Vaikeudet lapsuudessa saivat Leea Mattilan kiinnostumaan vuorovaikutuksesta

Hankalat lapsuudenkokemukset uusperheessä saivat psykologi Leea Mattilan kiinnostumaan siitä, miten lapsesta kasvaa tasapainoinen aikuinen.

ALAKOULUSSA Leea kantoi koulureppunsa sivutaskussa salaista voimanlähdettä. Se oli kuva lempeäkatseisesta tummasta miehestä, joka seisoi kukkakedolla kukka kädessään. Hän ei ollut koskaan tavannut biologista isäänsä, mutta kuva hänestä toi lohtua.

Välit isäpuolen kanssa olivat jännitteiset. Varsinkin pikkuveljen syntymän jälkeen Leea koki olevansa perheessään ulkokehällä. Monesti tullessaan koulusta kotiin hän aisti kireän ilmapiirin, joka saattoi jatkua päiviä. Joskus vanhemmat huusivat toisilleen. Ikävintä oli, että riidat joskus tuntuivat johtuvan Leeasta. Milloin tytär oli isäpuolen mielestä saanut liian kalliita vaatteita tai milloin käyttäytynyt ”huonosti”.

Leea oli liikkuvainen ja eläväinen ”Hyppeli-Hiiri”, joka kiipeili puissa, harjoitteli käsilläseisontaa ja johti lasten pihaleikkejä Hollolan lähiössä. Välillä hän uppoutui Viisikko-, Neiti Etsivä -tai Tiina-kirjoihin. Hän myös haaveili omasta berninpaimenkoirasta, jonka nimeksi tulisi Ruska.

Isäpuoli lupaili koiraa, jos Leea olisi oikein kiltti. Leea oli tuulispää, joka jätti tavarat hujan hajan,mutta pinnisteli kyllä kovasti ollakseen siistimpi ja ollakseen aiheuttamatta lisää erimielisyyksiä. Koskaan se ei isäpuolelle riittänyt. Tilanne olisi ollut sietämätön ilman äidin ja isovanhempien ymmärtäväistä hoivaa.

Mummo oli keramiikkataiteilija, ja hän opetti Leean dreijaamaan savikippoja. Mummo myös maalasi hienoja maisematauluja. Kerran Leea kysyi: ”Mikset koskaan maalaa minun kuvaani?” Niin mummo maalasi itsensä ja Leean omenapuun alle.

Ilmapiiri kotona rauhoittui, kun äiti ja isäpuoli erosivat. Leea sai vihdoin koiran, cockerspanielin, jonka nimi oli Iida.

LUKIOIÄSSÄ Leea haki vaihto-oppilaaksi Yhdysvaltoihin. Hän unelmoi Kaliforniasta, jossa olisi komeita nuoria miehiä kuten Beverly Hillsin Luke Perry. Toisin kävi. Hän pääsi maatilalle Keski-Länteen, Iowaan.

Se, että hän ennakkoluuloistaan huolimatta päätti lähteä, oli yksi hänen parhaista päätöksistään. Maatilalla oli hänen rakastamiaan eläimiä: kaksi koiraa, kissa, lehmiä ja kanoja. Hän tapasi paljon ihania ihmisiä ja näki elämää toisesta näkövinkkelistä. Kotimaahan palasi kypsynyt ja nöyrästi elämään suhtautuva nuori nainen.

Leea Mattila pääsi lukemaan psykologiaa Jyväskylän yliopistoon vuonna 1997. Samoihin aikoihin hän kiinnostui juuristaan. Isä oli belgialainen mies, jonka äiti oli tavannut Lontoossa. Mies oli kuitenkin kuollut liikenneonnettomuudessa ennen Leean syntymää. Tai niin hän luuli.

Äiti oli aina kertonut Leealle, miten isä oli odottanut hänen syntymäänsä. Mummolan vintiltä löytyi isän kirjoittamia kirjeitä, jotka äiti antoi hänelle. Ne oli kirjoitettu englanniksi kauniin pyöreällä käsialalla silkinohuelle paperille. Kirjeen sanatkin olivat kauniita: isä ajatteli rakkaudella Leeaa, syntymätöntä tytärtään.

Mattila matkusti Belgiaan ja löysi isänsä haudan. Hautausmaan hoitaja kertoi nuoresta miehestä, joka myös kävi haudalla. Mattila ymmärsi, että sen täytyi olla hänen velipuolensa. Hautausmaan hoitaja neuvoi, missä mies asuu. Veljeltään Mattila kuuli lisää isänsä elämästä, muun muassa sen, ettei isän kuolema ollutkaan onnettomuus, vaan isä oli kävellyt junan eteen.

–Vaikka en koskaan tuntenut isää enkä käynyt läpi menettämisen surua, olin jollakin symbolisella tasolla surrut isän puuttumista. Se on tragedia elämässäni. Isän puuttuminen ja hankalat kokemukset lapsuuteni uusperheessä saivat minut kiinnostumaan psykologisista ilmiöistä.

NYKYISIN Leea Mattila on arvostettu vuorovaikutuksen, erityisesti mentalisaation asiantuntija. Hän kokee lapsuuden vaikeiden kokemusten kääntyneen vahvuudekseen.

– Minullekin tapahtui lapsuudessa vaikeita asioita ja olen omissa nahoissani tuntenut, miten hirveältä lapsesta tuntuu, kun kotona riidellään. Psyykkinen eheys ei kuitenkaan riipu siitä, mitä ihmiselle on tapahtunut, vaan siitä, miten hän on kyennyt käsittelemään tapahtumia.

Ostoskeskus Jumbon kahvilassa viereiseen pöytään asettautuu kolme äitiä vauvoineen ja lastenrattaineen. Mattila nyökkää heihin päihin ja sanoo hiljaa:

– Parhaimmillaan juuri tuollaisissa äitien vertaisryhmissä vahvistetaan omia ja toisten vanhemmuustaitoja.

Se tapahtuu niin, että äidit suhtautuvat toistensa tunteisiin ja ajatuksiin myönteisen uteliaasti ja suvaitsevaisesti. Pyrkivät siis mentalisoimaan. Nykyisin tiedetään, että kyky mentalisoida on yksi psyykkisen hyvinvoinnin peruspilareista. Mentalisointi on pyrkimystä ymmärtää omaa ja toisenkokemusta, tunteita ja ajatuksia.

– Samaan aikaan kun tarkkailee, miltä itsestä tuntuu, yrittää eläytyä siihen, mitä toinen tuntee, kokee ja ajattelee siinä tilanteessa. Tutkimuksista tiedetään, että kun vanhempi mentalisoi, hänestä tulee hienotunteisempi ja joustavampi, jolloin hän reagoi tilanteeseen sopivalla tavalla. Mentalisointi luo hyvää vuorovaikutusta.

Mietitäänpä vaikkapa tavallista tilannetta tahtoikäisen taaperon kanssa. Napero nyhtää tapettia irti, koska haluaa tietää, mitä tapetin takana on.

– Vanhemmuudessa on paljon hiuksia nostattavia tilanteita, jotka keikuttavat venettä enemmän tai vähemmän. Hermostutaanko, ylireagoidaanko vai alireagoidaanko? Mentalisaatio nostaa tunteemme tietoisuuteen, jolloin niitä on helpompi sietää ja säädellä. Se on tärkeää turvallisen kiintymysuhteen syntymiselle. Lapsi tarvitsee aikuisen mentalisoivaa asennetta voidakseen kehittää omaa tunnesäätelyään.

Nykyvanhemmat tietävät paljon lastenkasvatuksesta ja tuntevat helposti syyllisyyttä siitä, jos eivät onnistu kaikessa. Vaikka kovasti yrittäisi, pinna saattaa silti palaa ja tulee sanottua pahasti.

– Vuorovaikutuksen ei tarvitse olla ristiriidatonta, vaan tärkeintä on, että ristiriitoja korjataan, pyritään palauttamaan yhteys.

Väärinymmärryksiä eli mentalisaatiokatkoksia sattuukin meille kaikille koko ajan. Esimerkiksi stressi ja voimakkaat tunteet horjuttavat mentalisointikykyä.

– Tiedetään, että kun aivojemme tunnekeskus ylikuumenee, silloin yhteydet loogisen ajattelun aivoalueille, aivokuoreen, menevät poikki. Reaktio tulee selkäytimestä. Tyyntyneenä kykenee ottamaan huomioon toisen näkökulman paremmin.

MATTILA on myös Theraplay-terapeutti. Theraplayn tavoitteena on välittää lapselle kokemus arvokkuudesta ja rakastettuna olemisesta. Jokainen lapsi tarvitsee tuota kokemusta ja leikki voi auttaa siinä. Myös mentalisaatiokyvyn kehittymiselle leikki on tärkeää. Mielikuvittelu ja leikki nimittäin auttavat virittäytymään toiseen ihmiseen ja kehittävät empatiakykyä.

– Leikki on lapsen ajattelua. Jos leikki ei kiinnosta aikuista, se on vähän kuin ajattelisi etteivät lapsen ajatukset kiinnosta.

Mattila muistaa itse leikkineensä poikkeuksellisen pitkään, nukeilla hän leikki vielä 12-vuotiaanakin. Hänen mielestään leikkiin heittäytyminen ei vaadi aikuiselta mitään erityistaitoja, vain hulvatonta, hupsuttelevaa asennetta, ylipäätään kiinnostusta lapsen ajatuksia kohtaan.

Mattila haaveili jo lapsena äitiydestä. Nyt kun omat lapset ovat jo teinejä, häntä harmittaa, miten nopeasti lapsuusaika hurahti. Jos hän saisi lapsen nyt, hän osaisi nauttia ajasta lapsen kanssa vielä enemmän, olla rennompi ja jättää vaikkapa kodin puunaamisen vähemmälle.

Viime joulun alla Mattila sai teiniltään tekstiviestin, jossa pyydettiin tuomaan kaupasta tietynlaista joulukalenteria. Sitä ei kaupasta löytynyt. Mattila vastasi pahoitellen, ettei sitä nyt ole. Teinin tekstiviestivastaus oli äkäistä sadattelua. Mattila pidättäytyi vastaamasta samalla mitalla. Hetken päästä teiniltä tuli anteeksipyyntö. Se teki äidin onnelliseksi.

– Lapsistani on kasvanut hyviä tyyppejä. Siinä mielessä voin taputella itseäni olkapäille. Olen onnistunut siirtämään heihin äitini ja mummoni viisautta ja lempeyttä.


Kuka hän on?

LEEA MATTILA

  • Psykologi
  • Theraplay-terapeutti ja vuorovaikutuskouluttaja.
  • Perehtynyt mentalisaatioon Anna Freud Centressä, Lontoossa.
  • Perheeseen kuuluu kaksi teini-ikäistä lasta ja kuritoncavalierkingcharlesinspanieli.
  • Kirjoittanut yhdessäJanna Rantalan kanssa kirjan Mitä ihmettä? Opi ymmärtämään lapsesi mieltä,2019. Gummerus.
  • Harrastaa pihatöitä, satunnaista liikuntaa, valokuvausta ja MindLink-blogin kirjoittamista.
  • Haaveilee reissusta vaihto-oppilasperheensä luo omien lastensa kanssa.
  • Huvittelee syömällä suklaata sohvalla löhöten, somettamalla ja seurustelemalla ystäviensä kanssa.

Artikkeli on julkaistu Vieraana-palstalla Lapsemme 2/2019 -lehdessä.

Tuija Siljamäki

Kirjoittaja

Jani Laukkanen

Valokuvaaja

Ladattavat materiaalit

Aiheeseen liittyvät

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *