Vauvailoa

Pimeässä syksyisessä aamuruuhkassa kaupungin bussissa on hiljaista, liian aikaisin liikkeelle pakottautuneet matkaajat tuijottavat eteensä tai ulos ikkunoista. Tunnelma on ankea, sataa tihuttaa. Pysäkillä autoon nousee nuori äiti lastenvaunujen kanssa, jää seisomaan keskikäytävän levennykseen ja katselee, miten ponnekkaasti vaunujen peittoa potkitaan ja miten vinhasti pienet kädet heiluvat. Hiukan ennen itkua äiti nostaa puolivuotiaan pienokaisen syliinsä ja saa palkakseen hurmaavan hymyn.

Virkeä vauva katselee aktiivisesti ihmisiä ympärillään ja hymyilee jälleen, säteilevästi kaikille kanssamatkustajille. Vauvan herkeämätön iloisuus sytyttää bussilastillisen ihmisiä eloon, kaikenlaisia hymynkareita ilmestyy joka riviin, isot miehetkin saavat suunsa venymään kohti korvia. Tieteellisten tutkimusten mukaisesti vauvan läsnäolo on magneetti, joka vetää aikuisten katseet itseensä, ja vauvan ilo on herkimmin tarttuvaa.

Läheisilleen vauva on jatkuva ja ehtymätön ilon lähde. Uuden elämän syntyminen ja lapsen olemassaolo tuovat syvintä onnea inhimillisen rakkauden ja elämän jatkuvuuden voimalla. Varhainen kehitys tarkoittaa joka päivä jotakin uutta ja uskomatonta, monet meistä muistavat läpi elämänsä suuria ja pieniä ilon hetkiä, kun vauva hymyili ensimmäisen kerran tai jokelteli ja nauroi ääneen tai tarttui sormeen, sitten ojennettuun käteen. Toki pienestä lapsesta on paljon vaivaa ja rakkaus tuo väistämättä mukanaan pysyvän huolen ja huolehtimisen, mutta jos vain osaamme antaa onnelle tilaa arjessa, ilon määrä kirii ennätysvoittoon.

Entä vauva itse, miten vauvan ilo syntyy? Tutkimukset elämän alun tunteiden kypsymisestä on avannut liikuttavia ikkunoita vauvan kokemusmaailmaan. Syntymästään lähtien lapsi osaa ilmaista hätäänsä ja hoivan tarvettaan itkemällä, ponnekkaimmat huutamalla, ja alusta lähtien vauvat kokevat myös mielihyvää. Mutta ilo ei ole tällainen biologispohjainen perustunne, ilo opitaan yhdessä toisen ihmisen kanssa. Ilo ja onnellisuus syntyvät vain yhdessä ollen ja jaettuina. Ilman riittävää läsnäoloa ja hoivaa kasvaa totisia, ilottomia lapsia ja äärimmäisissä olosuhteissa vauvatkin voivat masentua.

Puolivuotias voi itsekseen jo hetken leikkiä ja tutkia vaikkapa helistintä tai nallea ja innostua itsekseen, mutta jos toinen ihminen tulee leikkimään vauvan kanssa, vaikkapa helistintä helistäen tai nallea silittäen, mukaan tulee jaettu ilo. Yhdessä on enemmän kuin yksin, ja ilo on ensimmäinen tunne, joka opitaan. Vanhempi kokee olevansa vauvan kanssa silloinkin, kun työntää vaunuja ruuhkabussiin, mutta vauva kokee läsnäolon vasta syliin nostettuna, silloin onni säteilee ja valaisee pimeänkin aamun.

Tuula Tamminen

Tuula Tamminen

Lastenpsykiatrian professori emerita, MLL:n kunniapuheenjohtaja

Kommentit

  1. Hei Anna H
    Kiitos kommentista, joka on hyvin ymmärrettävä. Oheinen blogikirjoitus julkaistiin vauvanpäivänä, jolloin on tarkoitus nimenomaan iloita vauvoista. Siksi teksti on korostetun positiivinen. Sen tarkoituksena oli nostaa esiin sitä aseistariisuvaa iloa, mitä vauva parhaimmillaan voi tuottaa läheisilleen ja joskus tuntemattomillekin.

    Totta on, että tuoreen vauvan vanhemmuus aiheuttaa monesti paljon muitakin kuin positiiviseksi koettuja tunteita: väsymystä, ärsytystä, ahdistusta ja voimattomuutta. Näistä tunteista puhutaan paljon muun muassa MLL:n Vanhempainpuhelimen palveluissa, joissa riittämättömyyden ja uupumuksen tunteet ovat olleet yleisimpiä keskustelunaiheita jo usean vuoden ajan.

    Joillain vanhemmilla vauva-aika sujuu syystä tai toisesta helpommin kuin toisilla, mutta oli elämäntilanne mikä tahansa, vauva-aikana yksikään vanhempi ei ilon ja rakkauden tunteiden ohella välty kokemasta myös kielteisiä tunteita.

    MLL pyrkii tuomaan esiin vanhemmuuden kaikkia puolia. Keräämmekin tällä hetkellä tietoa vanhemmuudessa vaikeiksi koetuista aiheista Vanhemman ääni -kyselyssä, johon voi vastata täällä: https://www.mll.fi/uutiset/anna-aanesi-kuulua-vanhempi/?post_date=20190418090219

    Mistä tahansa vanhemmuuteen liittyvästä aiheesta tai tunteesta voi jutella Vanhempainpuhelimessa. Lisätietoja täältä: https://www.mll.fi/vanhemmille/toiminta-lapsiperheille/vanhempainpuhelin/

  2. Mikähän on tädin viimeisin kokemus vauvan kanssa yksin vietetystä ajanjaksosta kotona? Eikö ole kiinnostavaa, miten asiat näyttää valoisilta etäämmältä, ja aikakin kultaa ruuhkabussitilanteet, joissa ainakaan Helsingissä kukaan ei pahemmin reagoi vauvoihin tai rattaisiin. Voisitteko puhua hitusen enemmän vastuun taakasta ja yksinäisyydestä vanhemman roolissa, ahdistuksesta ja uuteen elämän tilanteeseen sopeutumisesta?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *