Jatkuuko lapsuuden menestystarina?

Lapsiin ja nuoriin investoiminen on ollut Suomen menestyksen avaimia. Jos hyvinvoinnin perusrakenteet rapautuvat, syrjäytymisen ehkäisyprojekteilla ei tilannetta korjata.

Lasten ja lapsiperheiden elämää raamittavat tekijät olivat Suomessa sata vuotta sitten kovin erilaisia verrattuna tähän päivään. Kehitys on ollut huima. Voimme olla ylpeitä Suomen neuvoloista, varhaiskasvatuksesta, peruskoulusta, oppilashuollosta, kirjastopalveluista ja monista muista lapsille ja nuorille hyvistä asioista. Tämä kaikki on vaatinut lainsäädäntöä ja investointeja lapsiin ja nuoriin.

Lapsuus ei toteudu tyhjiössä. Yhteiskunnan vakaus ja rakenteet vaikuttavat perustavalla tavalla lasten ja nuorten elinoloihin ja hyvinvointiin. Vanhempien työ ja perheiden toimeentulo, varhaiskasvatus, koulu ja lasten vapaa-ajan toiminta muovaavat lasten ja nuorten arkea.

Yhteiskunnan perusrakenteiden ylläpito nopeasti muuttuvassa maailmassa vaatii työtä ja reagointia uusiin haasteisiin. Jos perusrakenteet haurastuvat, syrjäytymisen ehkäisyprojekteilla ei tilannetta korjata. Toimivat peruspalvelut, kuten neuvolat, varhaiskasvatus, koulu ja sen oppilashuolto, vapaa-ajan palvelut ja vanhemmuuden tuki, ovat keskeisiä lasten ja nuorten hyvinvoinnin turvaamisessa.

Rapautuvatko rakenteet?

Viime vuosina on kuultu huolestuttavia uutisia perusrakenteiden rapautumisesta. Koulutuksesta on leikattu, koululaisten oppimistulokset ovat heikentyneet, varhaiskasvatusoikeutta on rajattu ja päiväkotien ryhmäkokoja suurennettu. Lähetteiden määrä nuorisopsykiatriseen erikoissairaanhoitoon on kasvanut lyhyessä ajassa tuntuvasti. Liian usein peruspalveluista ei saa apua ja erityispalveluihin pääsy vie aikaa tai oikeanlaista apua ei saa lainkaan. Tällöin pienistä pulmista pääsee kasvamaan suuria ongelmia.

Yhteiskunnallisilla päätöksillä vaikutetaan niin hyvässä kuin pahassa lasten ja nuorten elämään. Kysymys ei ole vain lapsi- ja perhepolitiikkaan kuuluvista asioista, vaan laajemmin päätöksenteosta. Esimerkiksi työmarkkinapolitiikka, asuntopolitiikka ja alkoholipolitiikka vaikuttavat vahvasti lapsiin ja nuoriin.

Jos työmarkkinapöydissä ei tunnisteta lapsiperheiden arjen tarpeita, työn ja perheen yhteensovittaminen käy hankalaksi. Jos kasvavassa kunnassa ei kaavoiteta ja rakenneta asuntoja riittävästi, asumiskustannukset vievät kohtuuttoman osuuden lapsiperheiden tuloista. Alkoholin hinnan alentaminen ja saatavuuden lisääminen kasvattavat alkoholinkulutusta ja usein ongelmia lapsiperheissä ja nuorten keskuudessa.

Eriarvoistuminen uhka

Vaikka perusasiat ovat Suomessa vielä hyvin, eriarvoistuminen näkyy lasten ja nuorten arjessa. Hyvinvointi eriytyy myös lasten ja nuorten keskuudessa. Hyvinvointi ja pahoinvointi kasvavat samanaikaisesti. Esimerkiksi syrjivä kiusaaminen tai vihapuheen kohteeksi joutuminen varjostaa monen lapsen ja nuoren arkea.

Nollatoleranssista ja varhaisesta tuesta puhutaan paljon, mutta käytännön toimet voivat jäädä vaatimattomiksi. Pulmia ja tuen tarpeita tunnistetaan, mutta oikeanlaista tukea ei saakaan. Lapsi tai nuori saattaa olla monen palvelun piirissä ja kohdata lukuisia ammattilaisia, mutta silti jäädä vaille apua, joka vaikuttaisi.

Syyllistävä hukkapuhe

Tuen saatavuutta ja palveluihin hakeutumista heikentää myös kielteinen ja syyllistävä puhe vanhemmuudesta. ”Hukassa oleva vanhemmuus” on klisee, jota toistellaan kirjoituksesta ja puheesta toiseen. Vanhemmuus ei ole koskaan ollut yksilöprojekti, jossa ei olisi tarvittu ydinperheen ulkopuolista tukea ja apua. Avun hakeminen tai saaminen ei ole häpeä.

Vanhemmuuden tuki on lapsen tärkeä oikeus. Myötätuntovajetta ja hukkapuhetta voi synnyttää myös se, että hyvässä yhteiskunnallisessa asemassa oleva ihminen, joka ei ole elämässään kohdannut suurempia vaikeuksia, ei kykene asettumaan vaikeuksissa olevan ihmisen asemaan.

Esimerkiksi lapsiperheköyhyyttä voidaan vähätellä toteamalla, että ”eihän kulutusyhteiskuntaan tarvitse mukaan mennä”. Lapsilla ei kuitenkaan ole sellaisia sosiaalisen ympäristön valinnanmahdollisuuksia kuin meillä aikuisilla. Lapsen elämässä köyhyys voi johtaa syrjimiseen, ryhmästä ulos sulkemiseen ja kiusaamiseen.

Yhteiskunnan muutoksen nopeutuessa myös sukupolvien väliset etäisyydet kasvavat. Ihminen peilaa helposti tämän päivän lasten ja nuorten elämää oman lapsuuteensa ja nuoruuteensa. Sieltä myös haetaan ratkaisuja nykypäivän pulmiin. Lapsuutta ei voi kuitenkaan museoida. Esimerkiksi digitalisaatio muovaa lapsuutta ja nuoruutta merkittävällä tavalla, eikä sitä voi muuksi muuttaa hokemalla, että ”minunkin nuoruudessani pärjättiin ilman älypuhelimia, Whatsappia ja Instagramia”.


Suomeen tarvitaan lapsistrategia

Lasten ja nuorten oikeudet eivät toteudu itsestään. Lapsen oikeuksien sopimusta ja muuta lasten ja nuorten oikeuksia turvaavaa lainsäädäntöä on toteutettava joka päivä lasten ja nuorten arjessa ja heihin vaikuttavassa päätöksenteossa.

Lapsen oikeuksien sopimus edellyttää sopimusvaltiota ryhtymään kaikkiin tarpeellisiin toimiin sopimukseen sisältyvien oikeuksien panemiseksi täytäntöön. Sopimuksen täytäntöönpanoa valvova YK:n lapsen oikeuksien komitea katsoo, että lasten oikeuksien tehokas täytäntöönpano edellyttää eri hallinnonalat ja -tasot ylittävää koordinointia ja strategiaa.

Lapsen oikeuksien komitea on suositellut, että Suomi kehittää kattavan toimintasuunnitelman lapsen oikeuksien sopimuksen toimeenpanoon. Suomen täyttäessä sata vuotta olisi erinomainen ajankohta aloittaa kansallisen lapsistrategian valmistelu.

Jotta strategia kattaisi lapsuuden ja aikuisuuden nivelvaiheen ja nivelvaiheiden tärkeät kehitysympäristöt, kuten toisen asteen koulutuksen, strategia olisi tärkeä ulottaa myös 18 vuotta täyttäneisiin nuoriin, esimerkiksi alle 21- tai alle 24-vuotiaisiin. Lapsistrategiaan kirjattaisiin lasten ja nuorten hyvinvoinnin ja oikeuksien toteutumisen tilannekuva sekä tavoitteet ja toimenpiteet hyvinvoinnin ja oikeuksien edistämiseksi. Kansallisen lapsistrategian pohjalta laadittaisiin tarvittavat kirjaukset maakuntastrategioihin ja kuntastrategioihin.

Suomessa ollaan tekemässä mittavaa sote- ja maakuntauudistusta, jossa sosiaali- ja terveydenhuolto siirretään kunnilta 18 itsehallinnolliselle maakunnalle. Suuren reformin yhteydessä on tärkeä varmistaa, etteivät lasten ja nuorten asiat joudu uudessa hallintomallissa marginaaliin. Esimerkiksi lapsivaikutusten arvioinnin järjestelmällinen käyttöönotto olisi perusteltua kirjata kansalliseen lapsistrategiaan ja sen pohjalta maakuntien ja kuntien strategioihin.

 

Artikkeli on julkaistu Lapsemme 4/2017 -lehdessä.

Esa Iivonen

Esa Iivonen

johtava asiantuntija, lapsi- ja perhepolitiikka ja lasten oikeudet

Anna Autio

Valokuvaaja

Lue koko lehti

Aiheeseen liittyvät

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Huomioithan, että kommenttisi julkaistaan tarkistuksen jälkeen.