Peltsi vanhemmuuden poluilla

Erityislapsen vanhemmuus on opettanut televisiosta tutulle Mikko “Peltsi” Peltolalle uudenlaista välittömyyttä ja yhteiskunnan normien haastamista. Peltola toivoo, että Downin syndrooma nähtäisiin vain yhtenä ihmisen piirteenä, siinä missä hiusten värikin. 

Luonto- ja eräohjelmien konkari Mikko “Peltsi” Peltola on lapsesta asti ollut aktiivinen luonnossa liikkuja. Lapsuudenkoti Helsingissä sijaitsi metsäisellä tontilla, jossa Peltola pääsi vapaasti touhuamaan, eivätkä vanhemmat kieltäneet häntä kiipeämästä puuhun tai hyppäämästä vesilätäkköön. Metsässä rymyäminen, pullojen kerääminen ja pyörien rassailu olivatkin lapsena Peltolan lempipuuhia. Talvisin he kokoontuivat kavereiden kanssa kodin vieressä olevalle kentälle pelaamaan jääkiekkoa ja viihtyivät ulkona niin kauan kuin saivat olla.

– Lapsuudenkotini oli täynnä iloista puheensorinaa, ja opettajaisäni oli tunnettu suunsoittaja. En ihmettele ollenkaan, että olen sellaisen lapsuuden jälkeen päätynyt puhetyöläiseksi, Peltola nauraa.

Nykyisin Peltola on itse kahden lapsen isä. Hänellä on vaimonsa Anun kanssa 14-vuotias tytär Maisa ja 12-vuotias poika Osmo. Omien vanhempiensa tapaan Peltola pyrkii luomaan lapsilleen rennon ja leppoisan kasvuympäristön. Mentaliteettina on, että lapsen ja aikuisen suhde on turvallinen ja luotettava, samalla myös reilu.

– Pyrimme siihen, ettemme pingota turhasta. Tietenkin joskus on myös osattava sanoa ei, mutta lähtökohtaisesti lasten kanssa ollaan samaa joukkuetta, Peltola sanoo.

Vanhemmaksi tulemiseen ladataan Peltolan mukaan usein paljon odotuksia. Myös hänellä itsellään oli tietynlainen ajatus siitä, millaista elämä lasten syntymän jälkeen olisi. Lopulta Peltola on kuitenkin huomannut, että vanhemman rooli on yllättävän luonteva.

– Isäksi tulemista voisi verrata pitkän matkan urheilusuoritukseen. Koko matkan ajattelee, että kun pääsen tästä maaliin, niin syön viisi pitsaa ja makaan viisi vuorokautta sohvalla. Mutta sitten kun tulee maaliin niin huomaa, ettei se enää olekaan niin ihmeellistä, Peltola toteaa.

Oman twistinsä perhearkeen tuo perheen pojalla, Osmolla, diagnosoitu Downin syndrooma. Julkisuudessa Peltola on kertonut diagnoosin olleen ensin suuri yllätys ja shokki, mutta alkujärkytyksen jälkeen arki on tasaantunut. Erityislapsen vanhemmuus vaatii Peltolan mukaan enemmän läsnäoloa, mutta tekee myös elämästä jännittävämpää ja vivahteikkaampaa.

– Suurimmat opit, joita erityislapsen vanhempana olen saanut ovat välittömyys ja kyky rikkoa normeja. Osmo haastaa kiitettävästi sellaisia muotteja ja käytöstapoja, joihin suurin osa ihmisistä on opetettu ja kasvatettu. Hänen suustaan tulee usein hauskoja ja odottamattomiakin juttuja, joita tavallinen lapsi ei sanoisi. Kyllähän nämä yhteiskunnan normit tekevät meistä aika suorittavia, ja siksi niiden rikkominen on todella kivaa ja sopii ainakin minun pirtaani erinomaisesti, Peltola sanoo.

Osmo kaipaa vanhemmiltaan ikäistään enemmän apua pienissä arkisissa askareissa, kuten vetoketjujen sulkemisessa ja hiihtomonojen nauhojen sitomisessa. Aamupala laitetaan pöytään valmiiksi ja muistutetaan Osmoa aikatauluista kiireen keskellä. Ne ovat Peltolan mukaan kuitenkin verrattain pieniä juttuja.

Haastavinta erityislapsen vanhemmuudessa on ollut tukien hakemiseen liittyvä byrokratia, jonka Peltola kohtasi pian Osmon syntymän jälkeen. Hakemuksia piti täyttää toinen toisensa perään, ja jatkuvasti oli epävarmaa, kuinka pitkäksi ajaksi tukea myönnetään. Pikkulapsiarjen keskellä tämä tuntui kuormittavalta.

– Yhteiskunnan portaisiin toivoisin ymmärrystä siitä, ettei Downin syndrooma ole mikään sairaus, joka yhtäkkiä paranee tai muuttuu. Se vaikuttaa ihmisen elämään koko loppuiän, Peltola sanoo.

Hänen mukaansa on ylipäätään omituinen ajattelumalli, että maailmassa olisi vain tietynlaisia “tavallisia” ihmisiä, joille yhteiskunta on rakennettu.

– Yhtä lailla voisi ajatella, että meillä on tumma- ja vaaleahiuksisia ja sitten on downeja. Downin syndroomaisia ihmisiäkin syntyy jatkuvasti, ja jos sitä syvemmin perkaa, niin se on tietynlainen ihmisen piirre. Yhteiskunnassamme Osmo on määritelty kehitysvammaiseksi, mutta minulle hän hauska poika, joka toivottavasti elää onnellisena ja pääsee ehkä joskus töihin, Peltola pohtii.

Parivaljakon Osmon ja Peltolan seikkailuja suomalaiset ovat päässeet seuraamaan vuoden 2024 lopulla julkaistusta Peltsi ja Osmo -luonto-ohjelmasta, jossa kaksikko kiertää kansallispuistoja ympäri Suomen. Idea sarjaan syntyi, kun Peltola ja hänen luottokuvaajansa Juha Korhonen olivat kiipeämässä Pallas-tunturille ja pallottelivat samalla ideoita tulevia tuotantoja varten. Peltola oli tehnyt poikansa kanssa useamman hauskan reissun Lappiin ja pohti, että Osmon ottaminen mukaan sarjaan voisi olla hyvä idea.

– Juha antoi ohjelmalle heti vihreää valoa. Suomen telkkarissa ei paljoa ole lapsen ja vanhemman, etenkään isän ja lapsen, välistä suhdetta kuvaavia sarjoja. Halusimme tuoda tämän näkökulman esiin, Peltola kertoo.

– Osmo lähti innoissaan mukaan sarjaan ja kertoi heti koulussa, että hänestä tulee tv-tähti, Peltola nauraa.

Niin lopulta kävikin. Sarja valloitti katsojien sydämet ja se palkittiin kahdella Vuoden 2024 Kultainen Venla -palkinnoilla. Osmo sai Vuoden esiintyjä -palkinnon, ja kaksikon yhteinen Peltsi ja Osmo -sarja palkittiin vuoden 2024 parhaana ohjelmana. Peltolan mukaan ohjelma on saanut yksinomaan positiivista palautetta.

– Sarjan saama vastaanotto on tuonut hyvin vahvan tunteen siitä, että olemme voineet toimia vertaistukena muille erityislasten perheille. Ihmiset ovat myös hoksanneet, ettei erityisyys ole este, vaan sen kanssa voi toimia ja tehdä kaikkia juttuja. Moni palautetta lähettänyt on kertonut katsoneensa sarjan jo useaan kertaan – sen parissa on itketty ja naurettu. Tuntuu hienolta, että olemme onnistuneet tekemään ohjelman, joka liikuttaa, hän jatkaa.

Peltsi ja Osmo -sarja on myös haastanut vanhempien ja lasten väliseen suhteeseen liittyviä stereotypioita. Peltolan mukaan paras hetki oli, kun hän huomasi, miten sitkeästi Osmo painoi pitkin Repoveden kansallispuiston jyrkkiä mäkiä rinkka selässä eikä valittanut kertaakaan. Ennakko-oletuksena kun oli, ettei lapsi välttämättä jaksa kävellä, vaan häntä pitää patistaa eteenpäin.

– Osmolla on ollut se hyvä piirre pienestä pitäen, että hänellä on valtava motivaatio oppia. Vanhemmat voivat patistaa lapsia tiettyyn pisteeseen asti, mutta kyllä 10-vuotiaana tehdyt 40 kilsan pyörälenkit Lapissa vaativat jo omaa tahtoa.

– Toki Osmon opetteluissa on myös oma lehmä ojassa. Mitä kovempaa Osmo hiihtää niin sen parempi: tulee isällekin kovempia lenkkejä, Peltola toteaa.

Peltolan mielestä vanhempien on tärkeää muistaa pitää huolta myös itsestään. Hän on nähnyt paljon uupuneita vanhempia, joiden omat intohimot ja harrastukset ovat hiipuneet, kun perheeseen on syntynyt lapsi. Siihen heidän perheessään ei ole ryhdytty.

– Pidän säännöllisesti huolen siitä, että pääsen hiihtolenkille tai kuntosalille, ja vaimolla on sama juttu. Molemmilla on omaa aikaa, eikä se oikeastaan ole pois keneltäkään muulta. Ei sellainen perhemalli ole järkevä, että koko ajan ollaan yhdessä ja ihan liimautuneita toisiinsa, Peltola sanoo.

Samalla Peltola kuitenkin toivoo, että Osmo ja Peltsi -sarja innostaisi vanhempia ja lapsia liikkumaan enemmän yhdessä. Tarkoitus ei ole syyllistää vanhempia lasten liikkumattomuudesta, vaan pikemminkin näyttää, kuinka kiva lasten kanssa on touhuta kaikkea.

– Perheen yhteistä aikaa voi olla monenlaista. Ei metsäretkistä kannata tehdä yhtään sen vaikeampia kuin ne ovat. Ulkoiluun sopivat vaatteet, pieni paketti rusinoita ja lähimetsään, niin se on jo monelle lapselle sellainen elämys, että lapsi innostuu, Peltola summaa.

Kuva: Yle