Siirry sisältöön
Lapsemme-lehti 4/2016

Kuka kuuntelee ja ketä?

Miksi vanhempi empii lapsensa rokottamista tai vastustaa virallisia ravitsemussuosituksia, vaikka tiede ja asiantuntijat puhuvat muuta? Onko tutkittu tieto samalla viivalla mielipiteiden kanssa?

Neuvolatyöntekijät ja ammattikasvattajat kohtaavat työssään yhä enemmän kriittisiä kysymyksiä esimerkiksi rokotuksiin, ravintoon ja lastenhoitoon liittyen. Suurin osa suomalaislapsista saa edelleen kaikki rokotusohjelman mukaiset rokotukset.

Kokonaan rokottamatta jää vain 1,4 prosenttia 2-vuotiaista, mutta uusia rokotteita, kuten kohdunkaulan syöpää ehkäisevää HPV-rokotetta emmitään yhä enemmän.

Sikavirus-rokotteeseen yhdistetyt narkolepsia-tapaukset olivat omiaan lisäämään epäilyksiä rokotteiden vakavista haittavaikutuksista, vaikka rokotusohjelmaan perinteisesti kuuluvat rokotteet olisikin tutkimuksissa todettu turvallisiksi.

Jos rokotteiden turvallisuus epäilyttää, netistä löytyy yhdellä napin painalluksella sekalaista tietoa puolesta ja vastaan. Lisää pontta epäilyksilleen saa keskustelupalstoilta ja sosiaalisesta mediasta, jossa rokotusten vastustajat tekevät voimakasta mielipiteen muokkausta. Sivustoilla referoitavat tutkimukset ja kirjallisuus eivät täytä tieteellisiä kriteerejä, mutta mistä maallikko voisi sitä tietää.

Suhteellisuudentaju unohtuu helposti: vakavan haittavaikutuksen uhka voi olla yksi puolesta miljoonasta, mutta omalle kohdalle osuessa sitä ei tietenkään voi vähätellä. Omakohtainen kokemus haittavaikutuksista herättää enemmän tunteita kuin kasvoton tutkimustieto ja on monen mielestä siksi vakuuttavampaa.

Rokotusten vastustajilta kuitenkin unohtuu, että päätöksellään he vaarantavat paitsi oman myös muiden lasten terveyden. Eri arvioiden mukaan rokotukset estävät maailmassa jopa 2–3 miljoonan ihmisen kuoleman vuosittain.

Rokotteiden avulla on maailmasta hävitetty isorokko, johon aiemmin kuoli jopa 30 prosenttia sairastuneita. Ennen talvisotaa kuoli yksi suomalainen tunnissa tuberkuloosiin. Vielä 50-luvulla lähes jokainen tunsi polioon sairastuneen, mutta rokotusten ansiosta tauti on Suomesta hävitetty.

Rokotusohjelmat perustuvat niistä saatavaan hyötyyn väestötasolla. Jos rokottamattomuus yleistyy riittävästi, rokotteiden antama suoja heikkenee ja taudit voivat lähteä uudestaan leviämään. Riskiryhmässä ovat silloin paitsi rokottamatta jääneet lapset, myös esimerkiksi monet pitkäaikaissairaat tai vammaiset ihmiset, joilla rokotteen suoja on heikompi. Uudestaan leviämään lähteneiden tautien hoitaminen on yhteiskunnallekin kallista puuhaa.

Myös ravitsemuksesta käydään vilkasta keskustelua lapsiperheiden nettifoorumeilla ja perinteisessä mediassa.

Moni kyseenalaistaa avoimesti lääke-ja ravitsemustieteen asiantuntijoiden laatimat säännöllisesti päivitettävät kansalliset ravitsemussuositukset ja etsii vaihtoehtoja: milloin innostutaan hiilihydraattien välttämisestä eli karppauksesta, milloin proteiinilisistä, D-vitamiinista tai omega 3- rasvahapoista. Pieni osa vanhemmista haluaa antaa lapsilleen kaikkien suositusten vastaisesti mahdollisimman paljon punaista lihaa, oikeaa voita ja niukasti kasviksia.

Lukijoiden ja kuulijoiden ajasta taisteleva perinteinen media nostaa esiin kriittisiä kantoja edustavia ja ääripäitä. Se tuottaa illuusion, että esimerkiksi karppaus tai vegaanius olisivat yleisiä valintoja.

Moniarvoisuuden nimissä keskusteluohjelmiin haalitaan osallistujia laidasta laitaan ja ruoka-asioista väittelevät rintarinnan omista tuntemuksistaan puhuva kokemusasiantuntija, itseoppinut personal trainer, lisäravinnekauppias, vaihtoehtoliikkeen edustaja ja 30 vuotta asiaa tutkinut ravitsemustieteen professori. Katsoja voi itse päättää, kenen mielipidettä kuuntelee, kun kaikkien mielipiteet esitetään yhtä pätevinä.

Erikoisuuksia nostetaan esille myös kasvatusasioissa: Ruumiillinen kuritus on ollut laissa kiellettyä jo 30 vuotta, mutta silti tunnettu juontaja kertoi viime kesänä lehtihaastattelussa antavansa lapsilleen luunappeja.

Kasvatuksen ammattilaiset huomaavat jo ensimmäisessä työpaikassaan, ettei meitä vanhempia niin vain ohjailla. Ylhäältä päin tulevat kasvatusohjeet herättävät vastarintaa: haluamme, että meitä kohdellaan tasaveroisina keskustelukumppaneina ja näkemyksiämme kunnioitetaan.

Auktoriteettien asema on murentunut, koska asiantuntijat ja esimerkiksi opettajat eivät enää olekaan ainoita tiedonhaltijoita.

Tietoa on netin kautta paljon saatavilla ja sitä myös haetaan. Kun meillä on lapsenhoitoon liittyvä ongelma, emme ensimmäisenä soita neuvolaan vaan alamme googlettaa tai heitämme kysymyksen facebook-kavereille. Eihän neuvolaan saa yhteyttäkään kuin soittoaikoina ja silloinkin puhelin tuuttaa usein varattua.

Tutkimustiedon ja virallisen informaation lisäksi vanhempi löytää netistä myös muunlaista tietoa, joka usein vaikuttaa yhtä pätevältä. On omakohtaisia kokemuksia, poliittisin motiivein tehtyjä selvityksiä, markkinointia, uskonnollisesti tai ideologisesti värittynyttä tietoa.

Kokemusasiantuntijuutta arvostetaan nykyään myös tiedemaailmassa. Usein kuitenkin unohtuu, että omakohtaiset kokemukset ja tilastollisiin tutkimuksiin perustuva tieto ovat saman asian kaksi eri puolta.

Hämmennystä voi aiheuttaa sekin, että myös tieteellinen tutkimustieto ja suositukset muuttuvat ajan mukana. Tieteellinen tieto pyrkii aina korjaamaan itsensä sitä mukaa, kun uutta tietoa saadaan esiin eikä sitä pidä esittääkään pysyvänä totuutena.

Kuitenkin esimerkiksi neuvoloissa jaettavat kansalliset ravitsemussuositukset ovat pysyneet hyvinkin samoina viimeiset kaksikymmentä vuotta. Minkään yksittäisen tutkimustuloksen perusteella ravintosuosituksia ei edes lähdetä muuttamaan, vaan korjausliikkeisiin vaaditaan tutkimusten tieteellisen tason arviointia ja kansainvälistä vertailua.

Vanhemmat haluavat lapsilleen parasta ja ovat kiinnostuneita heidän hyvinvoinnistaan. Sanotaan, että satsaamme lapsiimme enemmän kuin koskaan aiemmin. Ei ole huono asia, että olemme aiempaa kriittisempiä ja ajattelemme omilla aivoillamme. Paluuta entisiin aikoihin, jolloin neuvolan terveydenhoitaja, lääkäri ja opettaja olivat isoja auktoriteetteja, ei ole.

Ristiriitaisten viestien keskellä vanhemmalta vaaditaan kuitenkin myös lähdekriittisyyttä, hyviä medialukutaitoja ja malttia perehtyä myös taustoihin. Ihan mihin tahansa ei kannata lähteä mukaan – oli kyseessä sitten tutkimustieto tai vaikkapa rokotusten vastustajien foorumi.

Pitäisi enemmän kiinnittää huomioita siihen, miten väitteet on perusteltu ja erottaa, mikä on tieteellistä tutkimusta, uskomustietoa tai markkinointia.

Somekeskustelun vastapainoksi kannattaa käydä katsomassa myös, millaisia ohjeita viranomaiset antavat ja keskustella asiasta esimerkiksi neuvolakäynnillä. Ihan kaikkea ei ehkä kannata kyseenalaistaa eikä lapsen terveydellä lähteä leikkimään.

Ammattilaisilla pitäisi olla riittävästi aikaa keskustella vanhempien kanssa, kuunnella huolenaiheita ja auttaa pohdinnoissa.

Myös asiantuntijoilta vaadittaisiin tsemppausta: asema ei takaa auktoriteettia, vaan omat sanottavansa pitäisi pystyä perustelemaan uskottavasti. Jos suositukset perustuvat tutkimustuloksiin, ne pitää pystyä kääntämään ymmärrettävälle yleiskielelle. Ehkä ammattilaisten kannattaisi aktivoitua myös sosiaalisen median foorumeilla, joilla vanhemmatkin aikaansa viettävät.

Juttua varten on haastateltu ylilääkäri Hanna Nohynekia THL:stä, professori Kirsti Karilaa Tampereen yliopistosta ja pääsihteeri Arja Lyytikäistä Valtion ravitsemusneuvottelukunnasta.

Artikkeli on julkaistu Lapsemme 4/2016 -lehdessä.

Elina Rikkilä

Kirjoittaja

[helpful]

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Huomioithan, että kommenttisi julkaistaan tarkistuksen jälkeen.

Takaisin ylös