Tuomas Toivaisen lapsuuden intohimosta tuli ammatti

Rovaniemeläinen Tuomas Toivainen oli jo pienenä intohimoinen piirtäjä ja animaatioiden tutkija. Hän loi animaatiosarjan Hullu, hullumpi, yläaste vain 16-vuotiaana.

Tuomaksen lempianimaatiosarjoja olivat 4-vuotiaana Muumilaakson tarinat ja Disneyn piirretyt. Niiden hahmoja taapero piirsi lähes maanisesti.

Myös päiväkodissa hän alkoi piirtää päivittäin Ankkalinnan asukkeja: Akua, Mikki Hiirtä, Hessu Hopoa, ja teki sen niin taitavasti, että muut lapset kerääntyivät seuraamaan kuvien syntymistä. Olisi kuitenkin pitänyt piirtää varhaiskasvatussuunnitelman teeman mukaisesti esimerkiksi kasveja tai eläimiä, hänelle huomautettiin.

Rajoitus tuntui pojasta epäreilulta, koska muut saivat piirtää vaikka ralliautoja, mutta hän ei saanut piirtää rakastamiaan asioita. Esiopetuksessa hän otti kiellon puheeksi opettajan kanssa ja se kumottiin.

Lapsuudenkodissa hellittiin luovuutta ja taiteellisia harrastuksia. Äidinkielenopettajaäiti luki Tuomakselle ja kahdelle pikkusisarelle iltasatuja: Pekka Töpöhäntää, Viirua ja Pesosta, Mauri Kunnaksen kirjoja. Iltapalapöydässä historianopettajaisä naputti rytmejä pöytään ja lapset yrittivät toistaa perässä. Välillä isä improvisoi höpö-höpö-satuja, joiden rakentamiseen lapset saivat osallistua.

Ei ihme, että Tuomas ilmoitti toiveammatikseen taiteilijan jo varhain. Tosin sillä hän tarkoitti Aku Ankan piirtäjää. Piirtämisen lisäksi Tuomas harrasti teatteria ja pianonsoittoa.

Kouluiässä hän alkoi tutkia isänsä VHS-kaseteille nauhoittamia Simpsoneita. Mielenkiintoiset kohtaukset hän pysäytti ja katsoi ruutu ruudulta, miten liikkeen illuusio oli rakennettu, miten yksittäiset kuvat muuttuivat, ja imi näin tietoa animaation rakentamisesta.

10-vuotiaana hän sai joululahjaksi Simpsonien historiikin, jonka opiskeli tarkkaan. Hän myös katsoi paljon Näin tehtiin -dokumentteja.

Noihin aikoihin hän alkoi ruokkia komiikantajuaan ahmimalla Kummeleita, Uuno Turhapuroja ja Pekka ja Pätkä -elokuvia. Spede oli hänen idolinsa. Sketsejä ja imitaatioita hän testasi kavereihinsa.

Teininä hän osallistui imitaattorina Talent Suomeen ja pääsi semifinaaleihin. Vanhemmat antoivat hänen kokeilla siipiään, vaikka tilanteeseen sisältyi iso epäonnistumisen riski. Siitä luottamuksesta Toivainen on kiitollinen vanhemmilleen.

Rovaniemi on pinta-alaltaan iso ja enimmäkseen metsää. Sen keskusta on pieni, mutta Toivaisen mielestä silti juuri riittävä. Hänen lapsuudessaan siellä oli antikvariaatteja ja pilailupuotikin. Lapin yliopisto vetää kaupunkiin nuoria ”junantuomia” etelää myöten. Opiskella voi vaikkapa taiteita tai oikeustieteitä.

Rovaniemi sai kyseenalaista mainetta kaupungin huumeidenkäyttäjien maailmasta kertovan dokumenttielokuva Reindeer Spottingin kautta 2000-luvun alussa. Kuvattu maailma ei Toivaiselle näkynyt, vaan hän on kokenut Rovaniemen aina turvalliseksi paikaksi.

– Elin varhaislapsuuteni korttelinkokoisessa maailmassa. Koulussa meitä oli kolme kaverusta. Aina iltapäivisin vietimme vuorotellen aikaa kunkin kotona. Yläasteella ajattelin, että ne, jotka hengailivat kauppakeskuksissa, eivät viihtyneet kotona. Itse olin kotihiiri.

Tuomas viihtyi tietokoneen ääressä joko musiikki- ja pelinteko-ohjelmien parissa tai taistelupelejä pelaten, kuulokemikrofonin kautta kavereidensa kanssa jutellen. Toki hän harrasti edelleen teatteria ja myös koripalloa. Jälkimmäisestä hän joutui luopumaan, kun treenejä alkoi olla viisi kertaa viikossa.

– Olin välimallin jätkä. En koulun suosituin, mutta en myöskään pahnanpohjimmainen. Minua ei kiusattu enkä minä kiusannut ketään. En ajautunut tappeluihin tai hölmöilyihin. Minulla oli kavereita, mutta koin välillä myös yksinäisyyttä. Nauratin ja välillä ärsytinkin kavereitani sketsihahmoimitaatioillani.

Koulun juhlissa hän esiintyi milloin Nasse-setänä milloin Matti Näsänä.

 Yläkoulun kuvataiteen lopputyönään Tuomas loihti animaatioelokuvan Karin enkelit, joka kertoo hänen koulunsa opettajista. Yle sai vihiä lahjakkaasta nuorukaisesta ja halusi tehdä hänen kanssaan kokonaisen animaatiosarjan. Näin sai alkunsa Hullu, hullumpi yläaste vuonna 2015.

Suosittu animaatiosarja kuvaa yläkoululaisten elämää nuorten omasta näkökulmasta, mutta puhuttelee myös aikuisia, varsinkin nuorten vanhempia.

Sarjan päähenkilö Antti on varhaiskypsän oloinen tarkkailija, joka tekee teräviä havaintoja nuorten ja aikuisten maailmasta. Myös Tuomas on pienestä pitäen pannut merkille, miten ihmiset käyttäytyvät ja puhuvat.

– Antti pitää itseään ikäistään kypsempänä. Eivätköhän kaikki ihmiset pidä itseään fiksumpina kuin ovatkaan? Lopulta Antti kuitenkin sortuu samaan kuin ikätoverinsa.

Ehkä juuri se tekee hänen hahmostaan niin samastuttavan. Näin käy esimerkiksi ensimmäisen kauden Ihan some -jaksossa vuodelta 2015. Antti päättää, ettei anna sosiaalisen median koukuttaa, mutta toisin käy.

Älypuhelinten vyöry Suomeen mullisti 2010-luvun nuorten kanssakäymisen. Tuli erilaiset pikaviestipalvelut ja sosiaalisen median sovellukset. Tuomaskin sai ensimmäisen älypuhelimensa kahdeksannella luokalla.

ASKfm on sosiaalisen median esimuoto. Ideana on luoda profiili, jolta saa kysyä mitä vain anonyymisti. Jotkut nuoret nousivat ilmiöiksi, mutta oli arvoitus, miksi algoritmi nosti juuri heidät. Näin heistä kuitenkin saattoi tulla suosittuja myös koulussa. Myös Tuomaksen luokalla oli eräs tällainen ASK-teini.

– Meitä kyllä valistettiin sosiaalisen median vaaroista: miten vain harvoja nostetaan. Olen iloinen siitä, että sain vielä elää perinteisen lapsuuden. Minun sukupolveni on viimeinen ilman älypuhelimia lapsuutensa kasvanut. Hirvittää ajatella lapsuutta sosiaalisen median asettamien paineiden alla.

Ei Toivainenkaan silti ole immuuni sosiaalisen median imulle. Toki hän olisi mielellään ”sukupolvensa ikoni” ja ”influensseri”, mutta siihen hän sanoo olevansa liian laiska.

– Tajusin, että siihen päästäkseen pitäisi tehdä sisältöä koko ajan. Mieluummin keskityn nykyiseen työhöni ja teen sen huolella.

Hän selailee Facebookia – jonka hänen ikätoverinsa ovat hylänneet aikoja sitten – ja postailee harvakseltaan tähtihetkiään Instagramiin. TikTokia Toivainen kutsuu ”addiktiomasiinaksi”.

Nykyisin puhutaan paljon nuorten uupumisesta, ja se on tuttua myös Toivaiselle. Hän perusti oman yrityksensä 18-vuotiaana ja suoritti lukion töidensä ohessa.

Toivainen käsikirjoitti, piirsi, animoi, äänisuunnitteli sekä järjesti castingin ääninäyttelijöille alle vuodessa. Se vei lukiolaiselta kaiken vapaa-ajan.

– Voi sanoa, että olin sairauslomakunnossa jonkin aikaa, hän myöntää.

– Olen liiankin ankara ja kriittinen itseäni kohtaan. Luovaa työtä tehdään yötä päivää, mutta toisaalta oman televisiosarjan tekeminen on niin iso etuoikeus, että sen eteen pitääkin nähdä vaivaa ja olla valmis sietämään paineita.

Hyvinvoinnistaan hän yrittää pitää kiinni liikkumalla ja syömällä terveellisesti. Myös teatteriharrastus on hänelle henkireikä: yksinäisen puurtamisen vastapainoksi hän saa olla osa ryhmää. Parhaillaan Toivainen näyttelee leipuria Lapin ylioppilasteatterin Pimeä metsä -musikaalissa.

Lasiseinäiseltä toimistoltaan Lapin yliopistossa hän voi tähystellä kampuksen vilskettä. Hän on aloittanut samaisessa opinahjossa mediatutkimuksen opinnot, mutta ei pysty tällä hetkellä uppoutumaan niihin. Päättäjiltä hän toivoisikin armollisempaa suhtautumista opiskelijoiden urapolkuihin.

– Jos elinikäistä oppimista toivotaan, pitäisi olla mahdollista suorittaa opintoja omaan tahtiinsa ja olla vaikka niin sanottu ikiopiskelija.

Eräs iso haave hänellä on: tulla Speden kaltaiseksi viihteen moniottelijaksi ja tehdä oma sketsisarja.

– Minun arkeani onnellistuttaa se, että lähitulevaisuudessa on koko ajan virstanpylväitä, joihin tähtään ja kivoja tapahtumia, joita odotan. Silloin pysyn liikkeessä. Passivoituminen on minulle myrkkyä.

Tuomas Toivainen

• Syntynyt 1998 Rovaniemellä, asuu Rovaniemellä.
• Käsikirjoittaja, ohjaaja, ääninäyttelijä ja itseoppinut animaattori.
• Pääkäsikirjoittaa ja ohjaa Yle:n Hullu, hullumpi, yläaste -animaatiosarjaa, joka on edennyt kuudennelle tuotantokaudelleen.
• Tarinapaja Oy:n toimitusjohtaja.
• Palkittiin vuonna 2015 Rovaniemen kaupungin kulttuuriteko -palkinnolla sekä Koura-palkinnolla vuoden 2015 parhaasta lasten- ja nuortenohjelmasta.