Huonosti kasvatettujen lasten vanhemmat

Tiedättehän vanhemmat, jotka antavat lastensa juosta kaupassa, eivät vaadi lastaan tervehtimään tai kuljettavat eskari-ikäistä lasta rattaissa. Curling-vanhempia, uraäitejä tai syrjäytyneitä. Välinpitämättömiä vanhempia, jotka eivät osaa asettaa rajoja lapsilleen.

Kasvatusta arvioidaan helposti lopputuloksen kautta. Jos lapsi syö ja nukkuu hyvin, pärjää päiväkodissa ja koulussa, löytää kavereita, on reipas ja käyttäytyy nätisti, se kertoo vanhempien erinomaisuudesta. Vai kertooko? On totta, että vanhempien panoksella on suuri merkitys. On silti lukuisia muitakin asioita, jotka vaikuttavat lapsen kasvuun ja jotka jäävät helposti vähemmälle huomiolle. Yksi tällainen asia on lapsen erityisyys.

Erityislasta on kohdeltava yksilöllisesti

Jokaisella lapsella on erilaiset lähtökohdat. Kullakin on syntymästään yksilöllinen luonteensa. Lapsen ainutlaatuisuus korostuu, jos hänellä on jokin erityistarve. Se voi olla fyysinen tai psyykkinen sairaus, vamma tai ominaisuus, jonka vuoksi kehitys kulkee erilaisia polkuja kuin lapsilla keskimäärin. Erityisyys voi johtua myös lapsen taustasta. Turvapaikanhakijalapsi, ulkomailta adoptoitu tai sijaisperheen lapsi voi olla erityinen siksi, että ei ole saanut kasvaa turvallisessa ympäristössä.

Olen pohtinut toisten erityislasten vanhempien kanssa, millaista vanhemmuus on silloin kun mieltä painaa jatkuva huoli lapsen kehityksestä. Erityistä tukea tarvitsevan lapsen äitinä aihe on myös itselleni läheinen, ja se on saanut minut pohtimaan vanhemmuutta eri näkökulmasta. Kun lapsi oppii uuden taidon, se palkitsee vanhemmat – silloinkin, kun kehitys tapahtuu kuin itsestään. Hitaasti tai eri tavalla kehittyvän lapsen vanhempi tuntee puolestaan herkästi epäonnistumista, kun oma lapsi ei kehity kuten muut. Myös ympäristön odotukset voivat toisinaan olla kohtuuttomat, varsinkin silloin kun lapsen erityisyys ei näy ulospäin.

Kaikki erityislasten vanhemmat tietävät, että monet yleisesti hyvät kasvatusneuvot eivät sovi välttämättä omalle lapselle. Valmiiden ohjeiden sijaan he joutuvat lukuisien yritysten ja erehdysten kautta kokeilemaan, kuinka saada perusasiat toimimaan. Siinä missä monissa perheissä syöminen, kuivaksi opettelu, nukkuminen, sääntöjen noudattaminen, rutiinit, liikkuminen, kaverien kanssa leikkiminen ja normaali vuorovaikutus toimivat ilman suuria ponnistuksia, voivat ne olla ylivoimaisia erityislasten perheissä.

Erityislapsen vanhemmuus antaa iloa ja uuvuttaa

Erityislapsen vanhemmalla on erityisiä vahvuuksia. Hän osaa usein herkästi kuunnella sekä katsoa omaa lastaan ja toimia siten, mikä on juuri tälle lapselle tässä tilanteessa parasta. Hän on oppinut kyseenalaistamaan ja muuttamaan omaa toimintaansa ja on halukas kokeilemaan uusia keinoja.  Tämä on taito, jonka tiedetään olevan erityisen tärkeää lapsen kehitykselle. Kun arki ei suju, joutuu toisinaan turvautumaan huumoriin. Vanhemman kyky nauraa itselleen takaa sen, että perheestä ei tule iloa puuttumaan.

Erityislapsen vanhemmuus on usein myös haastavaa ja uuvuttavaa. Lepotaukoja on vähän tai ei lainkaan ja apua joutuu hakemaan monesta paikasta. Palaverit ammattilaisten kanssa on mahdutettava keskelle työpäiviä, ja niitä voi olla pahimmillaan monia kertoja viikossa. Työntekijöitä voi olla lukuisia, ja he voivat tahattomasti luoda paineita antamalla ohjeita väärään aikaan tai unohtamalla kuunnella perhettä. Onneksi on paljon taitavia työntekijöitä, jotka osaavat kiittää, kannustaa ja tukea vanhempaa onnistumisista.

Erityislasten vanhemmille vertaistuki on äärimmäisen tärkeää. Tunne omasta epäonnistumisesta ei ole monelle erityislapsen vanhemmalle vieras, ei itsellenikään.  Syyllisyys ja riittämättömyyden tunne vaihtuvat iloon ja helpotukseen, kun kuulee ja näkee muidenkin perheiden painivan samanlaisten kysymysten äärellä. Puhuminen ja kokemusten vaihtaminen antaa voimia ja auttaa löytämään uusia näkökulmia.

Katsomalla näkyvän käyttäytymisen taakse, voi lapsen käyttäytymiselle löytyä ymmärrettäviä syitä. Tämä lisää ymmärrystä ja suvaitsevaisuutta. Suvaitseva ilmapiiri on turvallinen kaikille, myös erilaisille lapsille. Kaupassa juoksevan lapsen vanhempi eli kuormittavassa elämäntilanteessa, eikä hänellä ollut tukiverkkoja, jonka hoiviin lapsen olisi voinut jättää kauppareissun ajan. Lapsella oli adhd-diagnoosi ja takana pitkä päiväkotipäivä. Lapsi joka ei tervehtinyt, oli valikoivasti puhumaton ja vasta harjoitteli toisille puhumista sekä jännityksen kanssa elämistä. Eskarilainen rattaissa sairasti syöpää.

Eeva Oksanen

Eeva Oksanen

Suunnittelija

Aiheeseen liittyvät

Kommentit

  1. Hienosti sanoitettu, kiitos tästä kirjoituksesta!

  2. Ei kenenkään tai minkään tarvitse olla mitenkään erityinen. Jokaista yksilöä on kohdeltava yhtä arvokkaasti oli kyse ihmisestä tai eläimestä, irtaimistosta, esineestä tai mistä tahansa näkyvästä tai näkymättömästä. Toisten kunnioittaminen ja arvostus on opittuja sekä opetettavia asioita. Aikuisiakin on paljon, joille ei ole opetettu edes ihan alkeellisimpiakaan asioita, eikä se ole kenenkään syy eikä tarvitse etsiä syyllisiä. Enemmän tarvitsee opettaa olemaan läsnä ympäristöä huomioon ottaen sekä arvostamaan itseään ja kunnioittamaan vanhempiaan.

    1. Itselläni on lapsi, jolla oli diagnoosina valikoiva puhumattomuus. Kotona hän taas oli ylivilkas. Usein saimme kuulla siitä, kun hän ei vastannut kysymykseen tai tervehtinyt. Nyt aikuisena hän on jo puhelias. Onneksi saimme apua monelta taholta. Ja myös hän sai. Kiitos hyvästä kirjoituksesta! Olet asian ytimessä😍.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *