Siirry sisältöön
Lapsemme-jutun kuva. EI JULKAISTA MUUSSA YHTEYDESSÄ.

Leikkilähetti haaveilee lautapeli-illasta

Iästä huolimatta jokainen meistä tarvitsee elämäänsä ripauksen leikkiä. Jos leikit ovat hukassa, vinkkejä voi kysyä leikkilähetiltä. 

Espoolaisesta Tuomas Keski-Kuhasta sukeutui leikkilähetti vähän varkain, Terhokerhon kautta.

– Kiinnostuin vapaaehtoistyöstä vasta puolisentoista vuotta sitten. Halusin löytää yhteistä tekemistä tyttäreni kanssa, joka on nyt 3,5-vuotias.

Vakuutusyhtiössä riskienhallintapäällikkönä työskentelevä Keski-Kuha haeskeli yhteiseen vapaa-aikaan sosiaalista toimintaa. MLL:n Terhokerho, eri-ikäisille suunnattu kohtaamispaikka, vaikutti mukavalta paikalta, joten hän lähti tyttärineen sinne.

Aika pian Tuomas Keski-Kuha bongattiin organisoimaan Tapiolan Terhokerhoja. Osallistujasta tuli tekijä.

– Oman ajan antaminen on konkreettinen tapa auttaa, ja se juuri tuntuu mielekkäältä.

Leikkilähettikoulutus osui sopivasti kohdalle viime syksynä. – Tuumin, että jotain opastusta olisi hyvä vapaaehtoishommiin saada, joten menin mukaan, kun sain vinkin koulutuksesta.

– Päivän mittaisessa koulutuksessa kerrottiin muun muassa siitä, miten oleellinen osa leikki on lapsen kehitystä. Toisaalta aikuisillekin on tärkeää kokeilu, asioilla leikittely. Ihminen tykkää leikkiä aikuisena yhtä lailla, mutta leikit voivat olla esimerkiksi pelejä tai nokkelia keskusteluja. Tietopuolisen annin lisäksi koulutuksessa toki myös leikittiin.

Tuomas Keski-Kuha oli lähtenyt hakemaan ideoita Terhokarhoja varten, mutta huomasi saavansa koulutuksesta muutakin.

– Koulutuksen jälkeen aloin ajatella leikkiä ihan uudella tavalla. Leikki antaa mahdollisuuden kokeilla erilaisia tilanteita, rooleja ja vaikka mitä. Lapsi saa elintärkeää oppia toisen asemaan asettumisesta, se kehittää sosiaalisia taitoja turvallisessa ja mahdollisesti hauskassa tilanteessa – positiivinen tunne auttaa muistamaan kokemukset pidempään. Leikki antaa myös vapauksia kokeilla tai miettiä asioita vapaasti ilman rajoja.

Onneksi leikkiä voi aina, ikään katsomatta. Jos antaa vähän kutitella leikkihermoa, aikuisenkin maailmaan voi avautua uusia näköaloja. Tässä parasta apua saa usein lapsilta.

Keski-Kuhakin huomasi, miten leikeissä oppii uutta, kunhan uskaltautuu mukaan.

– Oma tyttäreni tykkää kovasti roolileikeistä. Ne ovat minulle haastavia ja niissä pyrin kehittymään. Lapselta roolileikit sujuvat ihan luonnostaan, minun täytyy niitä vielä harjoitella, naurahtaa Keski-Kuha.

Tuomas Keski-Kuha on lähtenyt vapaaehtoishommiin sillä asenteella, että hommat hoidetaan kunnolla. Niinpä Terhokerhojen suunnitteluun ja organisoimiseen saa kulumaan aikaa ihan kiitettävästi.

– Jo sopivien paikkojen hakeminen vaatii pohtimista ja kokeilua: tarkoitus kun olisi saada paikalle sekä seniori-ikäisiä että lapsiperheitä.

Tällä hetkellä kerhopaikkana on Leppävaaran Elä ja asu -seniorikeskus ja seuraavaksi kokeillaan, miten kerho lähtisi toimimaan Folkhälsan-talossa Tapiolassa.

– Siellä ollaan kaksikielisessä ympäristössä. En osaa kovin hyvin ruotsia, mutta tämähän on juuri sopiva haaste.

Haastetta leikkilähetille tarjoaa myös ikähaitari, joka parhaimmillaan ulottuu vauvasta kahdeksankymppisiin.

– Osallistujat täytyy tietenkin ottaa huomioon. Esimerkiksi laululeikit sopivat kaikenikäisille ja vanhemmat ihmiset muistavat kaiken lisäksi todella hyvin laulujen sanoja. Laululeikit ovat minullekin mieluisia, koska laulan ja soitan kitaraa.

Tuomas Keski-Kuha on tyytyväinen vapaaehtoistyöhön ja odottaa, milloin pääsisi kunnolla käyttämään leikkilähetin oppejaan. Siksi onkin ihan pakko kysyä, minkälaisen leikkitapahtuman hän järjestäisi, jos voisi tehdä ihan mitä mielii.

– Pidän kovasti peleistä, joten massiivinen peli-ilta olisi hieno juttu. Sisällä olisi valtavasti erilaisia lautapelejä ja ulkona voisi pelata esimerkiksi mölkkyä, polttopalloa, hippaa ja kirkonrottaa.

Alamme pohtia, miten mahtavaa olisi kokea sadan hengen kirkonrottatapahtuma. Sitä se pelkkä leikistä puhuminen teettää.


muistuttavat leikin tärkeydestä ja ilosta kokoamalla eri-ikäisiä ihmisiä yhteen leikkimään. He toimivat esimerkiksi sukupolvien kohtaamispaikoissa Terhokerhoissa ja MLL:n perhekahviloissa, järjestävät leikkitempauksia ja leikkipäivätapahtumia. Leikkilähettejä koulutetaan ympäri maata.

Merja Räty

Kirjoittaja

Tomi Nuotsalo

Valokuvaaja

Aiheeseen liittyvät

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Huomioithan, että kommenttisi julkaistaan tarkistuksen jälkeen.

Takaisin ylös