksin, en tuomitse häntä ja annan palautteen heti. Eli tilanne rauhoittuu ja voimme jutella asiasta heti, jolloin se ei jää ”kalvamaan”.
Voimia meille kaikille lasten vanhemmille!!!

nimi

Onkohan näiden lasten vanhemmat vielä kuulolla, itsellä nyt samanlainen tilanne että kaikessa uhmataan, vängätään vastaan. Tahallaan ärsyttää ja suututtaa kaikki. Itsellä alkaa pinna olla niin tiukalla ettei juuri ystävällisen palautteen antaminen onnistu ja kaikki menee räyhäämiseksi ja huutamiseksi. Sitten lapsi vetoaa siihen että äiti aina huutaa niin siksi käyttäytyy huonosti. Kuinka tästä pääsee eteenpäin? Kasvaako lapsi ihan vinoon? Ja onko teillä muilla mennyt itsekseen ohi, vai onko tullut diagnooseja?

Hmmm

Olisi tosiaan kiva tietää, onko tilanteet ratkennet mitenkään. Meillä on kohta 8-vuotias tyttö, joka suuttuessaan rikkoo tavaroita ja lyö. Tosin tämä vain kotona. Koulussa on sellainen hiljainen ja vetäytyvä, pari kaveriakin on kyllä löytänyt ja heidän kanssa osaa olla kivasti.
Lyöminen ja rikkominen kohdistuu vain perheeseen. Keskustelu ei onnistu, sillä tyttö alkaa mykkäkoulun tai suuttuu uudestaan, jos yrittää keskustella käytöksestä.

Etäisän pohdintaa lähiäidin antamista rangaistuksista

Mitäs mieltä olette 8v rangaistuksista. Lähiäiti antaa 2 viikon kaveri- ja kännykiellon huoneen siivoamisen kiukuttelusta ja huutamisesta. Mikä olisi sopiva rangaistus ja mikä sen kesto/vaikutus.

Mielestäni rangaistus tulisi kohdistua teon kohteeseen, siis siivoamiseen, toki en nyt osaa mitään järkevää ehdottaa, siksi kysyn teiltä.

Entä rangaistuksen kesto? Usea päivä, viikko tai jopa kaksi on kyllä kohtuuttoman pitkä. Parempia olisivat muutaman tunnin mittaiset, siis 8v:lle. Ihan pienillehän jo muutaman minuutin kesto on sopiva.

Lisäksi lähiäidin rangaistus ulottuu etäisä-viikonloppuun, muuttaen viikonloppusuunnitelmia. Mielestäni rangaistukset eivät saa ulottua toisen vanhemman ja lapsen yhteiseen aikaan.

Ajatuksista kiitollinen etäisä.

Minä_vain

Täällä lokakuussa täyttävä 8v tyttö, joka suuttuu pienistäkin asioista mm. Kun pyytää läksyjä tekemään, laittanut väärään kohtaa ruokaa lautaselle yms. Mietin jo, että voiko olla normaalia vai onko kyseessä jotain muuta. Suuttuessaan heittelee tavaroita useimmiten, leluja jne. Saattaa myös lyödä ja potkia. Ollaan asiasta keskusteltu moneen kertaan, ettei ketään saa satuttaa. Saattaa olla viikko, että kaikki sujuu erittäin hyvin tai sitten viikossa lähes joka päivä, kun kilahtelee mistä vaan. Mitä pitäis yrittää, voiko selvitä omin keinoin vai tarvitseeko apua pyytää ulkopuolelta.

S

Mulla kans ihan hirvee ongelma tällä hetkellä 8-vuotiaan tytön kanssa. Saa raivokohtauksia ihan ihme asioista, potkii, lyö, yrittää heittää tavaroita ikkunaan, nappaa mun läppärin ja meinaa heittää sen lattialle. Nyt jo kahtena iltana peräkkäin tapeltiin samasta asiasta eli nukkumaan menosta. Meno tuntuu tällä hetkellä ihan sairaalta 😖 alkaa myös kiljumaan niin kovaa että naapurit kuulee jos ei saa mitä haluaa, esim lisää puhelinaikaa. Asun tyttären kanssa kahdestaan ja alan jo oikeasti olla neuvoton. Hän haistattelee ja sanoo että lyön häntä, kun yritän pitää häntä paikoillaan sillä välin kun hän potkii ja hakkaa mua. Haukkuu minua sairaaksi, vammaiseksi, rumaksi. Help! Onko tämä ohimenevä vaihe vai olenko täydellisen epäonnistunut kasvatuksessa?

Kukkuu

Meillä melkein 8-vuotias tyttö härnää jatkuvasti pikkusiskoansa. Vie tavarat pikkusiskolta käsistä ja siitä sitten lähtee riidat lasten välillä. Kyllä pikkusiskokin ärsyttää isompaa tahallaan ja häntä myös torutaan vääränlaisesta käytöksestä.

Olen koittanut luovia miehen kanssa näistä tilanteista ja päästä ohi mutta mikään ei tunnu auttavan. Kun itsellä menee hermo jatkuvaan uhmaamiseen ja lasten riitelyyn, niin se on sitten siinä. Huudan ja koitan lapset saada lopettamaan riitelyn. Käyttäydyn kuin pieni lapsi itsekin kun en keksi enää keinoja ja en vaan enää jaksa komennella kun mikään ei meinaa mennä perille. Isomman ohjaaminen omaan huoneeseen aiheuttaa isommalla lapsella suuret itkupotkuraivarit ja hän ei pysy huoneessaan. Potkii ovea ja raivoaa. niissä tilanteissa on niin avuton olo ja yritän ottaa lapsen syliin kiinni pitäen, ettei vahingoita vahingossa itseään eikä muita. Mutta raivoaa vaan ja on kuin mielipuolinen hullu…jos näin voi omasta lapsesta sanoa.
Koulussa tyttö on mallikelpoinen ekaluokkalainen ja koulu sujuu hyvin, oppimisvaikeuksia ei ole. Kavereita riittää.

Helle

8- vuotiaalla pojalla kans on aivan ihmeellinen vänkyttelykausi menossa. Pyöräily ei innosta yhdessä uudella pyörälläkään, ylipäätään mikään yhdessä tekeminen ei kiinnosta. Valittelee tylsyyttä, kaveritkin asuu kauempana ja mummulassakin ramppais vaikka joka päivä. Joka päivä vääntöä jostain ja huudoksi menee. Pitäis koittaa pysyä järjissään, kun on pienempikin huollettavana. Miksei nykypäivänä oo semmosia kesäsiirtoloita minne saa lähettää penikkansa olemaan? Ennen taisi tosiaan olla helpompaa.

Vastaa aiheeseen: 8 vuotiaan uhma

Olethan kohtelias ja kunnioitat muita keskustelijoita. Viestit tarkistetaan ennen julkaisua.