Muista pride-kuukauden sanoma ja kohtaa jokainen lapsi omana itsenään

Kesäkuu tunnetaan kansainvälisesti pride-kuukautena. Pride-liikkeen tavoitteena on vahvistaa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvien ihmisoikeuksia. Priden keskeinen sanoma on, että jokainen saa olla ylpeästi oma itsensä.

Suomen suurin pride-tapahtuma eli Helsinki Pride -viikko ja viikon huipentuma pride-kulkue on perinteisesti järjestetty kesäkuun lopussa. Tänä kesänä Helsinki Pride on siirretty syyskuulle koronatilanteesta johtuvien kokoontumisrajoitusten vuoksi. Myös monia muita pride-tapahtumia on jouduttu siirtämään tai perumaan kokonaan.

Pride-tapahtumat tekevät erilaisiin seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvia ihmisiä ja heidän kokemuksiaan näkyvämmäksi meille kaikille. Monille sateenkaarivähemmistöihin kuuluville pride-kulkueet ja muut -tapahtumat ovat tärkeitä paikkoja tavata samanhenkisiä ja samanlaisessa elämäntilanteessa olevia. Pride-yhteisö voi tarjota etenkin nuorille harvinaisen paikan tulla näkyväksi, nähdyksi ja hyväksytyksi omana itsenään.

Sateenkaarinuoret tarvitsevat turvallisia tiloja

Kun suuria pride-tapahtumia ei voida kesän aikana järjestää, monet sateenkaarinuoret jäävät paitsi tärkeästä turvallisen tilan kokemuksesta. Nuoret, jotka määrittelevät itsensä sukupuoli- tai seksuaalivähemmistöön kuuluviksi, kokevat tutkimusten mukaan arjessaan merkittävästi muita nuoria enemmän syrjintää.

Monille sateenkaarinuorille koulu on turvaton ympäristö: he kohtaavat koulussa kiusaamista ja näkyvää syrjintää, mutta myös näkymättömyyttä, kun heitä ei huomioida oppimateriaaleissa tai koulun tiloissa ja käytännöissä.

Sateenkaarinuoret välttelevät myös harrastuksiin hakeutumista tai jäävät muita nuoria varhaisemmassa iässä harrastusryhmistä pois, koska eivät koe kuuluvansa joukkoon tai oloaan turvalliseksi. Sukupuolivähemmistöön kuuluvan nuoren voi esimerkiksi olla mahdotonta löytää paikkaansa tyttöjen ja poikien joukkueista ja pukuhuoneista. Esikuvat seksuaalivähemmistöön kuuluvista huippu-urheilijoista ovat myös vähissä.

Monille sateenkaarinuorille harrastusyhteisö tarjoaa kuitenkin turvallisen paikan olla oma itsensä. Jos nuoren sukupuolen kokemusta tai seurustelukumppania ei hyväksytä kotona, turvallisen ja rohkaisevan aikuisen saattaa löytää harrastusten piiristä tai koulusta. Tänä keväänä, kun sekä lähiopetus että monet harrastukset ovat olleet pitkään tauolla, on sateenkaarinuoren elämä kodin ahtaassa ilmapiirissä voinut olla tavallista tukalampaa. Nyt helpotusta eivät tuo myöskään kesän tapahtumat.

Nähdyksi ja näkyväksi tuleminen ei vaadi suuria tekoja

Sukupuolen ja seksuaalisen tai romanttisen suuntautumisen moninaisuudesta sekä syrjittyihin vähemmistöihin kuuluvien ihmisoikeuksista on tärkeää puhua ympäri vuoden. Erityinen pride-kuukausi keskusteluineen ja tapahtumineen helpottaa kuitenkin tiedon hankkimista aiheesta ja asioista puhumista. Nyt kun teema ei tule näkyväksi erilaisten tapahtumien myötä, on erityisen tärkeää nostaa sitä muilla tavoin esiin.

Vanhempi tai muu läheinen aikuinen voi luoda tilaa moninaisuudelle ja siitä keskustelemiselle pienin ja arkisin teoin: On tärkeää kiinnittää huomiota siihen, miten itse puhuu muista ihmisistä ja vahvistaako asenteillaan ja mielipiteillään turhan ahtaita stereotypioita. Tutuiltakaan nuorilta ei kannata tivata tyttö- tai poikaystävistä.

Jos lapsi tai nuori ei koe esimerkiksi sukupuolitettua nimeään omakseen, hänen kanssaan voi sopia mieluisamman kutsumanimen käytöstä. Lapselle voi myös vaikkapa lukea satuja tai tarjota tutustuttavaksi kirjoja, elokuvia tai pelejä, joissa esiintyy ja kuvataan monenlaisia ihmisiä ja perheitä.

Ole turvallinen aikuinen

Lapsi saattaa alkaa pohtia esimerkiksi omaa sukupuoltaan tai sukupuolen kokemustaan jo hyvin pienenä ja peilata sitä lähellä oleviin ihmisiin sekä aikuisten puheisiin sukupuolista. Samoin lapset saattavat miettiä ihastumis- ja tykkäämisasioita jo paljon ennen kuin varsinaiset seurustelu- ja seksisuhteet mahdollisesti alkavat kiinnostaa. Siksi sukupuolen ja seksuaalisten identiteettien moninaisuudesta on tärkeää puhua avoimesti ja hyväksyvästi jo pienille lapsille, ei vasta teini-ikäisille.

Vaikka lapsi tai nuori ei itse kuuluisi sukupuoli- tai seksuaalivähemmistöön – tai ei vielä pohtisi asiaa – hänen lähipiiriinsä saattaa kuulua rakas ja tärkeä sateenkaarinuori tai -aikuinen. Lasta voi loukata syvästi, jos omat vanhemmat eivät hyväksy hänen ystäväänsä tämän taustan vuoksi.

Toisaalta avoin ja ymmärtävä aikuinen voi olla tärkeä tuki myös oman lapsen kaverille, joka kokee kotonaan tuomitsemista tai syrjintää sukupuolensa tai seksuaalisen suuntautumisensa vuoksi. Kukin meistä voi pienilläkin teoilla vaikuttaa siihen, että kaikilla lapsilla ja nuorilla on hyvä olla juuri sellaisena kuin on – pride-kuukautena ja kaikkina muina kuukausina!

Riikka Kaukinen

Riikka Kaukinen

suunnittelija, digitaalinen nuorisotyö ja urheiluseurayhteistyö

Aiheeseen liittyvät

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Huomioithan, että kommenttisi julkaistaan tarkistuksen jälkeen.