Siirry sisältöön
Nimetön

Olen pian 15-v pojan äiti. Poika on ollut aina melko hiljainen omista asioistaan, mutta nyt se on erityisen hankalaa, kun pitäisi keskustella niin monista asioista, eikä häntä kiinnosta minkäänlainen keskustelu kanssamme.

Silloin hän puhuu, kun hänellä on jotakin ”tärkeää” asiaa eli nimi paperiin, rahaa vaatteisiin tms. ei muuten. Yritämme kysellä kuulumisia ja päivän tapahtumia, mutta vastauksena on vain katse, joka kertoo, että ei kiinnosta…

Hän on ryhtynyt polttamaan tupakkaa, valehtelee jatkuvasti ja varastelee meiltä rahaa aina tilaisuuden tullen. Rangaistuksista ei ole ollut mitään hyötyä. Minkäänlaista kontaktia ei häneen saa. Aina on sama vastaus; ei kiinnosta, mitä väliä! Tuntuu todella pahalta, kun omaan lapseensa ei voi luottaa ja jos hän tällä linjalla jatkaa, niin tulevaisuus pelottaa.
äiti

Nimetön

Moi äiti

Haluan välittää sinulle toivoa ja voimia. Murrosiässähän otetaan irti vanhemmista ja lujaa. Pitäisi itsenäistyä ja kyvyt siihen on vajavaiset.

Älä missään nimessä lopeta yrityksiäsi, kysy, mitä kuuluu, miten menee. Kokeile kirjoittaa kirje, jossa kerrot, että välität hänestä ja olet huolissasi ja kerro että et hyväksy valehtelua ja varastamista, jne. Avoimesti vaan kaikki, mieluummin ilman ”saarnaa” Saat ehkä tällä tavoin pojan ainakin kuuntelemaan, vaikka hän ei kommentoisi takaisin. En usko,että hän rytistää kirjettä heti roskiin, jos laitat sen vaikka tyynyn päälle ”salaa” Kerro myös, että olisi kiva tehdä jotain kivaa yhdessä. Voit sitten myöhemmin sanoa ohimennen, että toivottavasti luit sen kirjeen ja jos haluat jutella, niin aina voi jutella.

Onko pojalla mitään tekemistä, johon voisit osoittaa kiinnostusta? Elokuvat, pelit,musiikki. Jos pääsisit sitä kautta luomaan puheyhteyttä. Kyselet niistä asioista, osoitat tietämttömyytesi ja pyydät infoa pojalta, käännä asiat päälaelleen? Eli välttämättä se yhteys ei löydy, jos suoraan alkaa puhumaan ”vaikesta aiheista”

Tässä pari ajatusta, myöskin murkun vanhemmalta.

Nimetön

Hei,
olen ihan samaa mieltä kuin nimimerkki Corney: älä anna periksi, vaan jatka yrittämistä, vaikka vastassa olisikin vain hiljaisuus. Ei ole helppoa löytää sopivaa välimatkaa 15-vuotiaaseen nuoreen. Toisaalta poikasi varmasti kaipaa omaa tilaa ja omaa rauhaa, mutta toisaalta myös sitä tunnetta, että hän on vanhemmilleen tärkeä. Ja sitähän me vanhemmat voimme viestittää kyselemällä kuulumisia ja kiskomalla vastentahtoista murrosikäistä mukaan yhteisiin tekemisiin ja keskusteluihin. Yhdessä tekemisen lomassa on helpointa jutella. Aina ei ole mitään erityisiä yhteisiä kiinnostuksen kohteita tai harrastuksia, mutta kyllä 15-vuotiaan voi patistaa avukseen kotitöihin ja siinä sitten samalla jutella.
Et kerro, millä keinoin olette turhaan yrittäneet vaikuttaa pojan tupakanpolttoon, valehteluun ja varasteluun. Uskon kyllä, että poikaa ei juuri kiinosta, mutta kannatta kuitenkin toistuvasti perustella kiellot sillä, että kyse on nimenomaan pojan terveydestä, hyvinvoinnista ja myöskin – kuten totesit itsekin – tulevaisuudesta. Minkä asian menettäminen tuntuisi tarpeeksi kovalta rangaistukselta niin, että moinen käytös vähenisi? Kotiaresti, viikko/kuukausirahan menetys, tietokone- tai pelaamiskielto, television katsomiskielto…? Pojan kanssa (tai ehkä käytännössä pojalle) voisi yrittää myös puhua siitä, miten tärkeää olisi, että vanhemmat voisivat luottaa lapseensa. Mitä enemmän perheessä on luottamusta, sen enemmän nuorella on vapautta.
Toivotan jaksamista ja sitkeyttä
Ella

Alueelle ‘Elämää murrosikäisen kanssa’ ei voi kirjoittaa uusia aiheita eikä vastauksia olemassaoleviin aiheisiin.

Takaisin ylös