Oikeus hyvään lapsuuteen

Lasten oikeudet on kirjattu maailman kattavimpaan ihmisoikeussopimukseen. Suomessa sopimus on ollut voimassa pian 25 vuotta. Miten se syntyi ja mihin se velvoittaa?

Lapsen oikeuksien sopimus hyväksyttiin YK:n yleiskokouksessa 20.11.1989. Sopimusta oli valmisteltu yli kymmenen vuotta ja sen taustana olivat vuosina 1924 ja 1959 annetut lapsen oikeuksien julistukset. Vaikka suppeat julistukset eivät olleet oikeudellisesti sitovia, ne kuitenkin vaikuttivat siihen, että lapsen oikeudet nousivat tietoisuuteen ja keskusteluun.

Vuonna 1978 Puola teki ehdotuksen lapsen oikeuksien sopimuksesta, joka olisi oikeudellisesti velvoittava. Aloite liittyi siihen, että seuraavana vuonna vietettiin YK:n kansainvälistä lasten vuotta.

Alun perin oli tarkoitus muuttaa lapsen oikeuksien julistus ihmisoikeussopimuksen muotoon. Valmistelussa kuitenkin todettiin, että tavoitteen tulee olla kunnianhimoisempi.
Julistuksen sisältö oli liian suppea turvaamaan lasten hyvinvoinnin ja kehityksen tarpeet.

Sopimuksen valmistelua hidastivat myös valtioiden väliset yhteiskunnalliset ja taloudelliset eroavaisuudet ja kulttuurierot. Erityisesti kysymykset lapsuuden ajankohdan alkamisen määrittelystä, uskonnonvapaudesta ja adoptiosta herättivät erimielisyyttä.

Sen jälkeen kun lapsen oikeuksien sopimus hyväksyttiin YK:n yleiskokouksessa, se otettiin hyvin vastaan. Kansainvälisesti sopimus tuli voimaan syyskuussa 1990. Tällä hetkellä se on maailman laajimmin ratifioitu ihmisoikeussopimus. Maailman valtioista vain Yhdysvallat on jättäytynyt sen ulkopuolelle.

Sopimus takaa minimitason

Lapsen oikeuksien sopimus on valtioiden yhteisesti sopima ja maailmanlaajuisesti noudatettava minimi lapsen oikeuksille. Se velvoittaa sopimusvaltiota kaikkiin tarpeellisiin toimiin sopimuksessa turvattujen oikeuksien toteuttamiseksi. Lapsilla tarkoitetaan alle 18-vuotiaita henkilöitä.

Lapsen oikeuksien sopimuksen yhteydessä puhutaan usein ”kolmesta P:stä”. Niiltä tarkoitetaan lapsen oikeutta suojeluun (englanniksi protection), oikeuteen osuuteen yhteiskunnan voimavaroista (provision) ja oikeuteen osallistua (participation).

Lapsen oikeuksien sopimus sisältää paljon samoja oikeuksia kuin muut ihmisoikeussopimukset. Näitä ovat esimerkiksi syrjinnän kielto, oikeus elämään, oikeus yksityis- ja perhe-elämän suojaan, ajatuksen-, omantunnon- ja uskonnonvapaus, oikeus suojeluun väkivallalta sekä oikeus sosiaaliturvaan, terveydenhuoltoon ja koulutukseen.

Suurin muutos aiempaan ajatteluun on, että lapsen oikeuksien sopimus korostaa lasta oikeuksien haltijana ja aktiivisena toimijana. Sopimuksessa määritellään yleisten ihmisoikeuksien lisäksi yksinomaan lapsille tarkoitettuja ihmisoikeuksia. Näitä ovat esimerkiksi lapsen edun ensisijaisuus, oikeus kehitykseen, oikeus erityiseen suojeluun, lapsen näkemysten kunnioittaminen ja oikeus vapaa-aikaan ja leikkiin.

Lapsen oikeuksien sopimuksen noudattamista valvoo YK:n lapsen oikeuksien komitea. Komitea on nostanut neljä sopimuskohtaa niin sanotuiksi yleisperiaatteiksi, jotka pitää ottaa huomioon jokaisen sopimuksessa turvatun oikeuden kohdalla. Yleisperiaatteet ovat syrjintäkielto, lapsen edun ensisijaisuus, lapsen oikeus elämään, henkiinjäämiseen ja kehittymiseen sekä lapsen näkemysten kunnioittaminen.

Oikeudet pitää tuntea

Lapsen oikeuksien sopimusta on täydennetty kolmella valinnaisella pöytäkirjalla. Ensimmäinen koskee lasten suojelemista aseellisilta selkkauksilta. Toinen koskee lasten suojelemista lapsikaupalta sekä lapsiprostituutiolta ja lapsipornografialta. Kolmannessa pöytäkirjassa mahdollistetaan valitusten tekeminen lapsen oikeuksien sopimuksen ja sen valinnaisten pöytäkirjojen loukkauksista. Valitusmenettely tuli Suomessa voimaan 12.2.2016.

Lapsen oikeuksien sopimuksessa edellytetään, että valtio saattaa sopimuksen yleisesti sekä aikuisten että lasten tietoon. Oikeudet eivät toteudu eikä niistä ole hyötyä, jollei niitä tunneta. Tämä edellyttää lapsen oikeuksien sopimusta koskevaa koulutusta ja tiedotusta.

Lapsen oikeuksien komitea korostaa kattavan tiedotusstrategian merkitystä. Vanhemmille on kerrottava lapsen oikeuksista ja niiden merkityksestä.

On tärkeää, että sopimus sisältyy koulujen opetukseen ja niiden henkilöiden koulutukseen, jotka työskentelevät lasten kanssa tai tekevät lapsia koskevia ratkaisuja.


Lasten oikeudet eivät toteudu itsestään

Yleinen käsitys on, että Suomessa lapsen oikeudet toteutuvat ja lapsilla on hyvät kasvuolosuhteet. On totta, että valtaosa lapsista voi hyvin. Talouden taantumasta huolimatta Suomi on edelleen hyvinvointiyhteiskunta suurimmalle osasta lapsista.

Maassamme on tapahtunut monia hyviä asioita sen jälkeen kun lapsen oikeuksien sopimus tuli voimaan. Lasten kuolleisuus on laskenut. Lapsiin kohdistuva kuritusväkivalta on vähentynyt. Lasten alkoholinkäyttö ja tupakointi ovat vähentyneet. Suuri kulttuurinen muutos on, että lasten kuulemista ja osallisuutta arvostetaan enemmän kuin ennen.

Sopimuksesta huolimatta on myös huonoa kehitystä. Lasten hyvinvointi eriytyy ja eriarvoistuu ja monen perheen arjessa ongelmat ovat kasautuneet. Lapsia on sijoitettuna kodin ulkopuolelle kaksi kertaa enemmän kuin 25 vuotta sitten. Varhaisen ja riittävän tuen puuttuminen on johtanut siihen, että lastensuojelun tarve ja kodin ulkopuoliset sijoitukset ovat voimakkaasti lisääntyneet. Lapsiperheköyhyys on lisääntynyt työmarkkinoiden muutoksen ja perhe-etuuksien heikentyessä. Pienituloisiin perheisiin kuului 6 prosenttia lapsista vuonna 1991, vuonna 2013 osuus oli 11 prosenttia.

Lapsuus ja vanhemmuus eivät toteudu tyhjiössä. Vanhempien työ, toimeentuloedellytykset, mediaympäristö ja kulutusyhteiskunta muovaavat olennaisesti lasten ja perheiden arkea. Myös yhteiskunnan resurssit ja päätökset niiden jakamisesta vaikuttavat lasten hyvinvointiin. Päiväkodit, koulut ja vapaa-ajan palvelut ovat lasten tärkeitä kasvuympäristöjä. Niihin kohdistuvat leikkaukset tuntuvat ja näkyvät lasten arjessa. Esimerkiksi koululaisten oppimistulokset ovat heikentyneet.

Lasten oikeuksien toteutumista heikentää yhteiskunnallisen päätöksenteon lyhytjännitteisyys, epäjohdonmukaisuus ja hajanaisuus. Päätösten vaikutuksia lapsiin ei arvioida. Päätöksiä ohjaa lyhyen aikavälin talousnäkökulma, mikä tulee kalliiksi sekä inhimillisesti että taloudellisesti.

Järjestöjen tekemän työn ansiosta lapsen oikeuksien sopimus tunnetaan entistä paremmin, mutta lapsen oikeuksia koskevaa koulutusta ja tiedotusta ei ole riittävästi. Suomen lainsäädännössä ei viitata kattavasti lapsen edun ensisijaisuuteen eikä tätä periaatetta oteta huomioon lapsia koskevassa päätöksenteossa. Vähemmistöryhmiin kuuluviin lapsiin, kuten vammaisiin lapsiin ja maahanmuuttaja- ja pakolaislapsiin, kohdistuvaa syrjintää ei ole tehokkaasti ehkäisty.

Lasten oikeudet eivät toteudu itsestään. Niitä pitää toteuttaa joka päivä perheissä, päiväkodeissa, kouluissa, sosiaali- ja terveydenhuollossa ja vapaa-ajan palveluissa sekä yhteiskunnallisessa päätöksenteossa. On muistettava, että jokaisella lapsella on oikeus hyvään lapsuuteen ja että hyvinvointi rakennetaan lapsuudessa.


Artikkeli julkaistu Lapsemme 1/2016 -lehdessä

Esa Iivonen

Esa Iivonen

johtava asiantuntija, lapsi- ja perhepolitiikka ja lasten oikeudet

Aiheeseen liittyvät

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Huomioithan, että kommenttisi julkaistaan tarkistuksen jälkeen.