Olen seurustellut 5 vuotta miehen kanssa joka on osoittaunut narsistiksi vuosien varrella ja etenkin lapsen tulon jälkeen. Saimme lapsen marraskuussa 2012 ja olen eroa miettinyt siitä lähtien. Nyt alkaa aika olla käsillä kun voin asian hänelle esittää.
Narsismi ilmenee esim. muiden ihmisten lyttäämisellä (myös minun), itseään hän pitää kaikkien yläpuolella ja hänen menonsa menee kaiken edelle. Hän ei arvosta minua pätkääkään ja tekee asioita vain jos hän itse niistä jotenkin hyötyy. Empatia kyky puutuu kokonaan.
Lisäksi emme ole vuoteen tehneet mitään yhdessä (perheenä tai kahdestaan). Aina kaverit ja firman jutut menee edelle. Ravintolaan hän ei minun kanssa kahdestaan lähde vaan ilmoittaa että mitä me siellä nyt kahdestaan tehtäisiin. Hänelle riittää se että asumme saman katon alla, mutta mitään muuta ei yhdessä tarvitse tehdä. On jo pidemmän aikaa tuntunut siltä että olisimme kämppiksiä ja tunteeni hän on tappanut omalla toiminnallaan.
Kotitöitäkään hän ei tee vaan kaikki jätetään minulle vaikka minä olen päivät töissä ja hän kotona. Kun tulen töistä kotiin hän lähtee ja tulee vasta illalla kun olen jo mennyt nukkumaan. Kotiin tullessa saan aina ensimmäiseksi siivota hänen sotkunsa. Suorastaan v***ttaa tämä toiminta.
Hän osaa myös olla ihana ja hurmaava kun sille päälle sattuu ja se varmasti onkin syy miksi aikoinaan häneen ihastuin ja näin kauan olemme yhdessä olleet. Lapsen tulo kuitenkin avasi silmäni ja muutti kaiken. Olin alussa käytännössä yksin lapsen kanssa kun mieheni ryyppäsi monta viikonloppua ja oli poissa kotoa eikä vastannut puhelimeen. Siellä yksin leikkaushaavani ja vauvani kanssa kuumeessa yritin hänelle soitella ja puhelin oli kiinni. Tämä jotenkin laukaisi ajatuksen että ero on ainut vaihtoehto.
Asumme omistusasunnossa joten talo täytyy myydä kun ero tulee. Olen siksi joutunut odottamaan lähes vuoden tätä päätöstä koska silloin olemme asunneet asunnossa kaksi vuotta eikä meidän tarvitse maksaa myyntivoittoveroa ja saan pesämunan uuteen asuntoon lapseni kanssa. Nyt alkaa hetki olla käsillä ja tunnen helpostusta mutta samalla myös pelkoa, miten hän suhtautuu asiaan. Väkivaltaa minun ei tarvitse peleätä, sillä sitä hän ei ole koskaan harjoittanut eikä ole sen tyyppinen ihminen. Pelkään ehkä sitä että romutan hänet täysin tai joudumme riitelemään lapsen huoltajuudesta.
Hänellä ei ole aavistustakaan aikeistani ja hän tuntuu olevan oikein tyytyväinen nykytilanteeseen, joten pudotan aikamoisen pommin hänen niskaansa ja se tässä vähän jännittää… Onko muita samassa tilanteessa olevia tai saman setin läpikäyneitä, joilta voisi saada tukea/vinkkejä?
Hei…meillä on muuten ihan vastaava tilanne…mutta olimme kyllä kesällä yhdessä yhden illan…eron korvilla ollaan oltu jo monta kertaa mutten rohkene lähteä…en ehkä pärjäisi taloudellisesti. Mieheni on tosi hyvä isä lapsille ja sekin on syy jäädä vielä. Mutta itse olen aivan loppu. Omaa aikaa ei ole yhtään sillä miehelleni on tärkeämpää päästä esim. Kalaan raskaan työviikon jälkeen. Olen yksin lasten kanssa sunnuntai illasta torstai iltaan. Haluaisin käydäbedes kaupassa rauhassa mutta liian pitkän kauppa reissun jälkeen saan kuulla kunniani.viimeisin oli kun pyysin lupaa käydä kirpputorilla kauppareissulla eikä lupa ihan helpolla hellinnyt. Itse olen aika jästipää ja siksi kova laittamaan vastaan miehelleni. Välillä en tiedä kumpi on narsisti. Mutta asia selvenee aina siitä kun oma mieleni pahoittuu ja itken avoimesti ei mieheni viitsi olkaansa kopauttaa kysyäkseen mikä on? Raastavaa…tuntuu kuin kaikki tunteet olisivat täysin kadonneet hänen puoleltaan. Siksi en tiedä onko se narsismia vai vaan tunteettomuutta ja itsekkyyttä. Minä itse tuntuu kuitenkin olla herralle se tärkein. Minä jopa ennen lapsia. Kun pyydän häneltä jotain saan ruinata ja suunnilleen polvillani anoa. Alistavaa. Apua kaipaisin minäkin. En ole rohjennut vielä pariterapiaan. Osa asioistamme on parantunut mutta osa huonontunut hirveästi. Alan olla loppu.
Hei pienen lapsen äiti.
Kirjoituksesi herätti monenlaisia ajatuksia ja haluaisin tuoda tässä muutamia näkökulmia pohdittavaksi, jos saisit näistä apuja ja tukea arkeen.
Kirjoitit, että olette olleet yhdessä 5 vuotta ja teillä on yhteinen, kohta vuoden täyttävä lapsi. Koet, ettei miehesi arvosta sinua, ei ole läsnä arjessa ja ei sitoudu perheeseen tavalla, jota toivoisit.
Lapsen syntyminen parisuhteeseen, oli se kuinka toivottu ja ihana asia itsessään, voi laukaista perheessä kriisin. Arkirytmi muuttuu, lapsen tarpeet menevät usein vanhempien tarpeiden edelle ja myös mahdollinen vanhempien väsymys vie voimia arjessa.
Oletko pystynyt puhumaan näistä ajatuksistasi miehesi kanssa? Tietääkö hän, että toivot enemmän yhteistä aikaa ja asioiden jakamista? Joskus itselle tärkeistä asioista puhuminen on vaikeaa ja toivoo ehkä, että puoliso itse huomaisi tai ehdottaisi jotain kivaa yhteistä tekemistä.
Jos sinusta tuntuu, ettet tule kuulluksi ja nähdyksi toiveitesi ja tarpeittesi kanssa, niin voisitko kirjoittaa miehellesi kirjeen, jossa aidosti avaat mielesi; kerrot kuinka pahalta sinusta tuntuu se, että tunnet jäääväsi tärkeysjärjestyksessä työn ja kaverien taakse. Ja että toivoisit hänen voivan osallistua enemmän kotitöihin, koska perhe ja koti on yhteinen yritys ja yhteinen voimavara parhaimmillaan.
Ei tunnu kovin reilulta, että palkkatyösi jälkeen kotona odottaa toinen työmaa eli ne tekemättömät kotityöt – pystyn kuvittelemaan kuinka raskaalta ja turhauttavalta se sinusta tuntuu. Ehdotukseni olisi, että istutte yhdessä alas ja laaditte ihan konkreettisen ”vastuulistan” kotihommista: toinen voisi esim. viikon ajan olla ruokavastaava eli tehdä kauppareissut ja valmistaa ruoan ja hoitaa tiskit ja toinen esimerkiksi pyykkivastaava eli hoitaa ne hommat. Kun työt ovat konkreettisesti listattuina ja merkittyinä, olisi varmaan helpompi tehdä kompromissejä ja myös miehesi huomata, että sinulla on aika lailla kädet täynnä töitä.
Kysyn vielä, että onko ero ainoa vaihtoehto mielessäsi vai näetkö sinä toivoa suhteessanne, jonka vuoksi voisi vielä yrittää? Kirjoitat, että miehesi osaa olla ihana ja hurmaaava, joten jotain lämpimiä tunteita sinulla vielä taitaa olla miestäsi ja lapsesi isää kohtaan.
Oletko miettinyt esimerkiksi parisuhdeterapiaa, jossa voisi lähteä vähän aukomaan suhteen solmukohtia? Minusta suhteessa pitäisi teidän löytää nyt keskusteluyhteys ja jos tilanne suhteessa on jo aika tulehtunut niin ehkäpä täysin ulkopuolinen ammatti-ihminen voisi olla hyvä apua teille.
Ainakin Kirkon perheasiain neuvottelukeskuksesta saa ilmaista neuvontaa ja sinne voi mennä yksin tai yhdessä juttelemaan, myöskin vaikka ei olisi kirkkoon kuuluva. Omakohtaisesti voin lämpimästi suositella ainakin tätä vaihtoehtoa. Joskus auttaa jo se, että saa ääneen sanottua kaiken turhautuman ja se voi herättää puolison ymmärtämään, mitä toinen käy läpi ja tuntee.
Onko teillä tukiverkostoa lähellä, esim. isovanhempia, jotka voisivat vaikka joku viikonloppu ottaa lapsen hoitoon hetkeksi, niin pääsisitte kahdestaan viettämään aikaa? Kerro miehellesi suoraan, että kaipaat sitä ihanaa ja hurmaavaa miestä, johon rakastuit ja etttä haluat saada suhteenne toimimaan, koska tällä hetkellä sinulla on ylikuormittunut ja arvottomaksi tulemisen tunne.
Voimia syksyynne! Toivon, että saatte ennen kaikkea nyt keskusteluyhteyden toimimaan, tunteesi sanoitettua ja siinä voisi ulkopuolinen taho olla hyvä konsti.
Keskusteleminen ja varsinkin jonkin ulkopuolisesn kanssa on täysi mahdottomuus. Olen monesti sitä yrittänyt (kahdenkesken) ja aina sama lopputulos: ”mikä nyt on muka huonosti, jos ei miellytä niin aina voi lähteä lätkimään”. Hän ei ole valmis muuttamaan elämäntapojaan vaan minun täytyy sopeutua hänen elämäänsä. Joskus muutosta voi olla esim. muutama viikko ja sitten taas palataan takaisin samaan vanhaan.
Olen yrittänyt ehdottaa yhteistä aikaa mutta esim. ravintolaan ei voida mennä, koska hänen mielestään meidän ei ole mitään järkeä mennä kahdestaan ravintolaan koska meillä ei ole mitään puhuttavaa. Hänelle riittää yhdessä oloksi se se että asutaan saman katon alla.
Tunteeni ovat kyllä jo aika kuolleet ja hän lähinnä ärsyttää minua kun olemme yhtä aikaa kotona. Emme enää keskustele lainkaan kotona ollessa ja muutenkin koko juttu on kuihtunut aikalailla kasaan. Pinna on tiukalla molemmilla koko ajan ja eniten minua syö se että hän huutaa ja kiroilee lapsellemme (esim. Nyt v***u hiljaa, mikä hel***ti on että pitää koko ajan kitistä).
Olen jo päättänyt erota ja aion asian hänelle ilmaista joulukuun alussa. Vähän vaan jännittää miten asiat sujuu ja kuinka pystymme sopimaan kaikesta, sillä hän todella osaa olla erittäin hankala ihminen.
Hei!
Onnea, kun olet tunnistanut ongelman.
Käytännön neuvoina antaisin: ota itsellesi ja lapsellesi vuokra-asunto, jätä avioerohakemus ja muuta pian. Sitten pyydät pikaiseen kunnan lastenvalvojalta ja -suojelulta konsulttiapua ja vaadit vanhemmuuden selvitykset. Teet miehestäsi lastensuojeluilmoituksen lapsen kasvatuksen ja kiintymyssuhteen laiminlyönnistä.
Miehesi on epäkypsä isäksi, sen näkee tekstistä. Minkälainen hänen oma kiintymyssuhteensa on ollut oman isänsä kanssa?
Tekstistäsi paistaa pettymyksesi sekä miehesi mustasukkaisuus: lyttäämistä, juomista, kaverit ensin… ”akka pysyköön kotona”.
Kun asioit lastenvalvojalla ja -suojelussa, vaadi kaikki heti kirjallisena allekirjoitettuna.
Jos olet nuori ja kokematon, ota kunnan sosiaaliasiamies tueksesi asioiden hoitoon. Hän on puolueeton ja antaa tarvittavat neuvot.
Koska avioeron ensimmäisen vaiheen alkamiseen menee viikkoja ja sitten tulee harkinta-aika 1/2-1 v, teillä on mahdollisuus käyttää pariterapiaa jne. Ota sosiaaliasiamieheltä kaikki tieto, mitä keksit.
Toimeentulosta ei tarvitse olla huolissaan ollenkaan.
Lapsesta tulee terve, kun hänellä on 1 terve kiintymyssuhde täysipäiseen vanhempaan.
Pyydä lisäksi itsellesi psykologiset selvitykset, koska taustallasi voi olla masennus, joka vaatii hoitoa. Usko pois: lastensuojelu tukee sinua, kun näytät heille, millä asioilla on elämässäsi merkitystä.
Onnea matkaan! Vuoden päästä voit huokaista ja mitä pidempään olet erossa narsistista, huomaat elämän helpottaneen.
Hänen isänsä ei ole ollut kuvioissa vaan lähti kun mies ja hänen sisarukset olivat pieniä. Isä asuu tässä lähellämme nykyään, mutta mieheni ei halua olla juuri missään tekemisissä isänsä kanssa.
Naimisissa emme ole (onneksi). Mieheni on avioliitosta sitä mieltä että se täysin turhaa humpuukia ja hän ei aio koskaan mennä naimisiin.
Meidän pitää vain myydä yhteinen asuntomme ennen kun voin muuttaa. Minulla ei ole rahaa maksaa kahta asuntoa yhtäaikaa. Ajattelin kyllä ehdottaa miehelleni että maksaisimme vain lainan korkoja kun olen erosta hänelle ilmoittanut. Tällä tavoin minulla olisi varaa katsoa uutta asuntoa ennen kuin omamme on myyty. Meillä on kuitenkin yhteinen laina, joten en voi yksin tehdä siihen muutoksia, eli minun täytyy ensin hänelle kertoa eropäätöksestäni.
Ok. Harmi, että miehesi omalla tavallaan toistaa sitä, mitä on itse kokenut lapsuudessaan.
Rehellisesti sanottuna: teidän tilanteessa on hyvä, kun ette ole naimisissa.
Onko teillä vielä monta vuotta asuntolainaa jäljellä?
Sinuna ottaisin kyllä oikeasti kuntasi sosiaaliasiamieheen yhteyttä ja kysyisin, mitä voisi/kannattaisi tehdä. Hän neuvoo sinua oikeasti ja on asiamiehenä puolueeton.
Mieti, miltä lapsistasi ja itsestäsi tuntuu asua vielä vuosia siinä jo huonoksi käyneessä tilanteessa.
Voimia ja rohkeutta!
Olen elänyt 8 vuottaa narsistin kanssa,se avoliitto karsiutui jo 2003,minulla oli edellisestä liitosta 2 poikaa nyt jo poissa kotoa.Tämän 8 vuoden aikana meille syntyi tyttö, nyt jo 12v. Se kun halusin lähteä pois tästä kyseisestä liitosta oli liikaa silloiselle miehelleni ja nyt jatkuu tyttären tapaamisten kautta kosto. Milloin mitenki, tyttö on viimeksi ollut isällään heinäkuus 2013,piti olla 2 vko oli 1. Miehellä on uudesta liitosta joka on myös kariutunut 7v ja 4v tytöt,tämä 7v tyttö määrää isäänsä ettei saisi ottaa tätä 12v tyttöä silloin kun he ovat siellä yms ja viimeisin että tyttöni 12v ei saisi pitää kännykkää mukanaan kun menee isänsä luo, isä ei suvaitse että pidän joskus yhteyttä tyttöön ollessaan hänen luonaan. Tytölläni on laaja-alaiset oppimisvaikeudet joka vaikuttaa moneen asiaan, myös että tulee helposti riitä näiden siskojen kanssa. Mutta narsistista ei eroo pääse kun vasta haudassa.
Eroa! Lähde! Ota lapsesi ja tee itsellesi oma koti.
Kuulostaa jyrkältä, mutta tee niin. Olet onneton, miehesi ei tule muuttumaan ja tilanne voi vain pahentua.
Mieti onko parisuhteesi miehsi kanssa sellainen, jonka haluaisit omalle lapsellesi? Vielä lapsi on pieni, mutta hän tulee oppimaan parisuhteen mallin omilta vanhemmiltaan – isältään tavan kohdella äitiä, naisia. Tavat selvittää ongelmat pakenemalla ja ryyppäämällä. Sitä on tarjolla lapsellesi. Lähde! Eroa.
Minulla oli hieman samanlainen tilanne. Miehenä narsistininen alkoholisti. Välillä aivan upeaa ja ihanaa, hän osasi olla hurmaava – mutta vain silloin kun hän jotenkin katui tai hänen ”otteensa minusta” herpaantui. Hienot hetket olivat upeita. Oli reissuja Pariisiin, timanttikoruja, hemmottelua… Mutta, ja nyt tulee se paha mutta. Arki oli kamalaa. Tein töitä, olin vastuussa yksin kodista ja lapsesta. Mies hoiti välillä jotain, ja se oli aina tosi suuri juttu. En edes viitsi mennä kaikkeen siihen, minkälaista elämä oli.
Viimein uskalsin lähteä. Lapsemme oli 2v ja mä vaan sanoin, että nyt riittää. Sukulaiseni ja ystäväni tukivat mua, vuokrasin asunnon ja lähdin. Mies asuu yhä yhteisessä asunnossamme ja on nyt niin katuvaa. Hän ei käsitä miksi lähdin, tunteet ailahtelevat syyttelyyn ja aneluun. Ja toisinaan hän taas käsittää ja on hakenut apua alkoholiongelmaansa jne. Koko ajan hän yrittää saada minua takaisin. Lupasin hänelle 6 kk harkinta-ajan, mutta nyt tilanne on se, ettei hän anna minulle omaa rauhaa.
Erotilanteeseen hain apua ensin työterveysprykologilta ja sen jälkeen minut ohjattiin psykalle kunnan puolelle. Se on ollut pelastukseni. Mieheni on onnistunu murtamaan itsetuntoni melkein kokonaan ja nyt vähitellen vasta ymmärrän mitä oikein on tapahtunut. Etäisyys auttaa parantumaan.
Ajattele aisaa vaikka niin, että mikä nyt voisi olla kamalampaa kuin narsistimiehen kanssa eläminen? Jos olet kahdestaan lapsen kanssa, saat itse päättää omasta arjestasi. Sinun ei tarvitse valvoa ja ahdistua toisen aikuisen tekemisistä. Olet itsenäinen ja voimakas! Ota siis oma elämäsi hallintaasi. Se on myös parasta sinun lapsellesi! Kun sinä voit hyvin, voit olla paras äiti lapsellesi ja lapsesi voi ja kasvaa hyvin.
Itseäni auttoi myös, että nauhotin omaa monologiani silloin, kun olin vihainen ja pettynyt ja surullinen tilanteestamme. Ja sitä kuuntelin päätökseni tueksi. Olin päättänyt lähteä ja silti epäröin. Mieheni melkein puhui minut monta kertaa ympäri ja näissä tilanteissa saatoin esim mennä hetkeksi vessaan kuuntelemaan tuota nauhoitusta salaa. Myös soitin aina siskolleni ja parhaalle ystävälleni, kun yritin epäröidä ja he kannustivat pitämään oman pääni.
Lähdössä olen ja tammikuussa Se tapahtuu. Jännittää ja ahdistaa vaan se miten kaikki tulee menemään, mutta samalla tunnen helpotusta. Päätin odottaa joulun yli sillä en vain ehdi järjestelemään asioita ennen sitä. Parasta tässä on vielä se että paras ystäväni, jolle olen asioista puhunut lähtee vuoden vaihteessa pitkälle reissulle ja palaa vasta kesällä eli ei ole minua tukemassa. Onneksi sentään minulla on vanhemmat ja muita ystäviä… Rankkaa tässä kyllä tulee olemaan mutta kaikesta selviää!
Minulla on kokemus myös narsisti miehestä.
Kun tapasimme, hän oli niin mukava, kohtelias ja kehui aina minua,piti minua kuin kuningatarta. Osti minulle kalliita kukkia, koruja ja vaatteita. Ajelutti minua ympäriinsä. Vei ulos syömään ja kehui kaikille kuinka täydellinen olen…
mutta sitten hiipi pikkuhiljaa mustasukkaisuutta, josta olin tietenkin immarreltu kun hän ns. välitti minusta ja pelkäsi menettävänsä minut. Sitten yht’äkkiä kaikki muuttui. En saanut kulkea ravintoloissa yksin, mennä kaupungille enkä olla ystävieni kanssa yksin. Kerran menin vanhempieni luo kyläilemään ja käymään äidin kanssa ostoksilla ja puhelimeni oli unohtunut vanhemmilleni, kesken ostosten isäni soitti äidilleni että puhelimeni oli soinut ainakin 100 kertaa ja mieheni oli soittanut isälleni ja kysynyt missä olin. EX mieheni oli tarve aina tietää missä olin, mitä tekemässä ja kenen kanssa (Jos hän oli esim. itse ystävän luona käymässä jne.)
Ja riitoja alkoi tulla monta kertaa päivittäin. Ystäväni alkoi pikku hiljaa kaikota ympäriltäni, ja ex mieheni puhui minulle heistä aina ikävään sävyyn. Hän aina keksi mitä oli ystäväni muka hänestä sanoneet tai puhuneet muille ja että ystäväni olivat minusta puhuneet pahaa. Pian eX mieheni alkoi arvostalle ihan tuikituntemattomia ihmisiä, esim. Jos ollain oli huonompi auto (Hän tuumasi, että varmaan huono liksa kun ei oo parempaa varaan kuin minulla), tai toisten vaatteita, ulkonäköä ylipäätänsä, omaisuutta.. hän vähätteli muita. Mutta hän suorastaan kehui itseään aina muille kuinka hyvä ihminen hän on, siis ihan kaikesta. Monesti tunsin myötähäpeää miestäni kohtaan ja surua ihmistä kohtaan jota mieheni oli pahoittanut.
Asiat vielä muuttuivat pahempaan suuntaan kun tulin raskaaksi. Hän oli heti valmis menemään kihloihin, tai pikemminkin hän päätti niin ja oli käynyt katselemassa yhteistä asuntoa. Pian hän piti minua kuin koiraa, alistamista ja minun kontrollointia. Hän ohjaili ja päätti asioita puolestani, häntä ei kiinnostanut jos hän oli pahoittanut mieleni ja riidoissa hän syytti aina minua, sanoi vain kuinka tyhmä ja avuton olen. Etten ymmärrä ja minä olin aina se joka teki väärin. Hän muka omisti minut nyt kun olen raskaana. En saanut enää huolitella ulkonäköäni, ettei vaan kukaan muu mies katsele. Kuljin pitkään pelkissä verkkareissa, isossa kollarissa ja hiukset joko ponnarilla tai pipo päässä. Mutta sitten kun riidat pahenivat pahenemistaan alkoi uhkailut ja kiristäminen. ”Miten voit olla tuommoinen kun ostin sinulle sen hienon korun?!?!” Hän oli muka ns. ostanut minut ja piti omanaan kun oli ostellut minulle alkuaikoina kaikenlaista, ajeluttanut ja tehnyt vuokseni kaiken. Kun aloin olla vakavissani erosta, hän heittäytyi pikkulapseksi ” Et voi hylätä minua! Minä tapan itseni jos sinä niin teet!!” Ja aina hän sai minut puhuttua ympäri. Mutta sitten vain päätin että nyt!, nyt tulee loppu tälle suhteelle, en voinut lainkaan hyvin. Otin kimpsut ja kampsut ja lähdin vauvamasuni kanssa. Sitten alkoi viikkojen piina, vainoamista ja kiristystä ja uhkailua. Monesti hän minulle sanoi ”Et sä pärjää ilman mua, Sinä et ole mitään ilman mua, kukaan ei sua usko etkä ole minkään arvoinen!” (Paljon ikävää oli tuossa suhteessa, mutten viitsi ihan kaikkea yksityiskohtia kertoa. Tuollainen oli oma kokemus noin tiivistettynä)
Onneksi tuosta on vuosia vuosia aikaa ja tällä hetkellä kaikki on hyvin. Mutta sinulla on tuollainen tilanne, talo ja kaikki. Sinuna varautuisin kaikkeen, hankkia valmiiksi kunnon lakimies joka on perehtynyt narsisteihin, tai ainakin etsiä tietoa valmiiksi kunnon lakimiehestä ja huoltajuus asioissa sinuna vaatisin vanhemmuustestiin, sellainen arviointi systeemi. Tärkeää on myös läheistesi tuki ja ymmärrys, joilta saat apua.
” Pelkään ehkä sitä että romutan hänet täysin tai joudumme riitelemään lapsen huoltajuudesta. ” Se millainen hän on ollut sinua kohtaan monta vuotta, varmasti saanut sinut itkemään ja tuntemaan turhaa syyllisyyttä. Sinuna en pelkäisi hänen romuttamistaan. Ja narsistille on tuhra kertoakkaan kuinka pahalta on hänen menemiset ja tekemättömät kotityöt tuntunut, ei hän tunne myöntätuntoa ketään kohtaan, vaan varmasti kertoo ja syyttä, mitä sinä olet (muka) tehnyt ja miten pahalta hänestä on tuntunut. Sinuna valmistuisin kaikkeen ja varautumaan. Kerää tietoa ja faktoja, säilytä uhkaavat ja kiristely tekstiviestit (Nyt ja eron jälkeen jos niitä alkaa ilmetä). Muista omat tunteesi. Paljon voimia sinulle ja voima halauksia. Asiat varmasti helpottuvat ajan myötä. Ajattele itsesi ja lapsesi parasta, ei ole teille kummallekkaan hyvä jäädä suhteeseen, jossa on huono olla ja on paljon henkistä väkivaltaa. Et ole yksin.
Keräsin nyt rohkeuteni vuoden vaihteessa ja ilmoitin halustani erota. Mieheni reaktio oli aluksi että selvä näin sitten tehdään. Hetken mietittyään hän kuitenkin sanoi ettei halua erota ja minun pitää antaa hänelle mahdollisuus ennen kuin hän suostuu eroamaan. Keskustelu oli pitkä ja välissä ehdimme jo taistelemaan lapsen huoltajuus asioista ja asumisesta yms… Yritin kolme tuntia toitottaa etten halua enää yrittää, en jaksa lähteä tähän ralliin enää. Hän ei antanut periksi vaan sanoi että hän haluaa mahdollisuuden vielä yrittää ja sen jälkeen vasta suostuu eroon. Nyt en tiedä kauan hän aikoo yrittää ja en voi tehdä muuta kuin odottaa ja ilmoittaa asiasta uudestaan jossain vaiheessa. Tässä sitä vaan roikkuu löyhässä hirressä ja stressitaso on aika pilvissä.
Yritystä hänen suunnaltaan on ollut jonkin verran (ollut kotona enemmän ja ei suutu minulle) mutta ei se enää riitä. Minun tunteeni ovat kuolleet ja en millään näe meillä yhteistä tulevaisuutta. Olen myös huomannut hänen alku intonsa laantuneen tähän yrittämiseen ja tiedän että se ajan kanssa häviää kokonaan, minkä vuoksi en itse jaksa lähteä tähän mukaan. En ole onnellinen ja minulla on oikeus olla onnellinen. En myöskään koe olevani hyvä äiti lapselleni jos jään tähän suhteeseen riuduttamaan itseäni. Jännittää vaan nyt miten hän reagoi kun uudestaan tuon asian esiin ja meneekö kaikki likaiseksi esim. riitelyyn huoltajuudesta yms… En lapsen takia haluaisi erota riitaisasti vaan haluaisin säilyttää hyvät välit eronkin jälkeen, mutta pahoin pelkään miten tässä käy. Toivon että hän nyt vain päästäisi irti ja antaisi minun mennä…
olen juuri tällä hetkellä melko samanlaisessa tilanteessa.pitkän yhdessä olon aikana olen alkanut huomaamaan hänessä paljon narsistisia piirteitä.hän esim ilmoittaa lähtevänsä kauppaan ja palaa 1-5 päivän kuluttua takaisin.sama toistuu joka viikko.lasten synttäreille ei tulla kun on mieluummin juomassa.mitään ei tehdä kahdestaan tai yhdessä koko perheenä,aina vain hän ja hänen kaverinsa.olen tässä viimeisen puolen vuoden aikana yrittänyt tehdä eroa,joka kerta kun olen saanut lopullisesti tarpeekseni ja ilmoitan etten enää pysty tähän hän onnistuu aina kääntämään mun pään esittämällä olevansa ihan romuna ja vakuuttamalla että hän muuttuu ja että lopettaa juomisen.hän vannoo että oma perhe on kaikki kaikessa ja ettei hän voisi elää jos menettäisi sen.tsemppaus ei kestä kauan ja kaikki palaa taas tuttuihin kuvioihin ihan muutamissa viikoissa.hänellä on aina syitä siihen miksi hänellä on oikeus olla juomassa ja minä olen kylmä tunteeton h**ra joka ajattelee vain omaa persettään jos otan hänen reissuistaan nokkiini.nyt olen saanut vihdoin itselleni selkärangan ja tuntuu hyvältä!aloin hakemaan asuntoa,ilmoitin miehelleni etten enää voi elää näin.sain asunnon ja 3viikon päästä olisi muutto ja sit tämä vihdoin loppuu.mieheni otti eron todella vaikeasti ja hänen tunteet heitteli laidasta laitaan.välillä sain kuulla armotonta huutoa mm siitä mikä p***a minä olen ja että tämmöiset ihmiset pitäis ampua(ja ikävä kuulla tämmöistä kielenkäyttöä ihan lasten kuullen) välillä hän taas oli ihan murtunut ja sanoi ettei näe enää mitään syytä elää jos häivyn lasten kanssa hänen elämästään.sääli puree muhun hyvin heikkona hetkenä sorruin antamaan hänelle vielä yhden tilaisuuden ja lupasin että jos hän saa elämänsä kuntoon voisimme muuttaa takas yhteen.todellisuudessa en näe tätä tapahtuvan.enkä näe enää että meillä olisi mitään suhteessa jäljellä.mutta nyt on sopu edes näille kolmelle viikolle mikä on erittäin hyvä sekä minulle että lapsille.kohta uusi elämä:)
Olen itsekin nyt saanut eron tehtyä kuukausi sitten. Mies muutti kaverinsa luo ja asuntomme on myynnissä. Ero oli minulle todella kova pala ja itkiessä meni pari viikkoa. Olemme kuitenkin saaneet kaiken sovittua sulassa sovussa ja olemme erittäin hyvissä väleissä. Uskomatonta kyllä!! Lapsen isä muuttaa nyt ulkomaille ja siirtää huoltajuuden minulle. Uusi asunto on haussa ja kun oma on myyty pääsen aloittamaan uuden elämän tyttäreni kanssa. Olo tuntuu helpottuneelta mutta välillä hyvin yksinäiseltä. Ehkä Se kuitenkin kuuluu asiaan kun on monta vuotta toisen kanssa asunut vaikka mitään emme yhdessä tehneetkään. Uskon että elämä vielä voittaa ja saan kaiken järjestymään. Lapsen isä on sanonut että lasta tulee tapaamaan aina kun suomeen on tulossa. Huonekalut hän jätti kaikki minulle ja autoa saan käyttää kesään asti, jonka jälkeen hän maksaa elatusmaksua. Onhan tässä aika rankkaa kun on työ, koulu, lapsen hoito, kodin myynti, uuden kodin etsintä ja erosta selviäminen kaikki yhtä aikaa hoidettavana, mutta pitää pysyä vahvana lapseni takia, sillä hän on minulle elämä ja kaikki.
Voimia sinulle!Olet tehnyt raskaan päätöksen mutta varmasti oikean!Olet rohkea nainen!Alku tulee olemaan henkisesti raskasta ,mutta kun siitä selviät huomaat miten ihanaa ja elämisen arvoista elämä voi olla.Pikku hiljaa huomaat että selviät oikein hyvin niin tloudellisesti kuin henkisesti ja kaiki puoli hyvin ja jopa paremmi kuon huonossa liitossa jossa joutuu kärsimää on syy sit likä tahansa.Sanon tämän myös muille samoissa asioissa painiskeleville.Itselläni on rankka ero takana johon liittyi väkivallan uhkaa ym. Ex.ä kyllä osaa kiristää ja keksiä vaikka mitä edelleenkin vaikka erosta kulunut jo reippaasti yli vuosi.Kaikki kiristykset ja uhkilut ym.painostus tulee lasten kautta ja heidän tapamisiin liittyen vaikkei se tapaaminen tai lapset ole se tärkein vaan pääpointti on toisen alistaminen.Tiedän millaista on elää persolnallisuushäiriöisen kanssa elin 11 vuotta ja siihen mahtui paljon ja oma itseluottamus meni sekä naiseus musertui,mutta olen noussut sieltä ja voin hyvin ja olen onnellinen.En kadu eropäätöstäni yhtään.Suunnittelin eroa yli kolme vuotta enkä uslltanut erota kun. luulin etten selviä yksin lasten kanssa,kuten mies asian esitti useasti,etten selviä taloudellisesti,pelkäsin kostoa ym.mutta olen selvinnyt taloudellisesti paremmin kun liitossamme ja lasten kanssa selviän oikein hyvin ainut mikä kävi toteen on kosto mutta siihen hain apua virkavllalta sekä lähestymiskiellon.Lähtekää ihmeessä suhtesta joka sairastuttaa koko perheen.Tällä kirjoituksella haluan rohkaista kaikkia eroaikeissa olevia ja päätöksen tehneitä ja eronneita ja sinua joka ketjun aloitit.Jaksamista ja voimia ja ihania päiviä tyttäresi kanssa.
Alueelle ‘Perheen ihmissuhteet’ ei voi kirjoittaa uusia aiheita eikä vastauksia olemassaoleviin aiheisiin.