Kylävaari lukee lapsia

Helsinkiläisellä Esko Vepsällä on taskut täynnä tarinoita ja runsaasti elämänkokemusta jaettavaksi.

Muutama vuosi sitten Esko Vepsän vaimo huomasi lehdestä MLL:n kurssin kylävaareille ja -mummoille. – Vaimoni sanoi, että kylävaarin homma sopisi minulle. Ja niinhän se on sopinutkin – olen aina tykännyt puuhata lasten kanssa, myhäilee Vepsä.

Esko Vepsä on ehtinyt hoitaa kylävaarin virkaa Malmilla useammassakin paikassa.

– Ensimmäisenä paikkana oli leikkipuisto Traktori ja siellä Mammat ja muksut -ryhmä. Istuin tavallisesti lattialla rakentamassa legoilla ja lapset kiipeilivät minua pitkin. Iltapäivällä oli vuorossa iltapäiväkerho ja siihen väliin mahtui sopivasti eläkeläisten näytelmäkerho.

Tekevälle töitä riittää

Työuransa alussa Vepsä teki nuorisotyötä niin Suomessa kuin Saksassakin, ja vuodesta 1967 työnantajana oli Suomen merimieskirkko aina eläkkeelle jäämiseen asti.

– Tein hommia 15–16 nimikkeellä ja vielä eläkkeelle jäämisen jälkeenkin palasin vajaaksi vuodeksi töihin laittamaan uuden toimitilan kuntoon Lyypekissä.

Vuonna 2011 Esko Vepsä jätti työt, mutta se ei toki merkinnyt sitä, että monitaitoinen mies olisi jäänyt pyörittelemään peukaloitaan. Tekemistä on riittänyt niin kylävaarina kuin eläkeläistoiminnassa ja hoitaapa hän viiden yhdistyksen kirjanpidonkin. Slangin taitajana Vepsää puolestaan kysytään puhumaan ja kertomaan Helsingin historiasta.

Isovanhemman kaipuu

Elämänkokemus muualtakin kuin kotinurkilta on ollut kylävaarille hyödyksi.

– Alkuun maahanmuuttajalapsia oli mukana ehkä puolet nuorisotalolla kävijöistä, mutta määrä on kasvanut. Minut lähetettiin pienenä sotalapseksi Ruotsiin ja sen vuoksi olen vaihtanut kieltä suomesta ruotsiin ja taas takaisin suomeen. Voin siksi hyvin ymmärtää, miltä tuntuu, kun kieli ei oikein luista.

Vepsän mukaan monilla maahanmuuttajalapsilla on elämässään isovanhemman mentävä kolo. Isovanhemmat ovat jääneet kotimaahan tai heitä ei enää ole.

– Joukossa on aina niitä, jotka vain haluavat olla lähellä. Aina ei tarvitse edes jutella, riittää, kun istuskellaan siinä vieretyksin.

Muutenkaan kylävaarin ei tarvitse osata mitään ihmeellistä.

– Kukin voi käyttää kylävaarina ja -mummona varsin vapaasti omia taitojaan, mutta eduksi on, että osaa lukea lasta ja käyttää kieltä, jota lapset ymmärtävät.

Rakkautta ja reiluutta

Rakkautta ja rajoja -hokema ei ole turhanaikainen. Esko Vepsä ei kannata liikoja sääntöjä, mutta tietyt rajat on oltava.

– Mennään lasten ehdoilla, mutta hallitusti. Meillä on ystäväni Heikki Vahantaniemen kanssa kylävaareina muutamia sääntöjä, joista pidetään kiinni. Esimerkiksi kiroilusta tulee heti viiden minuutin jäähy ja kenkiä ei jätetä ajelehtimaan sinne tänne. Kun rangaistus rapsahtaa, kylävaareille toki nuristaan, mutta sen ei anneta vaikuttaa. Tarvittaessa on oltava tiukka.

– Lapset ymmärtävät oikeudenmukaisuuden päälle: säännöt koskevat kaikkia ja kaikkien kanssa toimitaan samalla tavalla. Reiluus ja lasten tasapuolinen kohtelu on tärkeää.

Vaarius virkistää

Vepsä kiittää MLL:ää taustatuesta ja siitä, että kylävaareilla on vapaus toimia monella tavalla. Vepsäkin viihtyy yhtä hyvin sekä letunpaistossa että köysirataa rakentamassa.

Huomiotta malmilaisten kylävaarien panos ei ole jäänyt: pari vuotta sitten Vepsä ja Vahantaniemi saivat Helsingin vapaaehtoistyön neuvottelukunnan kannustepalkinnon.

Vepsä ei tuolloin päässyt palkintoa vastaanottamaan, koska oli – kuinka ollakaan – vapaaehtoistyössä rakentamassa ulkovessoja Venäjän Karjalaan.

Jos kylävaarin hommat yhtään kutkuttavat, Esko Vepsä rohkaisee lähtemään mukaan.

– Ehdottomasti suosittelen eläkeläisiä ryhtymään kylävaareiksi tai – mummeiksi. Tämä ei ole vaikeaa vaan hauskaa ja virkistävää. Samalla oppii ymmärtämään tämän päivän lapsia ja nuoria.

 

Artikkeli on julkaistu Lapsemme 1/2018 -lehdessä.

Merja Räty

Kirjoittaja

Tomi Nuotsalo

Valokuvaaja

Ladattavat materiaalit

Aiheeseen liittyvät

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *