Isovanhemmat = ongelma josta ei saa puhua

Nimetön

Kaikilla keskustelufoorumeilla toitotetaan että vanhemmilla on pinna kireällä. Isovanhemmilla on oikeus hemmotella…

Miksi missään ei saa sanoa että isovanhemmat ovat lapsiperheille toisinaan jopa ongelma?

Esimerkkejä:

Entäpä kun… mummo lukee sisustuslehteä pihakeinussa ja potkii lisää vauhtia. Keinun toisella laidalla istuu 10 kk ikäinen lapsi…. mummosta on niin ihana pitää lapsenlasta ulkona auringossa, ilman mitään aurinkosuojaa ja keinutella samalla lehteä lueskellen…

Entäpä kun …mummo vie vuoden ikäisn laiturille katsomaan vettä ja lähtee itse kitkemään kukkapenkkejä….

Entäpä kun …mummo antaa 3 vuotiaan leikkiä meikeillä… pöydällä kynsilakanpoistoaineet, sakset, jne.. yöpöydällä lääkepurkkeja, mummo menee tekemään ruokaa. Mummosta on ihanaa tehdä tyttöjenjuttuja lapsenlapsen kanssa….

..sitten tietysti kaiken lisäksi karkin ja lelujen jatkuva virta ja lapsen jokaisen oikun noudattaminen…

Miksi aina vaan käsketään vanhempien löysätä kireää pipoa ja antaa isovanhempien touhuta?

Yleensä isovanhemmille on asioista sanottu, mutta he eivät ota kuuleviin korviinsa. Ovatko isovanhemman ikääntyessään (alle 60 vuotiaina jo) unohtaneet miten valvotaan lasten turvallisuutta? Miten ihmeessä he ovat onnistuneet pitämään omat lapsensa hengissä?

Sitten isovanhemmat itkevät oikeuksiensa perään kun lapsia ei jostain kumman syystä anneta heille hoitoon. Ja sitä hoitoon tahtomistahan riittää….

Nimetön

Juu. En anna lastani anopille hoitoon. Eikä johdu siitä, että on anoppini. Hän on mankunut lapsen syntymästä asti ”koskas sinä tulet mummille yökylään” jne. No hän ei pysty keskittymään kuin yhteen asiaan kerrallaan, eli turvallisuus ei ole taattu. Hän ei uskalla laittaa rajoja, vaan lapsi saa hänen mielestään tehdä mitä haluaa (nyt 5v.). Hän lässyttää lapselle eikä osaa olla luontevasti lapsen kanssa. Hän tuputtaa ja tyrkyttää ruokaa. Kaikki vain tökkii hänen tavassaan olla lapsemme kanssa. Käydään kylässä ja sillä hyvä. Ja sittenkin vingutaan, kun käydään liian harvoin ja asutaan liian kaukana (automatka 30min). Itse hän ei kyllä meille ole tulossa oma-aloitteisesti, mutta lasta pitäisi aina hänelle käydä ”näyttämässä” ja mummia ”kattomassa”. Ei ymmärrä, että meillä työssäkäyvillä ihmisillä on muutakin tekemistä iltaisin ja viikonloppuisin. Ihan pelkkä arkikin vie aikaa.

Nimetön

Hei,

Myös meillä on havaittu, että vanhemmat ihmiset eivät enää osaa/jaksa huomata mahdollisia vaaratilanteita ja jotenkin ajatus meidän mummoilla riittää vain hetkeksi lapseen ja sitten ajatus siirtyykin vaikka ruuanlaittoon ja lapsi unohtuu. Äitini jätti 2 v yksin aamiaispöytään, kahvinkeittimen ihan pöydän reunalle (lapsi olisi voinut vetää sen päällensä) ja puuron kiehumaan hellan reunimmaiselle levylle ja meni itse suihkuun. Muisti sitten suihkusta tullessaan, että jäikös se puuro siihen hellalle.

Lisäksi meillä vielä lisänä, että isoäiti haluaa jollakin kummalla tavalla näyttää valtaansa (tai näin olen sen tulkinnut, voihan se olla jotakin muutakin): jää lapsenvahdiksi ja sovitaan, että ovat sisällä ja sitten tietenkin menevät ulos vaikka toisin sovittiin tai isoäiti ilmoittaa, että voi katsoa lapsia muutaman tunnin ja kertoo sitten, että kävi suihkussa, kun oli niin kuuma ja jätti pienet lapset yksin leikkimään. Eli halutaan hoitaa, muttei kuitenkaan jakseta ja sitten tehdään mitä mieleen juolahtaa. Yhtään ei voi luottaa ja siksipä hoitoajat ovat lyhyitä ja vain äärimmäisessä hädässä. Yhtään ei tee mieli loukata vanhaa äitiä, mutta eipä sitä voi lasten turvallisuuden kustannuksella leikkiä. Harmittaa. Ja kuten tässä ketjussa muillakin: apua ollaan tarjoamassa todella usein.

Täytyy vain luovia tässä ja yrittää muistaa, että kun itse on ikääntynyt, niin voisi paremmin jutella omien lapsien kanssa siitä, mitä odottavat lastenlasten hoidolta ja mitä sitä sitten siinä vaiheessa itse vielä osaa/muistaa/jaksaa.

Nimetön

Meillä on kärjistynyt tilanne siihen että isovanhemmilta on tullut kuristus uhkailuja, sekä kolmistaan vaimoni kanssa ovat alkaneet haukkua ja toivoa eroa vielä lasten kuullen.
”Sinä et tuollaista miestä tarvitse”

Traumaattisesta kokemuksesta selvittyäni päätin (tilanteeseen liittyi paljon muuta jonka vuoksi olin heikoimmillani), että lapset eivät enää mene Mummolaan. Siellä päivittäin Mummo ja Vaari haukkuvat ja lyövät toisiaan. Aamu ei ala siellä ilman että toista huudetaan idiootiksi tai imbelissiksi. Pääsääntoisesti kaikki tapahtuu anopin toimesta. En halua että lapset oppivat käytännössä täysin vihamielisen ympäristön puhumattakaan Appiukon alkoholin käytöstä ja kännisestä konttaamisesta lasten edessä.

Kaikki historia, uhkailut, haukkumiset ja henkiset pahoinpitelyt olen yrittänyt sietää Vaimoni käytännössä vähätellessä koko ongelmaa syyttäen siitä minua. Nyt se on loppu, minkäänlaista anteeksipyyntöä ei ole tullut vaikka itse olen malttanut mielen, ja pysynyt erossa henkilökohtaisuuksista ja muistuttanut siitä kuinka mä olen kuitenkin isä ja kasvattaja (myöskin koulutukseltani).

Tiedän että tämä ei enää onnistu ilman että nuo isovanhempiaan itsenä pitävät suljetaan lasten kasvatuksesta. Tässä asiassa ei auta vaimoni juonittelu lasten kautta ja hän yrittää koko ajan puhua lapsille kaikkea hunajaa heidän korviin miksi mummolaan pitäisi lähteä ”siellä on lunta, siellä on joulupukki yms.”

Samaan aikaa Mummo syyttää minua liian ankaraksi, koska en halua lasten vetelevän sokeria, roskaruokaa, karkkeja päivittäin. Lisäksi heitä palkitaan juuri noilla roskaruoilla. Eli he kokevat sen palkintoina.

Jos tulee ero, niin koko tämä suoja menee mahdottomaksi. Lasteni vuoksi olen käytännössä tehnyt montaa työtä ja opiskellut samaan aikaa, Vaimon kirjoittaessa ja hoitaessa kotitöitä 7 vuotta. Olen sairastanut vakavan masennuksen johtuen tilanteesta ja työuupumisesta, mutta saanut pidettyä laivan pinnalla huolimatta kovista menoista. Vaimon mukaan hän on osallistunut elättämiseen työttömyysturvallaan.

Olen selättänyt masennuksen ja päässyt eroon lääkkeistä (joista irtautuminen oli muuten pahempaa). En suosittele niitä kenellekään. Olen saanut hoidettua lisää töitä vaimollenikin, joiden myötä vastuu on niiden hoitamisesta siirtynyt mulle. Ei ole varaa menettää mainetta, koska itse olen asiakkaat hankkinut. Kaikki on melkein ok, kunnes taas vi***** alkaa jos hankin pojalleni esim. syntymäpäivä lahjaa, jolloin alkaa lapsellinen käytös ja yritys saada poikani tuntemaan syntymäpäivillään syyllisyyttä siitä että nyt käydään hänen kanssaan pizzalla ensimmäistä kertaa viiteen vuoteen.

Nyt kun kerroin että laitan tän kirjoituksen, koska muuten ajaudun heidän luomaan mielenterveydelle uhkana olevaan kuoppaan, tuli vastaus, että ”mä hankin sulle lähestymiskiellon”.
ja tämä on sitten loppu meidän avioliitolle.

Näin tervehenkistä ja rakentavaa keskustelua meillä on, ja useimmin vastaus on vain että ”mä en jaksa puhua”.

Nyt tarvitsen ohjeita ja voimia. Mulla on monta ”työmaata”, jotka pitäisi hoitaa kunnialla ja en saa enää voimia tehtyä koska tämä tilanne lähti taas syömään uskomattomalla tavalla voimavarani.
En keksi muuta kuin kirjoittaa paha oloni pois ja toivoa ihmettä. Rakastan lapsiani aivan suunnattomasti ja uhkailut ”vien sun rahat” ja ”et tuu enää näkemään lapsiasi” kaikuvat koko ajan korvissa. Anopin ohjett lapsilleen ”hyväksikäytä sitä” yms. eivät myöskään ole historiassa kasvattaneet omaa luottamusta Vaimoa kohtaan. Sormuksien käytöstä he olivat Anopin kanssa yhtä mieltä että eiväthän hekään käytä, joten meidänkään ei tarvitse. Mun sukunimen käytöstä ei olla edes keskusteltu, mutta en ole jaksanutkaan kaikesta aiheuttaa keskustelua.

Tekeekö tämän kaiken sietäminen musta täysin Idiootin ja sinisilmäisen. Eihän tällaisessa ole mitään järkeä enää….

Toivonsa menettänyt

Lapseni kummatkaan isovanhemmat eivät ole mukana lastenhoidossa mitenkään ja parempi niin. Yksi saa aikaan lasten lasten välille eripuraa ja ei osaa olla lasten seurassa luonnollinen vaan muuttuu feikiksi ja piilovittuilevaksi. Toisen puolen isovanhemmat ovat vanhanaikaisia ja käyttävät liikaa kuria muutenkin herkkään ja yli-kilttiin lapseen..eli kummankin puolen isovanhempien seura saa pikemminkin kyyneleet lapsen silmiin kuin että heistä olisi tueksi ja turvaksi pienelle ihmiselle. Ja vanhemmille myös aiheuttaneet pahaa mieltä ja lähes avioeron niin että parempi kyllä ilman heitä. Harmittaa kyllä ettei ole sellaista mummolaa mihin olisi mukava mennä tai pitää yhteyttä ja autella puolin ja toisin.

Vastaa aiheeseen: Isovanhemmat = ongelma josta ei saa puhua
Huomioithan että keskusteluareenan viestit tarkistetaan ennen julkaisua. Periaatteiden vastaisia viestejä ei julkaista. Työntekijät moderoivat viestit kaksi kertaa viikossa, joten viestisi julkaisemisessa saattaa kestää joitakin päiviä.