Siirry sisältöön

Arki leikkimausteilla, kiitos!

Kesällä on monilla ollut aikaa rantaleikeille, metsäretkille sekä pelikentillä höntsäilyyn. Mölkyt, kroketit, tikkataulut ja UNO-kortit on kaivettu jälleen esiin. On taisteltu voitoista, kastuttu vesisodassa ja vietetty aikaa yhdessä. Sitten se iskee. Elokuu. Arki.

Itsemyötätuntoa, ystävällistä ja lämmintä suhtautumista itseensä tarvitaan, kun pyöritetään joskus raskastakin arkea. Voisiko arkeen mahtua kuitenkin myös iloa, leikkiä ja mielikuvitusta? Leikissä ihmisen luovuus toteutuu kuin itsekseen, sillä leikki on itseilmaisua niin sanallisin, kehollisin kuin kuvitteellisinkin keinoin. Voisiko tätä kannustavaa otetta omaa tekemistä ja luovuutta kohtaan kutsua itsemyötäinnoksi? Voisiko päivällisen korvata jäätelöllä joskus myös lokakuussa tai pimenevien iltojen kunniaksi napata taskulamput ja pelata Tuikkista? Olisiko kesän hauskat ideat toteutettavissa myös arjen keskellä, omilla mausteilla höystettynä?

Sanotaan, että leikkiessään ihminen koristautuu. Toisaalta samalla, kun leikki on juhlinnan paikka, tuo se myös kaivatun tauon tavoitteelliseen toimintaan. Leikissä on lupa loikata hetkeksi tavoitteiden ulkopuolelle ja nauttia leikin tuomasta ilosta ja läsnäolosta ihan sellaisenaan. Leikki on lepohetkiä.

On hyvä muistaa, että leikkijöinä olemme erilaisia tyyppejä, joita innostavat erilaiset tekemiset. Leikki voi olla yhdelle jatkuvaa liikettä, toiselle taas hiljentymistä kuviteltujen maailmojen äärelle. Rakennetaanko tänään maja sohvatyynyistä vai seikkaillaan lähiluonnossa? Katsotaanko yhdessä piirrettyjä ja imaistaan niiden hahmoista inspiraatiota leikkeihin?

Kaikille aikuisille leikkiminen ei tunnu luontevalta. Tällöin kannattaa irtautua siitä ajatuksesta, mitä leikillä itse ajattelet. Leikki kun voi olla mitä vain yhteistä, iloista tekemistä, jolla ei yleensä ole tietoista hyötytarkoitusta. Pelatkaa yhdessä, puhukaa i-kieltä, keksikää arvoituksia, kutittakaa toisianne, käykää pyöräretkellä,. Nauttikaa toistenne seurasta.

Pian alkavat koulut. Joillain ensimmäistä kertaa, joillekin se on jo tutumpi juttu. Jos itse muistelisit nyt lempileikkiäsi pienenä koululaisena, millainen se oli? Jännittävä, hauska, luova leikki, jonka kehitit itse tai johon sinut kutsuttiin mukaan? Leikki on itseilmaisua samalla, kun se on sosiaalista liimaa. Yksinleikkien rinnalle ihminen kaipaa iästään riippumatta myös yhteisleikkien jaettua iloa. Ne ovat niitä mieleenpainuvia hetkiä, joita myöhemmin muistellaan. Kuka esimerkiksi muistaa, kuka voitti viimeksi pelatun pelin? Veikkaamme, että ennemmin mieleen jäi, kenen kanssa leikittiin.

Mielikuvitusta kannattaa kannatella tarinoin, leikkivälinein ja virikkeitä tarjoavien tilojen avulla. Onko pienen koululaisen työskentelynurkkauksessa tilaa leluille ja leikille? Käsitelläänkö koulun ja vanhempien kohtaamisissa leikkiä ja pohditaan yhdessä, miten vaalia sitä myös koulun alettua? Voisiko koululuokalla olla yhteinen maskotti, joka vierailee jokaisen pienen koululaisen kotona? Järjestettäisiinkö koululla vanhempainilta, jossa asiat omaksuttaisiin leikkien tai otettaisiin lapsen pehmolelu kyläilemään aikuisten kohtaamiseen?

Leikkiä tuetaan Mannerheimin Lastensuojeluliitossa muun muassa Leikkipäivä-ohjelman ja Ilolla eskarista ekalle –toiminnan keinoin. Leikkipäivä tarjoaa Suomen suurimman Leikkipankin, josta löytyy leikkivinkkejä pienille ja suurille leikkijäkokoonpanoille. Sieltä löytyy runsas valikoima blogi- ja asiantuntijakirjoituksia leikistä, sekä leikin vaalimiseen kannustavaa sisältöä puheenvuoroina.

Materiaalit luovat näkymiä leikin historiaan, nykytilaan ja tulevaisuuteen, jota rakennetaan leikin arvon tunnustavien aikuisten avulla. Ilolla eskarista ekalle -toiminta kannustaa järjestämään toimintaa: valmiit rastiradat, mobiilipelit, muistilistat ja mediakirput ovat kaikkien käytettävissä.

Leikki on merkityksellistä kaikenikäisten elämässä. Aikuinen mahdollistaa leikin jatkumisen koulutaivaltaan aloittelevan tai sitä kulkevan lapsen elämässä. Monen lapsen katseeseen syttyy tietty pilke, kun aikuinen rohkaistuu kysymään leikkiin. Me olemme leikin mahdollistajia. Miten on, leikitäänkö?

Hyvää ja leikkisää syksyä kaikille!

Katriina Heljakka

Katriina Heljakka

Leikin asiantuntija

Liisa Kilpiäinen

Liisa Kilpiäinen

digitaalisen nuorisotyön asiantuntija

Aiheeseen liittyvät

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Huomioithan, että kommenttisi julkaistaan tarkistuksen jälkeen.

Takaisin ylös